Lue tosikertomus Apostolien teoista, kuinka Jumala esti erään vanginvartijan tekemästä itsemurhaa.
-Ottivat he Paavalin ja Silaan kiinni ja vetivät heidät torille hallitusmiesten eteen.
16:20 Ja vietyänsä heidät päällikköjen eteen he sanoivat: "Nämä miehet häiritsevät meidän kaupunkimme rauhaa; he ovat juutalaisia
16:21 ja opettavat tapoja, joita meidän ei ole lupa omaksua eikä noudattaa, koska me olemme roomalaisia."
16:22 Ja kansakin nousi heitä vastaan, ja päälliköt revittivät heiltä vaatteet ja käskivät lyödä heitä raipoilla.
16:23 Ja kun olivat heitä paljon pieksättäneet, heittivät he heidät vankeuteen ja käskivät vanginvartijan tarkasti vartioida heitä.
16:24 Sellaisen käskyn saatuaan tämä heitti heidät sisimpään vankihuoneeseen ja pani heidät jalkapuuhun.
16:25 Mutta keskiyön aikaan Paavali ja Silas olivat rukouksissa ja veisasivat ylistystä Jumalalle; ja vangit kuuntelivat heitä.
16:26 Silloin tapahtui yhtäkkiä suuri maanjäristys, niin että vankilan perustukset järkkyivät, ja samassa kaikki ovet aukenivat, ja kaikkien kahleet irtautuivat. 16:27 Kun vanginvartija heräsi ja näki vankilan ovien olevan auki, veti hän miekkansa ja aikoi surmata itsensä, luullen vankien karanneen.
16:28 Mutta Paavali huusi suurella äänellä sanoen: "Älä tee itsellesi mitään pahaa, sillä me kaikki olemme täällä."
16:29 Niin hän pyysi valoa, juoksi sisälle ja lankesi vavisten Paavalin ja Silaan eteen.
16:30 Ja hän vei heidät ulos ja sanoi: "Herrat, mitä minun pitää tekemän, että minä pelastuisin?"
16:31 Niin he sanoivat: "Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi."
16:32 Ja he puhuivat Jumalan sanaa hänelle ynnä kaikille, jotka hänen kodissansa olivat.
16:33 Ja hän otti heidät mukaansa samalla yön hetkellä ja pesi heidän haavansa, ja hänet ja kaikki hänen omaisensa kastettiin kohta.
16:34 Ja hän vei heidät ylös asuntoonsa, laittoi heille aterian ja riemuitsi siitä, että hän ja koko hänen perheensä oli tullut Jumalaan uskovaksi.
-Ottivat he Paavalin ja Silaan kiinni ja vetivät heidät torille hallitusmiesten eteen.
16:20 Ja vietyänsä heidät päällikköjen eteen he sanoivat: "Nämä miehet häiritsevät meidän kaupunkimme rauhaa; he ovat juutalaisia
16:21 ja opettavat tapoja, joita meidän ei ole lupa omaksua eikä noudattaa, koska me olemme roomalaisia."
16:22 Ja kansakin nousi heitä vastaan, ja päälliköt revittivät heiltä vaatteet ja käskivät lyödä heitä raipoilla.
16:23 Ja kun olivat heitä paljon pieksättäneet, heittivät he heidät vankeuteen ja käskivät vanginvartijan tarkasti vartioida heitä.
16:24 Sellaisen käskyn saatuaan tämä heitti heidät sisimpään vankihuoneeseen ja pani heidät jalkapuuhun.
16:25 Mutta keskiyön aikaan Paavali ja Silas olivat rukouksissa ja veisasivat ylistystä Jumalalle; ja vangit kuuntelivat heitä.
16:26 Silloin tapahtui yhtäkkiä suuri maanjäristys, niin että vankilan perustukset järkkyivät, ja samassa kaikki ovet aukenivat, ja kaikkien kahleet irtautuivat. 16:27 Kun vanginvartija heräsi ja näki vankilan ovien olevan auki, veti hän miekkansa ja aikoi surmata itsensä, luullen vankien karanneen.
16:28 Mutta Paavali huusi suurella äänellä sanoen: "Älä tee itsellesi mitään pahaa, sillä me kaikki olemme täällä."
16:29 Niin hän pyysi valoa, juoksi sisälle ja lankesi vavisten Paavalin ja Silaan eteen.
16:30 Ja hän vei heidät ulos ja sanoi: "Herrat, mitä minun pitää tekemän, että minä pelastuisin?"
16:31 Niin he sanoivat: "Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi."
16:32 Ja he puhuivat Jumalan sanaa hänelle ynnä kaikille, jotka hänen kodissansa olivat.
16:33 Ja hän otti heidät mukaansa samalla yön hetkellä ja pesi heidän haavansa, ja hänet ja kaikki hänen omaisensa kastettiin kohta.
16:34 Ja hän vei heidät ylös asuntoonsa, laittoi heille aterian ja riemuitsi siitä, että hän ja koko hänen perheensä oli tullut Jumalaan uskovaksi.
Vastaukset 21
Vanhimmat
muutamalla sanalla enempää välittää valheita ? osaako joku enemmän ?
"Lue tosikertomus Apostolien teoista, kuinka Jumala esti erään vanginvartijan tekemästä itsemurhaa"
Jumala toimii tänään samoin, kuin on aina toiminut. Hän antaa uuden elämän heille, jotka sitä haluavat.
Jos et jaksa nyt uskoa, niin pyytele vain itsellesi mahdollisuutta uskoon.
Se on kolkuttelemista ja kolkuttajalle avataa. Raamattu ilmoittaa niin.
voisitko neuvoa minua? Olen nuoruudestani asti kärsinyt ahdistuksesta (ahdistuneisuushäiriö) ja uskon, että Jumalan avulla voin taistella tätä ahdistusta, murehtimista ja huolehtimista vastaan.Olen uskossa mutta kaipaisin ihan käytännön neuvoja.Voisitko auttaa minua?
Ystäväni, olen kärsinyt samaa, kuin sinä kärsit.
Pelkäsin paljon ja siitä seurasi ahdistusta. Huolehdin turhaa ja masennuin ja siitä tuli minulle aivan tapa ja kierre.
Jos todellista huolehdittavaa ei ollut, opin oikein taitavaksi huolten keksijäksi.
Ja sääliä osasin taitavasti, milloin ketäkin.
Minulla on ollut erittäin vaikeat lätökohdat ja suvussani on ollut huonoa ajattelutapaa, jota minäkin imin lapsena itseeni.
Kun tunnustin Jeesuksen suullani Herrakseni alkoi paranemisprosessi, joka johti täydelliseen tunteiden tyhjiöön.
Se olisi pitkä kertomus, mutta pyrin rajottamaan kirjoituksiani, etteivät ne kävisi liian raskaiksi lukea.
Sitten Jeesus teki kohdallani ihmeen, siihen tunnetyhjiöön Hän laski kerralla uudet tunteet. Ja vaikka tapauksesta on kulunut yli kaksikymmentä vuotta, ihmettelen vieläkin, että miten voi olla näin tasapainoiset tunteet. Näihin tunteisiin ei kuulu kateutta ei katkeruutta, eikä ihan mitään rumaa. Tämä on minulle itsellenikin jatkuva ihmettelemisen aihe.
Mutta, Hän antoi parantumiseni yhteydessä minulle lahjan Pyhässä Hengessään ja se ihmeellinen lahja opastaa ja nuhtelee ja rakastaa, aina vain rakastaa.
Muistan, kun silloin uuden elämän saatuani meinasin langeta vielä vanhoihin ajatelutapoihin, säälimiseen tai turhaan huolehtimiseen, tuli Pyhä Henki heti nuhtelemaan ajatuksiini sanoen että:
"Mitä luulet saavasi aikaan tuolla, turhuuden turhuutta tuollainen." Esimerkiksi sääli, jos se ei ole sellaista, joka kykenee menemään auttamaan, on turhuuden turhuutta Jeesuksen mielestä. Ajatuksia ei saa rasittaa turhalla säälillä.
Joskus pelko käväisi mielessäni, mutta ennen kuin itse tiesin sen olevan tulossa, Pyhä Henki ilmoitti minulle että:" nyt tulee alitajunnastasi muistojen kautta pelkoa", tai toisinaan: "on tulossa mielikuvituksen kautta syntynyttä pelkoa, älä jää siihen kiinni, niin se menee nopeasti ohi."
Näin minua kasvatettiin Taivaan Isän keralla ja nopeasti kasvoin täysin rohkeaksi ja vapaaksi ja itsenäiseksi persoonaksi. Ihmiskunnian etsintä karkoitettiin kokonaan poissa.
Tässä oli vähän selvennystä minun tiestäni.
Uskon ystäväni Jeesus on myös parantanut, mutta jokaisen henkilön hänelle kuuluvalla tavalla.
Heitä Hän ei samoin ole parantanut kuin minut, vaan pikkuhiljaa, kärsivällisesti ja aina rakkaudella oikaisten heidän ajatusmaailmaansa ja opettaen heitä ajattelemaan valoisasti ja positiivisesti. Joidenkin kohdalla prosessi jatkuu yhä ja jotkut ovat jo hyvin vahvoja.
Sinu ei tarvitse tehdä muuta kuin uskoa Jeesukseen ja tietää, että Hän on voimallinen auttamaan sinua.
Muista, että jos pelko syntyy Jeesusta kohtaan joka on kärsivälle ihmiselle rakkaus, älä usko pelkoa, se on mielikuvituksen tuote.
Rukoilen puolestasi ja uskon, että Herra vaikuttaa sinulle, joko viisaan uskonystävän tai jonkun läheisen tai vaikkapa terapeutin, jonka kanssa alat purkaa vanhaa tapaasi ajatella ja saat uuden ajatusmallin.
Tälläisinämme, sinä ja minä, olemme rakkaita Jeesukselle. Tämä paraneminen, jonka minä sain kokea, on puhutellut monia ja monet ovat sen kautta tulleet uskoon. En tiedä, mikä on Jeesuksen suunnitelma sinun kohdallasi, parantaako nopeasti vai hitaasti, mutta sen tiedän, että avutta et jää.
Oikein mielenkiintoista ja siunauksellista uutta aikaa sinulle, rakas ystävä. Muistan sinua rukouksissani.
on ollut hyvin samanlainen, vaikeat lähtökohdat ja turvattomuus.
Myös minä olen tosi taitava kehittelemään itselleni huolia ja murheita eli ajatusmaailma kehittelee pelkoja.Ja minunkin pelkojeni alkulähde on lapsuudessani; alitajunnassa muistojen kautta mutta näihin pelkoihin minä olen jäänyt kiinni.
Kiitos vastauksestasi ja rukouksista!
Jeesuksen täydelliseen apuun yritän luottamukseni laittaa.
Käytkö terapiassa. Jos käyt, saatko siitä apua.
On tärkeää, että todella saat puhua jonkun ihmisen kanssa vapaasti. Tämän terapeutin tulisi olla sitä koulukuntaa, joka uskaltaa tuoda mielipiteitään julki. Kun tälläsen hekilön kanssa puhut ja puit asioita ja tämä terapeutti tai joku läheinen kuuntelee ja ns. antaa neuvojaankin, sillä periaatteella, että "minä ajattelisin siitä asiasta niin...", sinulla olisi mahdollisuus saada uutta mallia ajatuksista.
On tärkeää myös se, että vaikka väkisin alat opetella pelottomuuteen. Sanot itsellesi, että olen peljännyt jo tarpeeksi kauan ja haluan tästä lähtien elää rohkeaa elämää.
Pikkuhiljaa psyykesi uskoo. Joskus se vie aikaa, mutta aina se auttaa.
Tunnusta suullasi vain hyvää, puhu itsellesi ääneen, että olen oikein hyvä ihminen ja minun on helppo kunnioittaa itseäni.
Anna itsellesi kaikki anteeksi. Jos et opi armahtamaan itseäsi, et opi armahtamaan lähimmäisiäsikään.
Älä ole ihmisten orja, siis älä välitä mitä he sinusta sanovat, vaan opettele olemaan vapaa ja poheemi.
Tässä sinulle muutama neuvo, jotka monet ovat todenneet vapauttaviksi ja parantaviksi.
Älä anna periksi. Näin Jumala on minulle opettanut ja nyt Hän opettaa samoin sinulle ja Hänen siunaamanaan alkaa ihmeet ilmaantua ja elämäsi uudistuu.
Pyri syömään monipuolisesti ja hyvin, sillä pikäaikainen psyyken piina kuluttaa aivokemikaaleja ja välittäjäaineita.
Kaksi omenaa päivässä olisi hyvä syödä.
Vihanneksia lisukkeena tavallisen ruoan kanssa ja vettä juotavana. Vältä imeliä ja makeita ruokia ja juomia.
Tärkeintä on lapsenkaltainen usko Jeesukseen, Hän on Suuri Parantaja.
Toivotan hyvää illan jatkoa ja siunausta.
en ole käynyt, muutaman kerran psykologilla mutta ei muuta.
Tarpeeksi kauan olen jo pelännyt ja totisesti haluan päästä siitä eroon.
Se minulla varmaankin on ollut ongelmana, etten oikein osaa armahtaa itseäni.Syyllisyys nimittäin on kuulunut hyvin olennaisesti näihin pelkoihini.En tiedä, miksi syyllistän niin helposti itseäni.
Jeesukseen laitan toivoni ja siihen, että Hän vie vapauteen.Ja ohjaa eteenpäin tässä asiassa, mitä siihen sitten tarvitaankin.
Kiitos sinulle neuvoista!
Oikeaan paikkaan toivosi asetat. Jeesus on tie, totuus ja elämä.
Syyllisyyden kantaminen on raskas taakka ja koskapa sinulla on usko, niin anna sen muodostua lapsenkaltaiseksi ja luovuta syyllisyystaakkasi aivan kokonaan Jeesukselle.
Maailma vaatii antamatta, Jumala vaati antaen ensin Itse. Hän vaatii sinulta taakoista luopumista ja Hän antaa siihen sinulle kyvyn.
Ei täälä ole koskaan ollut yhden yhtäkään täydellistä ihmistä, eikä tule olemaan. Jeesus lukuun ottamatta. Jokainen on langennut jos mihin, mutta synnit saa anteeksi ihminen, joka tekee parannuksen.
Anna itsellesi aikaa toipua opituista tavoista ja ajatusmalleista, jotka ovat tuottaneet sinuun masennuksen, epätoivon ja ahdistuksen.
Pyri puhumaan ja juttelemaan viisaan uskon ystävän kanssa, mutta muista, että se viisaskin on silti vajavainen, äläkä ota häneltä kaikkea vastaan noin vain, vaan pyydä Jeesusta neuvonantajaksesi ja Hän suodattaa kanssasi yhteistyössä mitä kannattaa ottaa vastaan ja mikä kannattaa hyljätä.
Toisen ihmisen kanssa juttelelimen hyödyttää, koska siitä saa mahdollisuuden ponnahtaa uusiin tunteisiin, ajatusten uudeksi muodostumisen tähden. Masentuneen ja ahdistuneen kannattaa opetella kuuntelemaan lähimmäisiään, vaikka kuinka tuntuisi, että nuo muut eivät ymmärrä.
Hyvää sunnuntaipäivän jatkoa ja rauhaa mielellesi.
todellakin tie, totuus ja elämä ja vapahtaja, mitä tulee syntiin ja sairauksiin, mutta myös pelkoon, epätoivoon ja ahdistukseen.
Johdattakoon Hän tielleni sellaisia ihmisiä, joitten avulla pääsen muuttamaan näitä ajatusmallejani.
Siunattua sunnuntaipäivää myös sinulle.
Miten lohdullista lukea keskusteluanne. Minäkin olen uskova, joka on läpi elämänsä kantanut selittämätöntä masennusta ja jännittämistaipumusta sisimmässään. Nyt olen löytänyt uskovan terapeutin, jonka kanssa on helppo keskustella. Olen myös aloittanut masennuslääkityksen, että voisin jatkaa opiskelua, jonka jo pelkäsin joutuvani keskeyttämään jännittämisen ja uupumisen seurauksena. Vaihtoehtoina olivat sairausloma tai lääkitys. Siinä pisteessä olin. Lääkitys on alussa, alkuoireet kiusaavat, ja tuttuun tapaani mietin, teenkö oikein vai väärin lääkityksen suhteen, kun uskovissa on niitäkin jotka tuomitsevat kemiallisen avun masennuksen hoidossa... Onneksi olen parinkin uskovan auttajan taholta saanut kannustusta jatkaa lääkitystä terapian tukihoitona.
Joskus on ollut näin uskovana järkyttävää lukea täälläkin miten masentuneita ihmisiä lyödään kuin Raamatulla päähän ja annetaan ymmärtää, että usko on sellainen patenttiratkaisu mielen alueen ongelmiin, että on suorastaan syntiä hakea apua masennuslääkkeistä. Jostain syystä vain on niin, että masentuneita on niin uskovissa kuin ei-uskovissakin, ja paraneminen tapahtuu todellakin eri tavoin ja eri aikataululla kunkin kohdalla. Ja tottakai Jeesus on paras auttaja kaikenlaisissa asioissa, ja ainut, joka voi antaa sisimpään sen rauhan, että voi tietää olevansa Jumalan lapsi. Oli sitten masentunut tai ei.
niinpä, ei kaikki ole uskovaisia, minä olen ateisti, ja vituttaa suuresti, kun kaikki täällä annetut "rohkaisuviestit " menevät suurinpiirtein näin; "Rakas ystävä, ota raamattu käteesi, ja lue Jumalan sanaa, Jeesus pelasti minut masennuksesta": vittu se Jeesus mitään sieltä haudasta pelasta (jos sitä on ollutkaan=), vaan oma halua parantua, ja ottaa itseään niskasta kiinni, mutt uskons kutakin auttakoot.
Jos olet koneen ääressä, niin kertoisitko mitä tänään kuuluu.
On ihanaa tietää, että me kuljemme kotitietä, vaikka toisinaan laahustaenkin, sairaina ja uupuneina. Emme kuitenkaan jää sairauteen ja uupumukseen, koska Jeesus sovitti ristillä meidän sairautemme ja syntimme.
Oletko pyrkinyt opettelemaan positiivisuutta, jos et ole vielä jaksanut, niin ala nyt. Vaikka välillä emme jaksaisi yrittää itsemme eteen kaikkea vaadittavaa tehdä, niin meidän pitää muistaa, että Suuri Parantaja jaksaa ja toimii silloinkin, kun emme tiedä. Hänellä on keinonsa puhdistaa meitä ja parantaa meidät. Unimaailma on yksi Jumalan käyttämä keino alitajunnan puhdistamisessa. Niin, että iloitse unista, olivat ne pahoja tai hyviä, ne puhdistavat sinua.
Oikein hyvää jatkoa ja kasvua.
Kiitos viisasta ja ihanasta viestistä.
Jeesus todella antaa sydämmeen rauhan oli terve tai ei.
Itse olen uskossa ja olen saanut kokea ihmeistä.
Aikanani, kun olin masentunut syvästi, söin lääkkeitä ja sain jättää niiden syönnin pois, kun Herra paransi minut.
En ymmärrä heitä jotka tuomitsevat lääkkeet, sillä Jumala Itse on siunauksensa lääketieteelle antanut. He jotka tuomitsevat, tuomitsevat ylhäältä, siis itsensä ylentäen, eivätkä he tiedä mitä masennus on tai mikä muu tahansa hoitoa vaativa sairaus.
Onneksi, me, sinä ja minä ja muut, jotka olemme masennuksen kokeneet, voimme puhua kaiken saatavissa olevan avun puolesta ja tarpeellisuudesta.
Kerronpa lääkkeeseen, tai oikeammin voiteeseen liittyvän tosiasian tässä. Ystäväni oli kamalan kipeä niska-hartia alueelta ja mikään ei auttanut, ei fysikaalinen, ei lihaksia rentouttavat lääkkeet, eikä voimakkaat kipulääkkeet. Rukoilin hänen puolestaan ja kyselin Jeesukselta, että mitä voin ystäväni puolesta tehdä. Jeesus kehotti minua hakemaan apteekista "jotakin voidetta" ja aikoi siunata sen.
Kerroin tästä ystävälleni, mutta hän oli niin tuskastunut kovien kipujen kanssa, että sanoi: "Aivan turhaan sinä voiteita haet, tähän ei mikään auta", mutta, koska Jeesus on usein tehnyt kohdallani ihmeitä, tottelin Hänen kehotustaan ja hain voiteen. Ystänä voiteli sillä hartiat ja ihme tapahtu, hän parani ensimmäisen voitelun jälkeen ja sen jälkeen nämä vaivat eivät ole uusiutuneet. Voide sai niin hyvän maineen, että se suorastaan vietiin käsistä ja hupeni nopeasti.
Tälläinen on meidän ihmeellinen Auttajamme, Jeesus ja totisesti Hän voi siunauksensa antaa lääkkeille. Pyydä sinäkin, että Hän siunaa lääkkeesi ja aikanaan vapauttaa sinut niistä.
Älä koskaa usko sellaisia keskenkasvuisia uskovaisia, jotka lyövät Raamatulla päähän tai tuomitsevat avun hakemisen. Jumala antoi ihmisille käskyn rakastaa lähimmäistään niin kuin itseään ja käski meidän hoitaa toinen toistamme. On tärkeää, että me otamme apua vastaan toisiltamme, se on nöyryyttä ja annamme apua tarvitseville, se on kuuliaisuutta Jumalan sanalle.
Oikein hyvää jatkoa uskon tiellä, tällä tiellä, jota me yhdessä taivallamme.
On se kumma, kun kaikesta muusta saa rauhassa kyllä puhua ja se on uskottavaa, mutta annas vaan kun vaan mainitsee jotain Jumalasta---niin heti se on valhetta tai jotain ihan kummallista. Tämä lainaamani kertomus on raamatusta ja TÄYSIN 100 % TOSI kertomus. Siinä ei ole yhtään valetta. Kyllä tänne masennus-palstalle saa kirjoittaa myös ne jotka uskovat Jumalan apuun. Sheriffi ei ole niitä karsinut. Mutta ei näitä juttuja sinun tarvitse lukea siksi että saisit raivarin. Jumala tosiaan esti itsemurhan, sillä tavalla että käytti apostoleja kertomaan vanginvartijalle uudesta elämästä. Mutta sehän on ihan kauhea asia, kun sen teki Jumala, eikä joku muu....niinpä ???
nyt joka päivä rukoillut ja rukouksessa kiittänyt Jeesusta siitä, että Hän poistaa ahdistukseni kokonaan.Olen vedonnut Sanan lupauksiin ja siihen, että Jeesus on Vapahtaja.
Olo on ollut jotenkin vaihteleva, väliin ahdistus yrittää tulla, mutta väliin taas on suhteellisen hyvä olo.
Juuri noin sinun tulee tehdä, vedota sanan lupauksiin. Toivo paljon, sillä toivo ei häpeään saata.
On hyvä asia, että saat välillä kokea helpotuksia. Tunnealueesi paranee ja alkaa uusi aika. Luota täysisydämmisesti Jeesukseen ja muista, että me jotka Hänelle annoimme kaiken vallan elämässämme, tulemme uudistumaan ja saamme uuden voiman.
Kaiken keskellä on tärkeää muistaa, että säilytät oman persoonallisuutesi, et siis yritä muodostaa itseäsi, vaikkapa uskovaiseksi, niin kuin monet tekevät. Sinä olet uskovainen juuri sellaisena, kuin sinä olet, persoonallisuutena, jonka Jumala loi. Pikkuhiljaa valo valtaa tilat ja synkeys ja ahdistus poistuvat.
Minä olen kokenut todella sen, miten Jeesuksen sanaan luottaminen on parantanut minut ja vieläkin, jos jokin asia tulee kiusaamaan minua, käännän katseeni heti Jeesukseen ja luotan Häneen ja saan vapautuksen kiusasta, sillä iloiset ajatukset valtaavat sen tilan, mihin kiusa yritti pesiä.
Oikein hyvää jatkoa ja kirjoita aina välillä kuulumisiasi.
minä koen nyt olevani ikäänkuin tienhaarassa, ahdistus yrittää väliin tunkeutua mutta silloin siirrän ajatukseni Jeesukseen.
En ole vielä kokonaan vapautunut, mutta laitan toivoni siihen, että Jeesus vapauttaa minut täydellisesti.
Olisi kyllä mukava vaihtaa kuulumisia siitä, miten asia etenee jatkossa. Millä nimimerkillä sinut tavoittaa?
Hei, älä käytä noin rumaa kieltä. Vilkaisin tuossa profiilisi, tuollainen kaunis, nuori ihminen ja tuollainen kielenkäyttö.
Jeesus ei jäänyt hautaan, vaan nousi ylös ja sen takia Hän voi kärsivää auttaa.
Oletko sinä kärsinyt jo kauankin. Haluaisin rukoilla puolestasi, jos annat vain luvan.
Jeesus ei tule kenenkään elämään väkisin. Jumala loi ihmiselle vapaan tahdon ja kunnioittaa sitä.
Olen niin pahoillani siitä, että monet nuoretkin joutuvat kantamaan raskasta masennuksen taakkaa. Minä uskon, että Jeesus on tullut nyt tännekkin tositoimiin ja Hän parantaa ja tekee uudeksi. Toki Hän vaatii, että jokainen ihminen rakastaa niin paljon itseänsä, että tekee itsensä eteen kaikkensa, jotta uusi voisi alkaa.
Minut Hän kylläkin paransi aivan hetkessä syvästä masennuksesta, mutta olen nähnyt Hänen yleensä toimivan niin, että Hän antaa ohjeet, avun ja siunauksensa ja siitä lähtee uutta syntymään. Usein se vie aikaa ennen, kuin ihminen on täysin parantunut ja uudistunut, mutta jo alusta, siitä, kun aloittaa Jeesuksen kanssa yhteistyön, alkaa apua elämään tulla ja se jo helpottaa.
Hyvää huomenta ja oikein hyvää uutta päivää.
"Iloitkaa joka tilassa, vieläkin minä sanon, iloitkaa."
"Älkää mitään peljätkö, hiuskarvakaan ei päästänne lähde minun sitä tietämättä."
Jumalan Sana on totta ja se toteutuu heidän kohdalla, jota siihen uskovat.
"Vapauteen minä teidät vapautin"
Olen iloinen kuullessani edistymisestäsi.
Nimimerkkiä en ole itselleni rekistöröinyt, koska haluan tästä työstä kaiken kunnian menevän Jeesukselle ja koska, Herra sanoo, että vielä minussa on itsessäni kasvamisen varaa ja enkä kykenene vielä täydellisesti tähän tehtävään.
Senpä tähden virheetkin menevät Herrani hoitoon, eivätkä päälleni jää. Myöhemmin, tulet löytämään minut uskovaisten palstoilta tai tältä palstalta nimimerkillä Lähettiläs. Jos käyt tuolla uskovaisten palstoilla, huomaat, että siellä kulkee joskus Lähettiläs1 ja Lähettiläs3. He ovat tämän saman koulutuksen alaisia, kuin minäkin. He, niin kuin minäkin saamme jo joskus käyttää Lähettiläs nimeä, mutta harvemmin, koska olemme vielä sen verran vajaita koulutukseltamme, jota Herra meille antaa.
Kyllä me, sinä ja minä täältä aina toisemme löydämme vaikka ei olisikaan nimimerkkiä, tai halutko sinä ottaa jonkin nimimerkin.
Kuinka ihanaa onkaan olla Jumalan lapsi.
Psalmi 31:4 Sillä sinä olet minun kallioni ja linnani ja nimesi tähden sinä minua johdat ja talutat.
Lähettiläs.
Kiitos rohkaisusta ahdingossani.
Siunausta tehtävässäsi!
hihhulit,t:timantti