LÄÄKÄRINVALA

Vakuutan kunniani ja omantuntoni kautta pyrkiväni toimessani palvelemaan lähimmäisiäni ihmisyyttä ja elämää kunnioittaen. Päämääränäni on terveyden ylläpitäminen ja edistäminen, sairauksien ehkäiseminen sekä sairaiden parantaminen ja heidän kärsimystensä lievittäminen.

Työssäni noudatan lääkärin etiikkaa ja käytän vain lääketieteellisen tutkimustiedon tai kokemuksen hyödylliseksi osoittamia menetelmiä. Tutkimuksia ja hoitoja suositellessani otan tasapuolisesti huomioon niistä potilaalle koituvan hyödyn ja mahdolliset haitat.

Pidän jatkuvasti yllä korkeaa ammattitaitoani ja arvioin työni laatua.

Suhtaudun kollegoihini kunnioittavasti ja annan heille apuani, kun he potilaita hoitaessaan sitä pyytävät. Rohkaisen potilaitani kysymään tarvittaessa myös toisen lääkärin mielipidettä.

Kunnioitan potilaani tahtoa. Pidän salassa luottamukselliset tiedot, jotka minulle on potilaita hoitaessani uskottu. Täytän lääkärin velvollisuuteni jokaista kohtaan ketään syrjimättä enkä uhkauksestakaan käytä lääkärintaitoani ammattietiikkani vastaisesti.

LÄHDE: Aamulehti la 8. huhtikuuta 2006, sivu A5

Hyvät ystävät, oletteko sitä mieltä, että lääkärit toimivat ylläolevan valansa mukaisesti hoitaessaan ja tutkiessaan työpaikastaan tai vuokra-asunnostaan sairastuneita?
91012
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

tämän lääkärinvalan alkuperäistä tarkoitusta!!!

Äänestä

Tosiasia on, että meillä jokaisella on eri motiiveista käsin syntyneitä pyrkimyksiä ja toiveita yhteen jos toiseenkin suuntaan.
Minäkin haluaisin löytää sen viisasten kiven, jonka avulla pystyisin saattamaan niin omani kuin myös muiden allergikkojen immuunijärjestelmän toiminnan normaaliksi sen kohdatessa allergeeni/antigeenialtistuksen.
No tämän suhteen luotan lääketieteeseen, että ehkä joskus hamassa tulevaisuudessa tulevien sukupolvien osalla niinkin saattaa käydä.

Mitä tuohon lääkärivalaan tulee: terveyden ylläpitäminen ja edistäminen, sairauksien ehkäiseminen sekä sairaiden parantaminen ja heidän kärsimystensä lievittäminen; jokainen suomalainen haluaa tuon toteutuvan niin itsensä kuin lähimmäistensäkin kohdalla.

Mitä tulee homeitiöiden pakkohengittämiseen, lääkärikuntamme kertoilee median välityksellä jatkuvasti, että niiden terveysvaikutuksista ja niiden aiheuttamista sairauksista ei VIELÄ tiedetä yhtään mitään ja siksi niitä tutkitaan kaiken aikaa.

Ja kun ei tiedetä, maassamme nelikymmenvuotinen rakennusten tuottama ns. kosteusvauriomikrobien pakkohengitys saa yhä jatkua niin kauan kunnen LÄÄKETIEDEGURUMME alkavat olla perillä tuonkin altistuksen aiheuttamista kansantaloudellisista kustannuksista.
Lääkäreittemme tieto-taitotaso oli minimaalinen asbestinkin pakkohengittämisen suhteen tuonne 1990-luvulle asti, vaikka jo 1800-luvulla siitä tietävät ruohonjuuritason kansalaiset antoivat sille nimen: KUOLEMANPÖLY.

Eli vastauksena kysymykseesi sanoisin, että väittämänsä tieto-taitotason mukaan toimivat OK.
Kysymys on vain siitä onko heillä TIEDON suhteen PALLO HANSKASSA.
Ja homeallergisoitumisen ja sen aiheuttamien seurausten suhteen näin ei näytä olevan.

Äänestä

Kirjoitit, että "hoitaessaan ja tutkiessaan työpaikastaan tai vuokra-asunnostaan sairastuneita?"

Mitenköhän se asumismuoto asiaan vaikuttaa ?

Äänestä

paljon painanu minunkaan tapauksessani; sairastuin nimittäin lääkärin omistamassa kiinteistössä!! Homemittauksiakaan ei olis varmaan koskaan saatu, ellei olisi niitä itse tilattu. Niin että ei sillä ole mitään merkitystä käytännön elämässä, pelkkiä sanoja!!

Äänestä
  • minusta lääkärinvala toteutuu ammattitautitutkimuksissa tai pyrkimys sen täyttymiseen on.Jos ammattitauti todetaan siitä seuraa paljon hyvää ja kärsimystä lievittävää. Taloudellista tukea ja mahdollisuus hoitaa sairautta hyvin.Lisäksi välillisesti jokaisesta ammattitautipäätöksestä hyötyy koko muu saman työpaikan henkilökunta.mitä enemmän korvattavaa sen paremmin aletaan enneltaehkäistä sairauksia. Usein lääkärin työssä hyvään pyrkiessään he joutuvat varmasti käyttämään "ikäviä" hoitoja. Ammattitautitutkimuksissa on ikävät altistukset, kun taas vaikka joissakin murtumissa revitään kivun kautta raaja paikalleen.Aivan rinnastettava asia.Ei silloinkaan kukaan kyseenalaista lääkärin etiikkaa. Asioilla on aina kaksi puolta.

    Äänestä

Tässä on kohta, jossa sukset menevät ristiin homepotilaan odotusten kanssa:

"...ja käytän vain lääketieteellisen tutkimustiedon tai kokemuksen hyödylliseksi osoittamia menetelmiä."

Yleensähän homepotilaiden kärkevimmät vaateet koskevat suoraan tai mutkan kautta taloudellisia seikkoja, jotka eivät sinänsä kuulu lääkäreille, vaikkakin edellyttävät useimmiten lääkärin kannaottoa. Ja jos perusteita ei ole, ei lääkäri voi ammattietiikkansa mukaan toimia vain yksittäisten ihmisten toiveiden ja kuvitelmien perusteella. Siitäkin huolimatta, että saa ikävän ihmisen leiman. Ja tähän liittyykin toinen kohta valassa (koskee erityisesti eräitä täälläkin aktiivisesti kirjoittavia henkilöitä): "...enkä uhkauksestakaan käytä lääkärintaitoani ammattietiikkani vastaisesti."

Äänestä
  • ovat kaikki kohdat oleellisia!
    Jos jätät jonkun kohdan pois, voi samalla hylätä koko valan.

    Olkoon taloudellista asioista kyse vaikka mutkan kautta, tilannehan monen homesairaan kohdalla on se, että heiltä evätyn ammattitautidiagnoosin tms. takia he useimmiten joutuvat aivan tyhjän päälle.
    Eivät voi mennä työpaikkaan, eikä kukaan halua ottaa heitä töihin, työttömyyskortistoon ei voi mennä tilanteesta johtuen eli ei saa minkäänlaista toimeentulotukea.
    Sosiaalitoimistoon ei voi mennä- he sanovat hakijan olevan terve kun ei ole mitään todistetta, joten töihin vaan.

    Eivät homeista sairastuneet esitä mitään yksittäisiä toiveita tai kuvitelmia(?), he ovat vain yrittäneet ja yrittävät edelleen saada heille kuuluvat oikeudet, tässä nyt ei pitäisi olla mitään ihmettelemistä.

    En yhtään ihmettele, että jotkut ovat katkeamispisteessä ja pistävät palstalle sydänjuuriensa tunnot.
    Jos se jotakuta häiritsee, on kyllä silloin mietittävä mistä tässä on kyse.

    Eikä tämän palstan tarkoituskaan ole pistää koko lääkärikuntaa matalaksi.
    Kyllä siellä on tehty ja tehdään edelleen erittäin hyvää työtä, jopa sellaista jolle täytyy nostaa hattua.

    Mutta ikäviäkin tapauksia on, joihin liittyy homeista sairastuneiden kohtelu ja tutkinta.

    Äänestä

  • vein oman sairastumiseni liian pitkälle. Olisi pitänyt kieltää työperäisenä tutkiminen.

    Nyt ongelmia työpaikalla - ja tutkimukset ovat tosiaan tutkimuksia, ei hoitoa.

    Olisi pitänyt pitää matalaa profiilia ja yrittää saada apua muutoin - nyt ... no paljon järkevämpää olisi ollut tehdä toisin.

    Mitään hyötyä tästä ei vielä minulle ole ollut - se mitä haluaisin olisi tietoa ja hoitoa. Kumpaakaan ei nyt ole tarjolla.

    Äänestä

Hippokrates eli noin 350 e.Kr ja hän laati valan lääkäreille.

Onko tuo antamasi vala sama kuin Hippokrateen vala?

Vieläkö nykylääkärit vannovat Hippokrateeen valan?

Eivät ainakaan aina noudata sitä homeesta sairastuneiden kohdalla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kommentoikaa kirjoitti:

Vakuutan kunniani ja omantuntoni kautta pyrkiväni toimessani palvelemaan lähimmäisiäni ihmisyyttä ja elämää kunnioittaen. Päämääränäni on terveyden ylläpitäminen ja edistäminen, sairauksien ehkäiseminen sekä sairaiden parantaminen ja heidän kärsimystensä lievittäminen.

Työssäni noudatan lääkärin etiikkaa ja käytän vain lääketieteellisen tutkimustiedon tai kokemuksen hyödylliseksi osoittamia menetelmiä. Tutkimuksia ja hoitoja suositellessani otan tasapuolisesti huomioon niistä potilaalle koituvan hyödyn ja mahdolliset haitat.

Pidän jatkuvasti yllä korkeaa ammattitaitoani ja arvioin työni laatua.

Suhtaudun kollegoihini kunnioittavasti ja annan heille apuani, kun he potilaita hoitaessaan sitä pyytävät. Rohkaisen potilaitani kysymään tarvittaessa myös toisen lääkärin mielipidettä.

Kunnioitan potilaani tahtoa. Pidän salassa luottamukselliset tiedot, jotka minulle on potilaita hoitaessani uskottu. Täytän lääkärin velvollisuuteni jokaista kohtaan ketään syrjimättä enkä uhkauksestakaan käytä lääkärintaitoani ammattietiikkani vastaisesti.

LÄHDE: Aamulehti la 8. huhtikuuta 2006, sivu A5

Hyvät ystävät, oletteko sitä mieltä, että lääkärit toimivat ylläolevan valansa mukaisesti hoitaessaan ja tutkiessaan työpaikastaan tai vuokra-asunnostaan sairastuneita?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu