Kerron lyhyesti elämästäni joka kuin ihmeen kaupalla kääntyi viimein valoa päin.
Kiusaamiseni alkoi jo esikoulussa ja jatkui siitä yläasteen loppuun asti. Yhteensä siis 10 VUOTTA! Olin hiljainen ja apaattinen. Satunnaisista kavereistani huolimatta kovin yksinäinen ja toisinaan syrjitty. Niin monen muun kiusatun tavoin itkin joka ilta itseni uneen.
Ajattelin kuolemaa vuodesta toiseen, tai ehkä minun pitäisi sanoa että se eli rinnallani. Mainitsin kahteen kertaan jopa vanhemmilleni etten jaksa enää, että toteutan vielä yhden unelmani ja lähden sitten lopullisesti. (Haaveilin omasta koirasta, jonka tosin pystyisin hankkimaan vasta muuttettuani pois vanhempieni siiveltä.) Ehkä tuo yksi sinänsä mitätön unelma kannatteli minua eteenpäin, sillä ei nyt ole merkitystä, vaan
sillä että selvisin. Olen yhä hengissä oleva 20 -vuotias naisen alku.
Voisin sanoa että elämäni alkoi 16 -vuotiaana oltuani jo jonkun aikaa ammattikoulussa. Sain ystäviä, pitkäaikaisen poikaystävän, tein asioita joita en koskaan ennen ollut voinut tai uskaltanut tehdä. Minä todella elin.
Olen kasannut itseäni pala palalta, mutta saan kiittää siitä lukuisia muita ihmisiä, jotka saivat minut hymyilemään kaiken kokemani jälkeen.
Haluan sanoa teille kaikille kiusatuille, että niin pahalta kuin kaikki ne herjaamiset ja mahdollisesti potkimiset tuntuvat, niin te voitte SELVITÄ! Minä en ollut mitenkään erityinen sankari teidän joukossanne. Ihan tavallinen, saman kokenut.
Toivon paljon "enkeleitä" teidän kaikkien kiusattujen poluille, jotta jokainen raskas askel kuljettaisi teitä eteenpäin ja vähitellen kevenisi niin että huomaattekin kulkevanne jo oikein sujuvasti.
Lämmöllä teitä kaikkia ajatellen: Suvi
PS. Jos haluatte jakaa oman tarinanne tai ajatuksenne kanssani, niin minulle saa mielellään kirjoittaa sähköpostia osoitteeseen [email protected]
Kiusaamiseni alkoi jo esikoulussa ja jatkui siitä yläasteen loppuun asti. Yhteensä siis 10 VUOTTA! Olin hiljainen ja apaattinen. Satunnaisista kavereistani huolimatta kovin yksinäinen ja toisinaan syrjitty. Niin monen muun kiusatun tavoin itkin joka ilta itseni uneen.
Ajattelin kuolemaa vuodesta toiseen, tai ehkä minun pitäisi sanoa että se eli rinnallani. Mainitsin kahteen kertaan jopa vanhemmilleni etten jaksa enää, että toteutan vielä yhden unelmani ja lähden sitten lopullisesti. (Haaveilin omasta koirasta, jonka tosin pystyisin hankkimaan vasta muuttettuani pois vanhempieni siiveltä.) Ehkä tuo yksi sinänsä mitätön unelma kannatteli minua eteenpäin, sillä ei nyt ole merkitystä, vaan
sillä että selvisin. Olen yhä hengissä oleva 20 -vuotias naisen alku.
Voisin sanoa että elämäni alkoi 16 -vuotiaana oltuani jo jonkun aikaa ammattikoulussa. Sain ystäviä, pitkäaikaisen poikaystävän, tein asioita joita en koskaan ennen ollut voinut tai uskaltanut tehdä. Minä todella elin.
Olen kasannut itseäni pala palalta, mutta saan kiittää siitä lukuisia muita ihmisiä, jotka saivat minut hymyilemään kaiken kokemani jälkeen.
Haluan sanoa teille kaikille kiusatuille, että niin pahalta kuin kaikki ne herjaamiset ja mahdollisesti potkimiset tuntuvat, niin te voitte SELVITÄ! Minä en ollut mitenkään erityinen sankari teidän joukossanne. Ihan tavallinen, saman kokenut.
Toivon paljon "enkeleitä" teidän kaikkien kiusattujen poluille, jotta jokainen raskas askel kuljettaisi teitä eteenpäin ja vähitellen kevenisi niin että huomaattekin kulkevanne jo oikein sujuvasti.
Lämmöllä teitä kaikkia ajatellen: Suvi
PS. Jos haluatte jakaa oman tarinanne tai ajatuksenne kanssani, niin minulle saa mielellään kirjoittaa sähköpostia osoitteeseen [email protected]
Vastaukset 4
Vanhimmat
olet selvinnyt kiusaamisen yli. se on hieno asia:D
Kuulostat oikein mukavalta henkilöltä =)
Kaikkea hyvää!
Kiusattuna luokat 1-9, lukiossa olin ns. social outcast, mutta sainpahan olla rauhassa. Vaalin vihaani päivittäin, se on ainoa asia mitä minulla on. Ei yhtäkään hyvää muistoa noilta ajoilta. Ajatus verisestä kostosta saa minut aina hyvälle tuulelle. Lapsellista tai ei, sen suurempaa oikeutta en voi edes unissani kuvitella.
Synkkää? Totta helvetissä. Elämä on. :)
Mukavaa kun kommentoit. Muistin meinaan nyt vasta itsekin olleeni vähintäänkin katkera ja myös kostonhaluinen kiusaajiani kohtaan niin kauan kuin kiusaamista jatkui.
Sitten vain eteen sattui se hetki kun vietin rattoisan päivän erään pahimman kiusaajani kanssa. Hän olikin aivan toisenlainen ihminen kun ei kulkenut siinä porukassa jonka kanssa olin hänet joutunut aiemmin kohtaamaan.
Tiedän myös että kyseinen henkilö on itse muuttanut tapansa ja osoittaa nykyään syyttävää sormeaan jos joku arvostelee toista esimerkiksi ulkonäön vuoksi. Sanotaan nyt vaikka näin, että ei hän mikään ruusu ole, mutta kukkii se perunakin :D.