PERKELEESTI!
ei olen muuta kuin tämä elämä ja sitten on kuoppam maassa!
ei olen muuta kuin tämä elämä ja sitten on kuoppam maassa!
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Totuuden varsinainen torvi on puhunut UGH!
jokka uskoo jumalaan ja enkeleihin?
että me kuoleman jälkeen eletään ikuisuuden ajan taivaan paratiisissa?¨
sanonpa vaan sen, että pitkäksi siellä tulee aika jos ei oo mitään huveja kuten korttipelejä tai kylmää bissee!
sullekin mieleen, kunhan muutaman kerran heräät oikein perkeleelliseen kankkuseen!
uskon siten, ettei ole kuin tämä elämä. Itse asiassa sen oivaltaminen on ollut aika iso juttu, sitä kun ennen eli sellaista "sitten kun..." elämää. Aina odotti jotain, jos ei muuta niin seuraavaa viikonloppua tai kesälomaa tai lottovoittoa. Kuvitteli, että *sitten* se elämä taas alkaa.
Mutta sehän alkoi jo 60-luvulla ja nyt se vain kuluu. Hulluuttahan se olisi tuhlata enää enempää aikaa odottamiseen, jo tässä on vanhennuttu ihan tarpeeksi ihan huomaamatta! Ihan tarpeeksi, ja liikaakin, elämätöntä elämää takana. Voisi sitä ainakin tästä jäljellä olevasta ajasta yrittää ottaa kaiken irti.
Mutta nyt otan kyllä ensin nokkaunet ennen kuin otan mistään muusta mitään irti :-)
tullaan viisaammiksi niin. Juodaan viinaa hautaan asti
niin paljon ja niin nopeasti kuin voitte, niin se elämäkin lyhenee ihan oma-aloitteisesti. Ei tarvitse turhaan olla täällä miettimässä, että olisiko sitä muuta kuin tämä maailma. Viinaa, viinaa, ja aina vain lisää viinaa, sillä tippakin voi lopulta tappaa ja ämpäriin voi hukkua.... R.I.P.
tämä elämä nyt näin / ensi kerralla selvin päin!
- Lapinlahden Linnut