Lymfooma

Ikävä kuulla, että läheisesi on sairastunut. Tosin hyvä, että sairaus viimein löytyi. Minun läheiseni sairastui samaan tautiin vuosi sitten, ja oikean dianoosin löytymiseen meni sitä ennen puoli vuotta.

Hänkin laihtui 15 kiloa. En osaa sanoa vaikuttaako paino hoitojen antamiseen. Onneksi sytostaatteja on niin monenlaisia, että vaihtoehtoja löytyy.

Voimia teille molemmille tulevaan koitokseen. Tsemmpiä se vaatii mutta aurinkoa on aina näkyvissä, jos niin haluaa nähdä.

Heipähei!

Näin itse lymfooman sairastaneena voin sanoa, että läheisesi sairastuminen on todella inhottava juttu, jolle ei vain mahda mitään. On vain toivottava voimaa ja jaksamista. Odottamista helpottamaan on hyvä muistaa se, että valtaosa lymfoomista voidaan parantaa. Minulle joku sanoi tällä samaisella palstalla puolitoista vuotta sitten seuraavasti: "pahat sairaudet tulevat vain vahvoille ihmisille, sillä heikommat eivät niitä kestäisikään". Tuo lausahdus antoi minulle paljon voimaa ja välitä viesti läheisellesikin, ehkä se jonain päivänä auttaa häntäkin.

Kysyit, että onko painonlasku normaali lymfooman oire. On se. Lymfoomaahan hoidetaan usein sytostaateilla ja jos se on paikallinen tulee myös sädehoito kyseeseen. Painonlasku ei mielestäni sinänsä vaikutaa sytostaattihoitoihin (tietenkin on huomioitava myös veriarvot jne.), hoidot ovat samat kuin muutenkin. Lääkemäärät määräytyvät painon mukaan ja ne ovat aina yksilölliset.

Toivon läheisellesi voimia, suuri elämänmuutos on edessä. Omalta kohdaltani voin sanoa, että syöpä muutti elämäni -parempaan suuntaan. Aloin nähdä asioita enemmän ja ottamaan ilon irti pienistä asioista. Sinulle toivon myös voimia. Läheisen sairastuminen on aina shokki kaikille ja enemmän kuin mikään muu, on ystävien ja läheisten tuki sairastuneelle tarpeen. Omasta jaksamisesta on myös huolehdittava, toivottavasti sinullakin, Pilvi, on joku jonka kanssa jakaa tätä asiaa.

Kiitos teille molemmille vastauksista ja kannustavista kirjoituksista. Helpotti kuulla, että tuo painon lasku kuuluu tähän sairauteen, eikä ole merkki siitä että tilanne olisi jo aivan toivoton. Kerron varmasti lauseen, jonka Hanna kirjoitit läheiselleni. Luultavasti hän saa siitä voimia, koska minäkin sain siitä lisää uskoa ja toivoa läheiseni parantumiseen. Tämä syöpä on vain elettävä läpi, eipä tässä muutakaan voi.
Hyvää kevään jatkoa, mennään kohti sitä aurinkoa!

Hei !

Hanna kirjoitti todella viisaan ja niin kovin toden asian. Itse olen läheiseni sairauden aikana kasvanut ihmisenä uskomattoman paljon. On aika karua sanoa, mutta tämäkin kokemus on ollut todella tarpeellinen, jotta osaa nykyään laittaa asiat tärkeysjärjestykseen. Kun katselee joka päivä esim. työpaikalla "maailman menoa", tulee jopa sääli joitakin ihmisiä. He mennä töhöttävät karrikoidusti sanoen toisarvoisten asioiden perässä ja ennen kuin huomaavat todella tärkeät asiat elämässä, tarvitaan ravistelevia kokemuksia.

Itse osaan nykyään löytää jokaisesta päivästä jotain hyvää, kuten sen että ylipäätään aamulla saa herätä uuteen päivään.

Toivon sydämestäni teille molemmille ja myös Hannalle voimia jokaiseen päivään. Läheisesi täytyy "päättää" että lymfooma on se joka jää toiseksi!

Kun sairastuu syöpään (oli se mikä tahansa), niin se vaatii paljon sairastuneelta ja hänen läheisiltään. Joskus tuntuu, että itse sairastuneelle sopeutuminen on jopa helpompaa.

Haluan sanoa näin kannustimeksi:
Sairastuin 70 -luvulla Hodginin tautiin (muistaakseni IV-aste) ja sen aikaiset hoitomuodot huomioonottaen, selvisin!

Minun hoitomuotoina olivat tuolloin: leikkaus, sädehoito ja sytostaatit. Sairauteni uusiutui muutaman kerran 3 vuoden sisällä, mutta hoitojen loputtua kesällä 1978 olen ollut terve. Koskaan minulla ei sairastamisen aikana ollut tunne, että tämä olisi loppuni.

Oikein paljon tahdonvoimia ja voimahaleja kaikille syöpään sairastuneille. Itse sairaus on rankka ja hoidot ovat rankkoja, mutta älkää antako periksi.