niille kaikille (liian useille), jotka näkevät ihastustaan silloin tällöin ja edes joskus, niin tehkää jotain REAALIELÄMÄSSÄ.
Täällä haikailu ei edistä yhtään mitään.
Olen/olin ihastunut henkilöön, jota en näe koskaan, enkä missään. Sorruin täällä ihmettelyyn ja sorrun vieläkin. Jos näkisin häntä, kysyisin kyllä EDES KELLOA, mutta ei.
Siis TOIMIKAA!!! Oli se tilanne sitten baarissa, kahvilassa, kirjastossa, luokkahuoneessa, opiskelupaikan käytävillä, työpaikalla, missä tahansa.
Toimeliasta viikonloppua!
terv. naispuoleinen yksilö
Täällä haikailu ei edistä yhtään mitään.
Olen/olin ihastunut henkilöön, jota en näe koskaan, enkä missään. Sorruin täällä ihmettelyyn ja sorrun vieläkin. Jos näkisin häntä, kysyisin kyllä EDES KELLOA, mutta ei.
Siis TOIMIKAA!!! Oli se tilanne sitten baarissa, kahvilassa, kirjastossa, luokkahuoneessa, opiskelupaikan käytävillä, työpaikalla, missä tahansa.
Toimeliasta viikonloppua!
terv. naispuoleinen yksilö
Vastaukset 7
Vanhimmat
Voisitteko joskus vielä kohdata? Onko edes mahdollista???
... on mahdollista, niin sitten. Epätodennäköistä siis. Emme asu samassa kaupungissa, emmekä edes samassa läänissä. Tapasimme taas ihan eri paikassa.
En halua tästä omaa tilitysketjua, vaan kannustaa muita toimintaan. Tänne ei kannata jäädä, life is out there.
Ei saa turhaan riuduttaa itseään. Itse olin monta kuukautta ihastunut tähän yhteen tyttöön, joka on mun kanssa samassa koulussa ja jonka kanssa oon ollut pari kertaa samoissa bileissä, jutellut ja tanssinut ihan noin "kaverillisesti". Koko kevät meni niin, etten muita tyttöjä oikeastaan edes katsonut.
Nyt kun vihdoin viimein uskaltauduin hakeutumaan tän ihastukseni seuraan ihan selvinpäin, tajusin about viiden minuutin juttelemisen jälkeen, ettei tää tyttö tulis antamaan mulle mitään chanssia. Viidentoista minuutin juttelun jälkeen tajusin, etten mä edes haluaisi. Ei meillä ole mitään yhteistä.
Pitäis muistaa se, ettei se oikeesti ole se ihminen, johon ihastutaan vaan se oma mielikuva siitä ihmisestä.
Mutta oikein toimit. Juuri noin asiat pitää hoitaa ja on vaivan arvoista.
Ja täyttä totta: "Pitäis muistaa se, ettei se oikeesti ole se ihminen, johon ihastutaan vaan se oma mielikuva siitä ihmisestä."
Ajatellaan toinen täydelliseksi ja ujostellaan sitten ihan turhaan.
Miksi et itse silloin tehnyt mitään? Odotitko ihastuksesi tekevän vai mikä siinä oli?
... jos tämä jotain helpottaa. Teen kyllä aloitteita, mutta en voinut silloin. Syynä korkea moraali. En yleensä odota toisilta mitään, vaan toimin itse jos mahdollista.
Moraalisi on laskenut sittemmin, vai? Jos harmittelet, ettet silloin tehnyt mitään ja sanot, että nyt tekisit? Onhan se hankalaa ja riskialtista, jos on varattu, mutta sinkkuna niinkään menetettävää kuin omat haaveensa, itsensä nolaamisen lisäksi tietenkin.
Äh, itselläni on tapana silloin tällöin harmitella näin vuosia jälkeenpäin, kun en tehnyt aloitetta yhden suhteen. Onhan noita ihastumisia ollut, mutta Se oli jotain muuta...No, pitää vain toivoa, että jotain vastaavaa joskus ilmaantuu elämääni vielä. Ja että silloin uskaltaisin toimia.