Oon parikymppinen opiskelijapoika, mulla ongelmana on se kun ei ole muita kavereita kuin ne joita näen yliopistolla. Ne on minulle tosi tärkeitä ihmisiä ja yksi niistä on minulle erittäin tärkeä. Ollaan me tekemisissä viikoittain vapaa-ajallakin toki, eli ei pelkästään siellä yliopistolla. Kuitenkin tässä vaiheessa surettaa se että todennäköisesti taas käy niin, että kun opiskelut loppuu parin vuoden päästä omalla kohdallani, me erkaannutaan toisistamme. Ja tässä välissä on kesälomat ja työharjoitteluja ja vaikka mitä, eli ei ehdi kunnolla panostaa siihen ystävyyteenkään, se kun vaatii kummiskin aikaa. Ja välttämättä opiskelun ulkopuolella minua ei enää kaivatakaan kun niillä muilla on kavereita ennestään tukena. Jään taas ihan yksin siinä vaiheessa... Taidan lähinnä olla yksin pelkästään huonon tuurin takia, en päässyt oikein lukiossa vieraalla paikkakunnalla sisään porukoihin, peruskouluaikaisia kavereita en ole nähnyt aikoihin enkä tiedä mitä niille edes kuuluu. Tuntuu vaan että jään yksin siinä vaiheessa kun siirryn työelämään, olisi niin hienoa kun voisi pitää nämä nykyiset rakkaat ihmiset lähellään vielä kauan, se vaan ei taida onnistua...
Opiskelukaverit
ystäviä?
2804
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Sullahan on opiskelukaveri. Minulla ei ole. Asiat hoidan täysin muodollisesti, kahvilla käyn yksin, ruokalassa käyn yksin, vapaa-aikani vietän yksin, mutta ei siihen kuole, sen kanssa oppii elämään.
Minäkin olen aina ollut se tyyppi, joka ei ota yhteyttä eikä tee muutenkaan panosta ystävyyssuhteisiin. Vasta viime aikoina tämä on muodostunut oikeaksi ongelmaksi, jolle pitää tehdä jotakin... tässä joitakin ajatuksia aiheesta.
-Jos et ole vanhoja kavereita nähnyt aikoihin niin soita tai pistä sähköpostia tms. Ei kukaan pahastu, jos kaverina kyselee kuulumisia vaikkei olisikaan pitkään aikaan pidetty yhteyttä.
-Kun tapahtumat menevät päällekkäin, priorisoi sosiaaliset tilaisuudet entistä korkeammalle.
-Vieraidenkin ihmisten seurassa yritä keksiä jotakin positiivista sanottavaa, vaikka siinä ei olisikaan oleellista tietosisältöä. Muista myös hymyillä ja olla kiinnostunut ympäristöstäsi. Älä tietenkään liioittele.
-Hyväksy itsesi sellaisena kuin olet äläkä odota, että näilläkään vinkeillä saat välittömästi hyviä kavereita.