Hui täällä

Hei kaikille. Terveisiä Tyksistä. Minut lekattiin 3.4. aamusta ja nyt olen ihanasti kotona toipumassa. Sain aamulla tikit veks ja kaikki on mennyt hyvin.
Mut leikkasi Valtonen ja hyvin leikkasikin. Melkoinen palko korvalta keskelle otsaa, mutta siisti ja toinen pullistuma on nyt sit tukittu. Kontrollissa toukokuun lopulla miettii mitä tekee sille toiselle. Meitsi kun on tällanen kolman A:n tyttö. Kaksi aneurysmaa, adenoma. Ja extrapalkintona vielä Horton tai kolmoishermosärky.
Onko kukaan kuullut Annelista? Entä Saksa ja muut kaikki kaverit? Toivottavasti voitte hyvin. Se kesä ei tullut vieläkään, niinkuin Inka aikoinaan tiesi. Minäpä olenkin sen suhteen enemmän innokas kuin älykäs. :) Terkkuja.
171681
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Hienoa kuulla, että meni noin hyvin. Olin torstaina TYKS:issä kontrollimagneetissa, mutta ei sitten törmätty. Koko aamupäivän satoi harmaata lumiräntää, mutta onneksi iltapäiväksi tuli vähän kauniimpaa. En tosin paljon jaksanut shoppailla, kun koko talven olen nukkunut melkeinpä talviunta. Yksi pakollinen käynti minulla on aina kun käyn TYKS:issä. Poikkean siinä onko se nyt Hämeentie, joka johtaa tuomiokirkolta TYKSiin (en ikinä opi katujen nimiä), Aschanille kahville. Siellä on niin ihanaa, kun on usein yliopisto-opiskelijoita Nuortuu itsekin...

Tuomiokirkon luona sitten nuori tyttö kysyi onko tuo Piispankatu, ja osoitti kirkon taakse. Ja minä nolona: kyllä se tässä jossain on. Jos hän olisi kysynyt Sibeliusmuseota tai Åbo Akademin kirjastoa tai Piispantaloa, ne olisin kyllä tiennyt.

Ehkä minun pitäisi vähän varoa sanomisiani :) En ihan näin pitkää kevään ja kesän odotusta toivonut, enkä varsinkaan sateita Saksaan, niin kuin varomattomasti ennustin.

Mikä onkaan adenoma? Noi säryt on varmaan kuluttavia, minä olen päässyt vähällä. Syksyllä oli parin kolmen kuukauden ajan kolmoishermosäryn tyyppistä hermosärkyä, niin että vähän hajua on.

Annelista olen ollut huolissani, kun joku häntä tässä kyseli, eikä vastausta ole kuulunut. Jospa hän on sairaalassa. Toivotaan, että hän antaa kuulua itsestään. Saksa varmaan pian vastaa sinulle, siitä olen varma!

Susu on joskus kirjoitellut tuolla MS-palstalla ainakin.

Olipa mukava jutella, ihan semmoinen tunne!
Voi hyvin!

Äänestä
  • Aschanille treffit, Inka? Juotais kupit kaffet ja juteltais?
    Siitä adenomasta sen verran, että todettiin 5v sitten. Se elää aivolisäkkeen vieressä 3mm:nä. On hyvälaatuinen 'rakkulakasvain' (cysta)ja johtuu prolaktiinin ylituotannosta. Lapsettomuustutkimuksissa selvisi, mutta se on ollut näistä vaivoistani helpoin.

    Äänestä

Hienoa, että kaikki meni hyvin! Kotona paranee sata kertaa paremmin kuin sairaalassa. Mulla oli 5 aneurysmaa, jotka onneksi silloin saatiin kaikki samalla kertaa pois pelistä. On tosi hienoa kuulla susta. Annelilla ei mennyt kaikki ihan niinkuin piti, mutta toivotaan, että paraneminen etenee ja Annelikin taas kohta tänne pirteänä kirjoittelee!

Mukavaa sunnuntaita!

Äänestä
  • Kirjoitin Huille jo vastauksen ennenkuin luin Inkan viestin. Toivottelenkin kaikille meille hyvää kevättä, keleistä huolimatta! Minä täällä koirapoikaa hoivailen ja välillä vaivun epätoivoon, kun kaveri on jatkuvasti pipi. Mutta joskos se kevät ja kesä tekisivät tehtävänsä ja parantaisi niin ihmiset kuin eläimetkin.

    Eikös tänään ole trullipäivä?

    Äänestä

  • Susu kirjoitti:

    Kirjoitin Huille jo vastauksen ennenkuin luin Inkan viestin. Toivottelenkin kaikille meille hyvää kevättä, keleistä huolimatta! Minä täällä koirapoikaa hoivailen ja välillä vaivun epätoivoon, kun kaveri on jatkuvasti pipi. Mutta joskos se kevät ja kesä tekisivät tehtävänsä ja parantaisi niin ihmiset kuin eläimetkin.

    Eikös tänään ole trullipäivä?

    oliko naapurin ihanat pikku trullit ihmeissään kun avasin oven? (Palko otsassa) Onneksi heidän äitinsä on sairaanhoitaja ja minähän juuri tarvisen nyt virpomista. Sain upean oksan.

    Äänestä

  • ..hui kirjoitti:

    oliko naapurin ihanat pikku trullit ihmeissään kun avasin oven? (Palko otsassa) Onneksi heidän äitinsä on sairaanhoitaja ja minähän juuri tarvisen nyt virpomista. Sain upean oksan.

    Minulla kävi kanssa kaksi pikkunoitaa, joista toisen tiedän rukoilleen puolestani. Kaikki hyvät voimat ovat tarpeen.

    Et ehkä usko, mutta olen kamalan arka tapaamaan uusia ihmisiä. Saisinkohan jotenkin kerättyä rohkeutta :? Lupaan yrittää.

    Äänestä

  • ..hui kirjoitti:

    oliko naapurin ihanat pikku trullit ihmeissään kun avasin oven? (Palko otsassa) Onneksi heidän äitinsä on sairaanhoitaja ja minähän juuri tarvisen nyt virpomista. Sain upean oksan.

    Todella kiva kuulla sinut noin pirteänä. Minun täytyy tunnustaa koko ajan luulleeni sinun olevan mies. Olen todella pahoillani sekaannuksesta. En edes tiedä miksi niin ajattelin.

    Suonentukkimisangiografian jälkeen sain myöskin kolmoishermosäryn muutamaksi kuukaudeksi joten tiedä mistä puhut. Kai olet saanut kunnon lääkityksen kipuihin?

    Niin virpomispäivätkin unohtuu kun ei vuosiin asuskele Suomessa. Lapsena minusta oli kivempi koristella pajunoksaa kuin mennä virpomaan.

    Olin jo päättänyt palata Suomeen kesän lopulla, mutta rahanpuute näemmä pakottaa minut jäämään tänne Saksanmaalle. Se saa mieleni masentuneeksi, mutta eipä se muuta tosiasioita.

    Olen saanut lääkityksen korkeaan verenpaineeseeni, mutta jostain syystä se vaikuttaa vain vasempaan puoleen. Kirjoittelen varmaan lisää siitä aloittamassani viestissä Subclavian steal syndrooma.

    Oikein pikaista toipumista ja mukavaa pääsiäisen odotusta!

    Äänestä

  • Saksa kirjoitti:

    Anneli näyttää kirjoittaneen lyhyesti tänään iltapäivällä vastaten viestiin jossa häntä huhuillaan. Kuten Inka arvelikin hän oli joutunut sairaalaan. Lupasi kirjoitella toisella kertaa enemmän.

    Hui, onko sinun toinen aneurysmasi myöskin paikalla, jossa sitä ei voida hoitaa angiografian avulla?

    Osaako kukaan muuten sanoa, miksi joissain tapauksissa avataan kallo aneurysman takia ja joissain angiografia on käyttökelpoinen?

    Kurjaa, jos et saa Suomeen muuttoa järjestymään :(
    Luulisin tietäväni, milloin kalloa EI avata. Jos aneurysma on sellaisessa paikasssa, ettei sitä päästä leikkauksella hoitamaan vaurioittamatta tärkeitä aivojen osia.

    Toisaalta minulla on hämärä mielikuva, että aneurysman poistaminen verenkierrosta leikkauksen avulla olisi varmemmin pysyvä (olipa ilmaisu, ymmärrätte varmaan mitä takoitan) ratkaisu, kuin suonensisäisesti asetetut koilit. Niiden pysymisestä oikealla paikalla ei ole kovin pitkää kokemusta. Onhan se huomattavasti uudempi hoitomuoto kuin aivoleikkaukset.

    Toisaalta, olisihan siitä varmaan kivoja tuntemuksia päässä, kun platinakierukat ja muovikuulat uisivat kilpaa verisuonissa.

    Vointeja sinulle, Saksa!

    Äänestä

  • Inka kirjoitti:

    Inka, sä olet uskomaton! :=)

    En voi lakata nauramasta viestisi takia. Pelkkä ajatus siitä kuinka 13 coilia uisi kilpaa suonissani on aivan hervoton. Kysyisivätköhän nekin onko pituudella tai paksuudella väliä? ;=)

    Mä olen harjoitellut lasten kanssa :)

    Hyvää pääsiäistä sinulle ja Juusolle, jos ei enää kirjoitella sitä ennen!

    Äänestä

  • Inka kirjoitti:

    Mä olen harjoitellut lasten kanssa :)

    Hyvää pääsiäistä sinulle ja Juusolle, jos ei enää kirjoitella sitä ennen!

    Sitä samaa sinulle ja perheellesi, Inka!

    P.S. Kirjoittelin myös subclavian steal syndrooman alle TODELLA pitkän viestin.

    P.P.S. En tiedä kerroinko lentäväni keskiviikkona Müncheniin josta vanhempani ja Juuso noutavat minut Itävaltaan vanhempieni asuntovaunulle. Pääsen viikoksi laskettelemaan!

    Äänestä

  • Inka kirjoitti:

    Mä olen harjoitellut lasten kanssa :)

    Hyvää pääsiäistä sinulle ja Juusolle, jos ei enää kirjoitella sitä ennen!

    Übung macht den Meister, oliko se jotenkin niin?
    Kunnon luterilaiseen tapaan Lange Freitag tuli jostain selkäytimestä, sitten kun tarkistin, oikea ilmaisu taitaa olla Lange Nacht (se muuten kuulostaa tosi kauniilta).
    Sensijaan täytyi luntata:
    Frohe Ostern!

    Oletan ettet ole joka päivä tekemisissä saksan kielen kanssa. Uskomatonta mitä kaikkea muistat. Eli "Danke gleichfalls!"

    Äänestä

  • Saksa kirjoitti:

    Oletan ettet ole joka päivä tekemisissä saksan kielen kanssa. Uskomatonta mitä kaikkea muistat. Eli "Danke gleichfalls!"

    täällä ollaan.kotona olen.....aika hyvin...

    Äänestä

  • anneli kirjoitti:

    täällä ollaan.kotona olen.....aika hyvin...

    Mitä sinulle nyt tehtiinkään? Onko jotakin toimenpiteitä vielä tulossa?

    Parantelehan itseäsi nyt kun viimeinkin kevät taitaa tulla tämän kamalan talven jälkeen!

    Äänestä

  • Olen etelä-suomalainen naishenkilö, jolta löydettiin ,sattumalta magneettikuvauksessa, aneurysma oikeasta aivolohkosta. Se leikattiin runsas 3 vuotta sitten ja leikkaus onnistui hyvin, kiitos tohtori Hernesniemen. Siitä operaatiosta on jäänyt kipua, paineen ja puristuksen tunua, joka saattaa yltyä joskus sietämättömäksi. Kun tällaista jatkuu vain päivästä päivään, olen jotenkin
    väsynyt .
    Olen saanut jotakin lääkettä kipukynnyksen kohottamiseen, mutta se ei ole auttanut.
    Sinä et ole kärsinyt moisista kivuista, mutta oletko kuullut, että jollakulla muulla olisi vastaavanlaisia särkyjä? Olisi kiva kuulla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

..hui kirjoitti:

Hei kaikille. Terveisiä Tyksistä. Minut lekattiin 3.4. aamusta ja nyt olen ihanasti kotona toipumassa. Sain aamulla tikit veks ja kaikki on mennyt hyvin.
Mut leikkasi Valtonen ja hyvin leikkasikin. Melkoinen palko korvalta keskelle otsaa, mutta siisti ja toinen pullistuma on nyt sit tukittu. Kontrollissa toukokuun lopulla miettii mitä tekee sille toiselle. Meitsi kun on tällanen kolman A:n tyttö. Kaksi aneurysmaa, adenoma. Ja extrapalkintona vielä Horton tai kolmoishermosärky.
Onko kukaan kuullut Annelista? Entä Saksa ja muut kaikki kaverit? Toivottavasti voitte hyvin. Se kesä ei tullut vieläkään, niinkuin Inka aikoinaan tiesi. Minäpä olenkin sen suhteen enemmän innokas kuin älykäs. :) Terkkuja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu