Jasmin Mäntylä

Olen kuullut jo jonkin aikaa sitten juttua, että Jasmin olisi jossain vaiheessa elämäänsä käynyt jossain kauneusleikkaus-tyyppisessä toimenpiteessä. Tiedättekö asiasta jotain? Esim. sen, että mitä kohtaa hänestä olisi operoitu....?
Kiinnostaa jo senkin takia, että sehän on aina väittänyt, ettei ole käynyt missään vastaavanlaisissa jutuissa.
Eli, valehteleeko Jasmin?!?
92467
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Huhu vaan. Jasmin edelleen suomen kaunein ja 17keäisenä oli ehkä yksi maailman kauneimpia.

Äänestä

Kyllä se Jasmin on aina ihan saman näköinen ollut, ei ole tehty mitään kauneuskirurgisia toimenpiteitä.

Jasmin todella oli upea silloin alle 20-vuotiaana, kun hänellä oli kaikki vielä pulkassa ja ei noita yksityisasioita retosteltu julkisesti.

Hän oli silloin ehkä Suomen kaunein tyttö.

Äänestä
  • Jasmin on mun mielestä taas paremman näköinen nykyään kuin ennen, näytti nuorempana jotenkin "suttuisemmalta", meikkaa tänä päivänä paljon freesimmin ja kevyemmin. On varmaan tajunnut, ettei nuorena kannata ihoaan pilata liialla meikillä.
    Eikä mun mielestä mitkään lehtijutut ole sen upeutta pois vieneet, pikemminkin ovat lisänneet, koska on aina selvinnyt kaikista paskamaisista jutuista ja jatkanut nokka pystyssä eteen päin.

    On mun mielestä nykyään ehdottomasti kaunein nuori nainen maassamme.

    Äänestä

Kyllä Jasmin aina Kiirat ja Viivit peittoaa kauneudellaan ylivoimaisesti, mutta toilailut ehkä on pilanneet hieman tytön mainetta.

Äänestä
  • Varmaan toilailut ovat tehneet hänen maineelleen hallaa, mutta rehellisesti olen sitä mieltä, että on hyvä, ettei Jasmin ole silti jäänyt tuleen makaamaan ja karannut julkisuudesta heti kun kaikki ei ole hyvn sujunut.
    Sellaisella on ainakin minulle osoittanut omaavansa ihailtavaa luonteen lujuutta ja olevansa vahva ihminen!
    Jos ajattelisin itse joutuvani sellaisten juttujen kanssa lööppeihin kuin hän on joutunut, en pystyisi niiden jälkeen enää astumaan lavalle ihmisten eteen tai mihinkään ihmisten ilmoille.
    Ihailen hänessä sitä, että vaikka mitä on kirjoitettu, hän pystyy esiintymään ja olemaan ihmisten kanssa tekemisissä.
    Viime syksynäkin kun haki opiskelemaan, hän valitsi alakseen matkailun, joka on viimeisen päälle asiakaspalvelutyötä.
    Ihailtavaa on myös se, etä vaikka on miltei 10 vuotta ollut julkisuudessa, uskalsi kaikkien tuntemana henkilönä hakea kouluttautumaan.
    Luulen, että halusi aika monille myös näyttää, että pystyy tekemään vaikka mitä muutakin kun vain poseeraamaan lehdissä.
    On kyllä erittäin kaunis nuori nainen, jonka uskon näyttävän meille kaikille tulevaisuudessa kykynsä olla parempi ihminen ja pystyvänsä vaikka mihin.
    Mielenkiinnolla odotan, mitä hänestä vielä tuleekaan. Tuon ikäisellä ihmisellä kun kaikki on vielä edessä päin.

    Äänestä

  • Jenna S. kirjoitti:

    Varmaan toilailut ovat tehneet hänen maineelleen hallaa, mutta rehellisesti olen sitä mieltä, että on hyvä, ettei Jasmin ole silti jäänyt tuleen makaamaan ja karannut julkisuudesta heti kun kaikki ei ole hyvn sujunut.
    Sellaisella on ainakin minulle osoittanut omaavansa ihailtavaa luonteen lujuutta ja olevansa vahva ihminen!
    Jos ajattelisin itse joutuvani sellaisten juttujen kanssa lööppeihin kuin hän on joutunut, en pystyisi niiden jälkeen enää astumaan lavalle ihmisten eteen tai mihinkään ihmisten ilmoille.
    Ihailen hänessä sitä, että vaikka mitä on kirjoitettu, hän pystyy esiintymään ja olemaan ihmisten kanssa tekemisissä.
    Viime syksynäkin kun haki opiskelemaan, hän valitsi alakseen matkailun, joka on viimeisen päälle asiakaspalvelutyötä.
    Ihailtavaa on myös se, etä vaikka on miltei 10 vuotta ollut julkisuudessa, uskalsi kaikkien tuntemana henkilönä hakea kouluttautumaan.
    Luulen, että halusi aika monille myös näyttää, että pystyy tekemään vaikka mitä muutakin kun vain poseeraamaan lehdissä.
    On kyllä erittäin kaunis nuori nainen, jonka uskon näyttävän meille kaikille tulevaisuudessa kykynsä olla parempi ihminen ja pystyvänsä vaikka mihin.
    Mielenkiinnolla odotan, mitä hänestä vielä tuleekaan. Tuon ikäisellä ihmisellä kun kaikki on vielä edessä päin.

    Niinhän sillä onkin kaikki vielä eessä päin, mutta jos palaan tuohon ketjun aloittajan viestiin niin olen kyllä minäkin kuullut että olis jossain vaiheessa käynyt parantelemassa jotain itsessään... en tiedä sitten onko vain huhu, mutta oon kuullut, että olis tehny jotain kasvoihin liittyvää... tietääkö kukaan tarkemmin?

    Äänestä

Jasmin oli nuorena tyttönä Suomen kauneimpia naisia.

Mutta on pilannut ulkonäkönsä lihomalla, viinalla ja oudoilla miessuhteilla.

Näin vasta Jasminia ilman meikkiä Oulun keskustassa pyöräilemässä ja oli kyllä aika karseen näköinen!

Näyttää kymmenen vuotta vanhemmalta nykyisin kuin oikeasti edes on.

Äänestä
  • Tulin lukemaan mielenkiinnosta tätä palstaa ja huomasin tämän kirjoituksen kaveristani jasminista. Pakko huomauttaa parista asiasta- Jasmin ei minään vuonna pyöräile ulkona ennen kesäkuuta (talvet polkee kuntopyörää kotonaan), joten tuskin olet sitä vasta nähnyt pyöräilemässä. Eikä kesälläkään ikinä pyöräile keskustassa, koska kun menee keskustaan, ei halua olla pyörällä liikenteessä eikä hikinen. Saattaa kuulostaa typerältä mutta on täyttä totta.
    Viime kesänä oli lihonut sen hänen aborttinsa jäljiltä mutta on viime kesän jälkeen laihduttanut ihan sairaasti ja on hoikempi kuin pitkiin aikoihin.
    Ja mitä juomiseen tulee, jätti juomisen yli puoli vuotta sitten, joten senkin asian takia on laihtunut.
    En viitsi kertoa jassulle että olin täällä häntä puolustamassa, mutta mieluummin korjaan kaverini puolesta asioita kuin annan jonkun luulotautisen täällä sitä haukkua.
    On kyllä parikymppisen tytön näköinen ja nuoremman näköinen kuin mitä on muutamaan vuoteen ollut.
    Saatte kaikki tämän kyseisen asian kesän aikana useammistakin lehdistä todistaa... Sen voin luvata myös sinulle "luulotautinen" alias "katkera henkilö"... Tsemppiä elämääsi, älä tukehdu omiin valheisiisi! ;)

    Äänestä

  • Jassun kaveri kirjoitti:

    Tulin lukemaan mielenkiinnosta tätä palstaa ja huomasin tämän kirjoituksen kaveristani jasminista. Pakko huomauttaa parista asiasta- Jasmin ei minään vuonna pyöräile ulkona ennen kesäkuuta (talvet polkee kuntopyörää kotonaan), joten tuskin olet sitä vasta nähnyt pyöräilemässä. Eikä kesälläkään ikinä pyöräile keskustassa, koska kun menee keskustaan, ei halua olla pyörällä liikenteessä eikä hikinen. Saattaa kuulostaa typerältä mutta on täyttä totta.
    Viime kesänä oli lihonut sen hänen aborttinsa jäljiltä mutta on viime kesän jälkeen laihduttanut ihan sairaasti ja on hoikempi kuin pitkiin aikoihin.
    Ja mitä juomiseen tulee, jätti juomisen yli puoli vuotta sitten, joten senkin asian takia on laihtunut.
    En viitsi kertoa jassulle että olin täällä häntä puolustamassa, mutta mieluummin korjaan kaverini puolesta asioita kuin annan jonkun luulotautisen täällä sitä haukkua.
    On kyllä parikymppisen tytön näköinen ja nuoremman näköinen kuin mitä on muutamaan vuoteen ollut.
    Saatte kaikki tämän kyseisen asian kesän aikana useammistakin lehdistä todistaa... Sen voin luvata myös sinulle "luulotautinen" alias "katkera henkilö"... Tsemppiä elämääsi, älä tukehdu omiin valheisiisi! ;)

    Olen Hänen ystäviään ja parasta mitä hänelle on tapahtunut on - hänen syntymänsä jälkeen- kun lopetti alkoholin käytön toivon Hänelle voimia, että pysyisi ilman alkoholia. Jassu on fiksu ja älykäs Nainen. Hän pystyy keskustelemaan piireissä kuin piirteissä, eikä Häntä tarvitse hävetä missään suhteessa. Hänelle ystävät, lähimmät ystävät, tietysti Äiti Helga mukaan lukien kaikki kaikessa. Jasmin ei halua koskaan loukata lähimmäisiään. On ihana nähdä Jamin Sinua selvin päin ja risti kaulassa. Tiedän, että kaipaat sisäistä rauhaa, josta ollaan kanssasi keskusteltu. Jaminin ulkonäkö on se mikä herättää mielenkiinnon, mutta tässä Naisessa on paljon enemmän. Valitettavan monet haluavat häneen tutustua vain hyötyäkseen Hänestä. Jasmin on niin näpäkkä Nainen, että Hän osaa valita seuransa. Jassun kaverille: abortti ei ollut viimekesänä vaan kesällä 2004 ja se oli Jasminille raskas asia. Voimia Sinulle Jasmin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tyttö Turusta kirjoitti:

Olen kuullut jo jonkin aikaa sitten juttua, että Jasmin olisi jossain vaiheessa elämäänsä käynyt jossain kauneusleikkaus-tyyppisessä toimenpiteessä. Tiedättekö asiasta jotain? Esim. sen, että mitä kohtaa hänestä olisi operoitu....?
Kiinnostaa jo senkin takia, että sehän on aina väittänyt, ettei ole käynyt missään vastaavanlaisissa jutuissa.
Eli, valehteleeko Jasmin?!?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu