Olen ujo ja herkkä, kauniiksi kehuttu naisihminen. Useat miehet ovat minusta aluksi kiinnostuneita, mutta menettävät kiinnostuksensa heti alkuunsa, koska kuvittelevat että olen jotenkin outo ja "jähmeä", koska olen aluksi hyvin arka ja minulta menee vähän tavallista pitempään luottamuksen rakentamiseen. Ja koska nykymaailman meno on sitä luokkaa että tänne-kaikki-heti-nyt, niin minun on todella mahdotonta saada näyttää se oma todellinen luonne, joka ujouteni takia on. Ihmiset aina sanovat kommentteja, että ole rohkeasti alusta asti oma itsesi, mutta totuus on, että ainoa asia mikä auttaa on aika. Se, että tutustun toiseen hyvin ja saan rakennettua luottamusta toiseen ihmiseen. Olen saanut myös neuvoja, että tutustu ujoihin miehiin, mutta heidän kanssaan on ihan sama juttu- innostuvat aluksi, mutta lähtevät heti karkuun. En uskalla todellakaan ihatua kehenkään, koska tämä sama homma toistuu aina. Haluaisin kuulla, onko muilla samankaltaisia tarinoita- niin miehet ja naisetkin.
Kohtalotovereita
ujolle tytölle
71098
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Minä ainakin allekirjoitan tuon kaiken.
Itsekin olen aina ollut ujo ja herkkä - se hiljainen, etäinen tyttö, joka kyllä laskee lähelle, muttei koskaan tarpeeksi lähelle. Teinivuodet menivät melkein huomaamatta. Haaveita oli, mahdollisuuksia oli, mutta niitä ei koskaan uskaltanut toteuttaa. (Ja sen kerran kun toteutti maailma maksoi kovalla kädellä takaisin, mikä ei todellakaan auttanut asiaa.)
Nyt hiukan päälle parikymppisenä en edelleenkään ole vieraassa ympäristössä kovin seurallinen, ja tuo kaikki-mulle-heti ilmiö ahdistaa edelleen. Samat kommentit olen kuullut, kylmäksi ja vaikeaksi on moitittu ja käsketty "ottamaan rennosti". Mutta kun vaan tarvitsee sitä aikaa uskaltaakseen ja luottaakseen, niin minkäs teet?
Onnekseni olen nyt tavannut nuoren miehen, jolla näyttää olevan aikaa, eikä kiire minnekään. Nähtäväksi jää, kuinka kauan tämä yksilö vierellä pysyy, mutta ystäviensä puheista päätellen ei ainakaan ihan hetkeen ole juoksemassa karkuun. Jotain kai kertoo sekin, että mies suostui yllättävän kauan odottelemaan vastakaikua täältä suunnalta...
Minä en usko mihinkään "yhteen oikeaan", mutta siihen ehkä, että tällaisille mahdottomille tapauksille kuin minä täytyy kuitenkin löytyä juuri se oikea ihmistyyppi, jotta mistään tulisi mitään.
mulla on sama juttu. Jos joku sattuu osottamaan mielenkiintoa nii onnistun jotenkin aina karkottamaan ihmisen...luultavasti kuvittelee etten ole kiinnostunut. En tiä mikä siinä on niin vaikeaa, en vaan ite osaa näyttää sitä että kiinnostaa ja kuka sitä nyt jaksais semmosta yrittää joka ei vaikuta kiinnostuneelta:) Ite en ainakaan... Täytyy vaan toivoa et joskus vastaan tulee semmonen mies joka ei pelkää haastetta:D Ja ei siinä mulla ainakaan kovin kauheasti aikaa tarvita siihen että ujous haihtuu....ko ne vaan omistais sitä malttia...
muitakin löytyy. Siis miten täynnä voi olla niitä "koppava muija" kommentteja, kun sitten vielä taiteellisena romantikkona sattuu tykkäämään kaikesta hömppänaisellisesta, korkkareista ja hajuvesistä ymv. Ja kaiken kruunaa tietysti itsevarma ilme, joka on olosuhteiden pakosta vuosien varrella kasvanut päälle. Mut tuumakaan en periks anna, jokaisella on oikeus olla oma itsensä. Tsemppiä kaikille! :)
on jäänyt päälle sellainen "villikissa" vittuilu kaikkia kohtaan jotka sattuu aukomaan päätään silloin kun ahdistetaan lopullisesti nurkkaan. Nämä kaikki tekijät yhdessä eivät takuulla saa minua näyttämään maailman helpoimmin lähestyttävältä ihmiseltä. No, nauttikoot kiusaajat nyt kättensä töistä.
Ei se vain toimi. Jos mä saan itseni rohkaistua menemään tytön luo, ja se käyttäytyy kylmästi mua kohtaan, niin en takuulla ota toista kertaa yhteyttä. Tietty se on jotenkin ironista, että odotan tytön olevan suora ja rohkea, vaikken itse sitä koskaan ole. Mutta niin se vaan menee.
Toisaalta enpä tiedä tulisko edes kahden epävarman ihmisen yhteiselosta mitään. Jotenkin tuntuu, että siinä sitten molemmat ruokkii toistensa epävarmuutta vielä entisestään,
Mun mielestä ujoille hyvä ensikohtaamispaikka on just netti, koska täällä pystyy etukäteen selittämään omaa käyttäytymistään ja ajatusmaailmaansa, jolloin toinen ei mahdollisesti livenä kohdatessa ihmettele ja vieroksu toisen käyttäytymistä...
Minullakin kokemuksia kaikenmoisia, luottamuskuin kärsinyt matkan varrella. olen päälle 40 v. yksineläjä, mutta nautinkin tästä vapaudesta. en ole perheenemäntä-tyyppiä.
ravintolassa minua ei koskaan kukaan lähestynyt yksin, kun olin liikenteessä. Niimpä viinan rohkaisemana, tein itse aloitteita ja mitä siitä seurasi, yhdenyönsuhteita, yksi 5 vuotinen suhde. Enää eivät kapakat kiinnosta, eikä viinakaan.
nyt olen löytänyt netin ja mailailun, ihmettelen vaan miesten innokkuutta, kun jo ensimmäisen viestin jälkeen olen kulta rakas, ihana haninalle! Ei oikein uskottavaa, vai mitä mieltä olette?
Olisihan se ihanaa kuulla näitä sanoja oman rakkaan suusta.