vihdoinkin tapahtunut...
En tiedä minne palstalle pitäisi kirjoittaa ajatuksiaan, niin jospa sitten vaikka tänne.. ;) Olen tuntenut erään miehen n. 7 vuoden ajan ja olemme ystävystyneet saman harrastuksen kautta todella hyviksi ystäviksi. Tunne on molemminpuolinen, olemme pystyneet puhumaan tunteistamme ja viime aikoina lähentyneet erityisesti.
Muutama viikko sitten harjoituksista lähdettyäni ajoin autollani kotiin päin.. mietin elämääni ja sitä mihin se oli minua kuljettanut.. Olen naimisissa ja meillä on kaksi suloista lasta. Avioliittoni on kuitenkin ollut erittäin huonolla pohjalla jo useamman vuoden ajan mm. mieheni pettämisen vuoksi. Olemme yrittäneet sitä korjata, mutta tunteeni eivät enää voi muuttua..en rakasta häntä enää. Olen kuitenkin roikkunut tässä suhteessa mieheni toiveesta. Hän on hyvä mies ja hyvä lapsille, mutta tunteeni ovat muuttuneet häntä kohtaan ystävyydeksi.
Kuinka tunsinkaan syyllisyyttä siitä, että olin kiintynyt tuohon toiseen mieheen. Kuinka tunsinkaan syyllisyyttä, että olen rakastunut toiseen mieheen! Kuinka tunsinkaan syyllisyyttä siitä, että tuo toinen vapaa mies tuntee myös yhteenkuuluvuutta välillämme. Olemme vain jutelleet edes yhtä suukkoa ei ole vaihdettu... katseet ja kosketukset puhuvat osaksi elekieltä.
Silti voin olla iloinen ja sisälläni pulppuaa hyvä tunne...ilo...rakkaus, joka on syntynyt ajan kuluessa.
Mutta kuinka voinkaan jatkaa tästä eteenpäin? Pysyäkö lopun elämää yhdessä huonossa suhteessa miehen kanssa, joka on hyvä..mutta jota ei rakasta? Pysyä suhteessa miehen kanssa hänen toiveidensa vuoksi tai sukulaisten vuoksi? En halua kenenkään kärsivän ja pelkään tunteitani ja siksi pelkään myös lähteä suhteesta joka on kestänyt 15 vuotta. Mutta tätä tunnetta ei kukaan vie...se on euforinen tunne..se on tunne siitä, että itsekin kykenee tuntemaan vielä... ;))
En tiedä minne palstalle pitäisi kirjoittaa ajatuksiaan, niin jospa sitten vaikka tänne.. ;) Olen tuntenut erään miehen n. 7 vuoden ajan ja olemme ystävystyneet saman harrastuksen kautta todella hyviksi ystäviksi. Tunne on molemminpuolinen, olemme pystyneet puhumaan tunteistamme ja viime aikoina lähentyneet erityisesti.
Muutama viikko sitten harjoituksista lähdettyäni ajoin autollani kotiin päin.. mietin elämääni ja sitä mihin se oli minua kuljettanut.. Olen naimisissa ja meillä on kaksi suloista lasta. Avioliittoni on kuitenkin ollut erittäin huonolla pohjalla jo useamman vuoden ajan mm. mieheni pettämisen vuoksi. Olemme yrittäneet sitä korjata, mutta tunteeni eivät enää voi muuttua..en rakasta häntä enää. Olen kuitenkin roikkunut tässä suhteessa mieheni toiveesta. Hän on hyvä mies ja hyvä lapsille, mutta tunteeni ovat muuttuneet häntä kohtaan ystävyydeksi.
Kuinka tunsinkaan syyllisyyttä siitä, että olin kiintynyt tuohon toiseen mieheen. Kuinka tunsinkaan syyllisyyttä, että olen rakastunut toiseen mieheen! Kuinka tunsinkaan syyllisyyttä siitä, että tuo toinen vapaa mies tuntee myös yhteenkuuluvuutta välillämme. Olemme vain jutelleet edes yhtä suukkoa ei ole vaihdettu... katseet ja kosketukset puhuvat osaksi elekieltä.
Silti voin olla iloinen ja sisälläni pulppuaa hyvä tunne...ilo...rakkaus, joka on syntynyt ajan kuluessa.
Mutta kuinka voinkaan jatkaa tästä eteenpäin? Pysyäkö lopun elämää yhdessä huonossa suhteessa miehen kanssa, joka on hyvä..mutta jota ei rakasta? Pysyä suhteessa miehen kanssa hänen toiveidensa vuoksi tai sukulaisten vuoksi? En halua kenenkään kärsivän ja pelkään tunteitani ja siksi pelkään myös lähteä suhteesta joka on kestänyt 15 vuotta. Mutta tätä tunnetta ei kukaan vie...se on euforinen tunne..se on tunne siitä, että itsekin kykenee tuntemaan vielä... ;))
Vastaukset 2
Vanhimmat
valivali ruikutus valitus ruikutiruikuti
harmi, ettet ole kokenut sitä vielä koskaan...rakastumisen tunnetta..