Onko muita sellaisia joilla ehkä on ystävä tai pari, mutta tuntee silti itsensä yksinäiseksi?
Yksinäisyys on oma vikani, sillä en ole kiinnostunut mistään. Minua ei kiinnosta baareissa käynti, olen sen kokenut ja se oli todella tylsää puuhaa. Mitkään joukkuelajit liikunnassa tai kerhotoiminnat eivät todellakaan kiinnosta. Sellaisista kuulemman, teidän mukaanne, saisi ystäviä (jota minä tosin en ihan usko. Hyvänpäiväntuttuja ehkä, mutta ei ystäviä tai kavereitakaan).
Ainoa ystäväni on niin lapsellinen, että minulle riittää vallan hyvin vain kerta parissa kuukaudessa. Sain työpaikan ja hän kysyi ihmeessään: "Siis saaks sieltä palkkaa?" En tietenkään saa palkkaa, käyn ihan vain huvin vuoksi 8 tuntia päivässä likaisessa tehtaassa paiskimassa hommia. Tuollaista en sitten kestä ollenkaan, aina niitä 5-vuotiaan kysymyksiä asioista. Kasva aikuiseksi.
Haluaisin ystävän, joka olisi edes jollain lailla samalla tasolla kuin minä, sellainen jonka kanssa voisi keskustella asioista ilman jotain lapsellisia kysymyksiä, kuten nyt tuo palkkajuttukin. Joskus mietin tajuaako tuo ystäväni mistään mitään. Hän on 19 eikä ole kertaakaan elämässään ollut minkäänlaisessa kesätyössä, tänä vuonnakaan hän ei ole edes koittanut vielä hakea. Hän on jotenkin niin erilainen, elää aivan kuin lapsi.
En voi sille mitään, että hänen erilaiset tapansa joskus ärsyttävät minua niin paljon. Sellainen äidissä roikkuminen vielä tuossa iässä ja se, ettei edes havittele töitä niin kuin jokainen normaali hänen tilanteessaan tekisi. Kun ehdotan hänelle jotain yhteistä tekemistä, kuten kerran pyysi josko hän lähtisi kanssani erääseen ohjattuun jumppaan, niin hän kieltäytyi koska se alkoi jo klo 10.00 sunnuntai-aamuna. Hänen kanssaan ei voi lähteä mihinkään ennen klo 12.
Voi kun olisi joku joka olisi edes jollain lailla kiinnostunut samoista asioista. Meillä ei ole mitään yhteistä hänen kanssaan, hän suoraan sanottuna rasittaa minua. Vaan kun muitakaan ei ole. Miksei hän voi kasvaa aikuiseksi, en jaksa hänen uskomatonta lapsellisuuttaan!
Yksinäisyys on oma vikani, sillä en ole kiinnostunut mistään. Minua ei kiinnosta baareissa käynti, olen sen kokenut ja se oli todella tylsää puuhaa. Mitkään joukkuelajit liikunnassa tai kerhotoiminnat eivät todellakaan kiinnosta. Sellaisista kuulemman, teidän mukaanne, saisi ystäviä (jota minä tosin en ihan usko. Hyvänpäiväntuttuja ehkä, mutta ei ystäviä tai kavereitakaan).
Ainoa ystäväni on niin lapsellinen, että minulle riittää vallan hyvin vain kerta parissa kuukaudessa. Sain työpaikan ja hän kysyi ihmeessään: "Siis saaks sieltä palkkaa?" En tietenkään saa palkkaa, käyn ihan vain huvin vuoksi 8 tuntia päivässä likaisessa tehtaassa paiskimassa hommia. Tuollaista en sitten kestä ollenkaan, aina niitä 5-vuotiaan kysymyksiä asioista. Kasva aikuiseksi.
Haluaisin ystävän, joka olisi edes jollain lailla samalla tasolla kuin minä, sellainen jonka kanssa voisi keskustella asioista ilman jotain lapsellisia kysymyksiä, kuten nyt tuo palkkajuttukin. Joskus mietin tajuaako tuo ystäväni mistään mitään. Hän on 19 eikä ole kertaakaan elämässään ollut minkäänlaisessa kesätyössä, tänä vuonnakaan hän ei ole edes koittanut vielä hakea. Hän on jotenkin niin erilainen, elää aivan kuin lapsi.
En voi sille mitään, että hänen erilaiset tapansa joskus ärsyttävät minua niin paljon. Sellainen äidissä roikkuminen vielä tuossa iässä ja se, ettei edes havittele töitä niin kuin jokainen normaali hänen tilanteessaan tekisi. Kun ehdotan hänelle jotain yhteistä tekemistä, kuten kerran pyysi josko hän lähtisi kanssani erääseen ohjattuun jumppaan, niin hän kieltäytyi koska se alkoi jo klo 10.00 sunnuntai-aamuna. Hänen kanssaan ei voi lähteä mihinkään ennen klo 12.
Voi kun olisi joku joka olisi edes jollain lailla kiinnostunut samoista asioista. Meillä ei ole mitään yhteistä hänen kanssaan, hän suoraan sanottuna rasittaa minua. Vaan kun muitakaan ei ole. Miksei hän voi kasvaa aikuiseksi, en jaksa hänen uskomatonta lapsellisuuttaan!
Vastaukset 14
Vanhimmat
Mulle tuli ensimmäiseksi mieleen, että mitä sä sitä sun kaveriasi täällä sätit. Etkö voisi sitten keskittyä etsimään uutta, enemmän samalla aallonpituudella olevaa kaveria? Et voi kuitenkaan tuota kaveriasi muuttaa mieleiseksesi.
Rupesi oikeen naurattamaan, kun mietin, kuinka riippuvaiselta tuohon kaveriisi sä kuulostit. Mutta tämän hauskuus johtui kyllä varmaan siitä, että mulla on itellä kans yks sellanen uskollinen kaveri, jonka kyllä saa melkein aina lähtemään seuraksi milloin minnekin. Mutta tämän kaverin kanssa ei voi puhua mitään syvällistä, vaan aina täytyy keksiä jotain yksinkertaista, pintapuolista juttua...tavallaan sitä ei voi olla täysin oma itsensä.
Aika sama juttu se on muidenkin kavereiden kanssa. Mutta ei sitä pitkään jaksa yksinkään olla.Etenkin tänä talvena saattoi mennä jopa viikko tai pari, että näin ketään tuttua livenä. Eikä mesessäkään ole enää noita 1 sana/viesti -keskusteluita jaksanut.
Tuntuu kyllä ihan loogiselta, että mitä syvällisemmin on tapana ajatella, sitä vähemmän löytyy kiinnostavaa seuraa. Olen itse varmaan aina ollut sellainen "pärjään ihan hyvin yksinkin" -tyyppi, mutta nykyään kaipaan yhä enemmän sellaista ystävää, jonka kanssa voisi keskustella kaikesta ja olla oma itsensä. Tavoitteena olisikin löytää joku kivä tyttö viimeistään kesäksi.
Täällä netissähän sä voit tutustua vaikka millasiin tyyppeihin. Turhaan sä siihen sun yhteen kaveriisi jäät roikkumaan, jos se kerta sua niin paljon ärsyttää :)
Minullakin on juuri sellainen 19v. kaveri joka on tosi lapsellinen ja ajatusmaailmaltaan kamalan naiivi. Meillä kuitenkin on niin, että se yrittää roikkua minussa vaikka itse yritän saada hänestä etäisyyttä. Mutta yksinäisinä hetkinä tuntuu että sekin lapsellinen kaveri on parempi kuin ei mitään, ainakin me nauretaan samanlaisille jutuille. Eniten ärsyttää siinä juuri sellainen selkärangattomuus ja pinnallisuus, ei voi mistään puhua syvällisemmin kun se ei mitään tajua. Eli et ole ainoa jolla tuo ongelma on. Onneksi sain nyt uusia kavereita kun menin yliopistoon, tai en tiedä onko ne kavereita vai ystäviä sitten. Mutta eipähän tarvitse nyt ihan yksin sitten olla.
En minä "roiku" kaverissani, emmehän edes tapaa kuin harvoin. Vaikka hän onkin ärsyttävän lapsellinen en kai minä nyt tuosta vain kehtaa häntä kokonaan unohtaa, olemme tunteneet neljänneltä luokalta asti. Hän on ihan mukava ihminen muuten, ajatusmaailma vain on vähän erilainen. Taas sieltä tuli tuo "lähde etsimään uutta". Se kun ei käykään niin helposti kuin mitä kuvittelisi. Tuntuu siltä, että tässä iässä ei enää luoda sellaisia kontakteja. Parhaat ystävät saadaan lapsina. Nykyään työpaikalla ei pahemmin ehdi siellä olevien kanssa jutella ja jos sanoja vaihdetaan niin mitä siitä sitten? Ei siitä nyt mitään pitkää ystävyyssuhdetta synny (ihan oikeasti). Koulussani ei ole luokkia joten sielläkin ihmisiin tutustuminen on aikamoisen vaikeaa. Ei siitä mitään synny jos jonkun kanssa vääntää pari väkinäistä sanaa koulun kurssitarjottimesta. Herätkää todellisuuteen.
siehän varsinaisen negatiivinen immeinen olet.. Ensin haet täältä "apua", lohdutusta, ja kun toiset sitä tarjoaa, teilaat heti suoralta kädeltä. Eipä siihen uusien ystävien saamiseen mitään poppakonsteja ole, vaan sitä täytyy yksinkertasesti olla itse alotteellinen jutteluun, jopa siihen small talkiin ja sitä kautta yrittää tutustua niihin luokkakavereihin.
Asennemuutos on se key word tässä teitin tapauksessa. Toivotan onnea! Avaudu ja ole iloinen, ei tekopirteä, mutta avoin ja utelias.
Ihan hyvää palautetta. Eihän se ystävystyminen ole koskaan kovin helppoa. Olipa sitten vaatimuksia tai ei. Kaikki eivät myöskään voi olla kaikkien ystäviä, kuten jotkut saattavat ajatella.
Siis ei tämä ole haukun kamuni täysin palsta. Sun laista ystävää ei kaipaa joka nettiin kirjottaa noin ainoasta kamustaan...
Oletko muka häntä niin paljon parempi.
"Oletko muka häntä niin paljon parempi."
Olen.
Sen lisäksi osaan myös kirjoittaa, toisin kuin sinä.
Miksi ap ei olisi oikeassa kaverinsa suhteen? Oletteko itse niin lapsellisia ja äidissä kii, että kuvaus sattui niin kovasti? Niin se vähän taitaa olla.
kirjoitustaidottomien mielipiteet eivät kelpaa? Tässä ehdotus: kirjoita päiväkirja, vastaile itse itsellesi niin saat mieleisiä vastauksia.
Ottaa päähän tämän palstan kulttuuri, jossa automaattisesti jos kommentoi jotenkin ystäväänsä niin on heti hirviö. On rikos haluta edes jollain lailla samalla aaltopituudella olevaa ihmistä jonka kanssa viettää aikaa, silloinhan on todella vaativa ja itsekäs. Kysyin vain, onko samanlaisia kohtalotovereita, ihmisiä jotka eivät ole ihan samalla aaltopitudella kavereidensa kanssa ja tuntevat itsensä yksinäisiksi. Totta kai jokainen haluaisi jonkun ihmisen, jonka kanssa olisi oikeasti mukavaa.
En minä silti voi lähteä heivaamaan ainoaa ystävääni kun kerran muita ei ole. Ja jos olisi niin en lähtisi siihen siltikään, olemme tunteneet liian kauan että ystävyyttä voisi katkaista. Mutta hän elelee silti niin erilaisessa ajatusmaailmassa kuin minä, että en saa sellaista "tyydytystä" kanssakäymisestämme kuin esim. joskus aikoinaan erään vanhan tutun kanssa, jonka kanssa meillä oli oikeasti hauskaa ja hän tajusi asioista jotain.
On tuon ystäväni kanssa ihan ookoo silloin tällöin harvoin nähdä, mutta se on jotenkin rasittavaa kun ainoa kaveri ei tajua asioista hönkäsen pöläystä ja yksinkertaisimpiakin asioita joutuu vääntämään rautalangasta moneen kertaan koska hän elelee äitinsä kainalossa eikä kykene tekemään mitään itsenäisesti.
No, ette te nyt kuitenkaan tajua pointtia.
Mielestäni ei ole järkeä tuhlata energiaansa kaverinsa huonojen puolien miettimiseen ja vielä niistä tänne kirjoittamiseen. Siinä on enemmän järkeä, että haluaisit enemmän samalla aallonpituudella olevan kaverin. Kannattaa ennemmin panostaa siihen.
Tunnetko itsesi kyvyttömäksi solmimaan uusia ihmissuhteita? Tai tunnetko itsesi muuten masentuneeksi?
Vai väsyttää sua tää meininki! No painu nukkumaan!
Mitäs täällä roikut toisia haukkumassa.
No masentuneeksihan sitä ihminen aina itsensä tuntee, vai onko muitakin mielialoja muka olemassa vai?
Suhteiden solmiminen ei ole niin helppoa kuin joku tekopirteä moottoriturpa voisi kuvitella. Koulussa naamat vaihtuvat jatkuvasti, joka kurssilla on eri ihmiset. Ja jos siellä nyt jotain jutustelee jonkun kanssa niin ei siitä todellakaan mitään kaverisuhdetta synny. Seuraavalla kurssilla samaa tyyppiä ei näy enää missään. Noin se menee. Ei missään harrastustoiminnassakaan kehenkään oikeasti tutustu, sitä paitsi en pidä mistään joukkuetoiminnoista ja kerhojutuista. Käyn salilla.
Ei sieltä oikeasti ystäviä saa, herätkää todellsiuuteen.
Ja muuten, tuollaiset turhanpäiväiset nössöilykommentit, kuten sinun, Okki, eivät mitenkään liikuta.
Ystävät hävinneet iän myötä. Pari läheistä ystävää on, mutta tuntuu ettei ajatuksemme enää kohtaa monessakaan asiassa. Olisi niin ihana saada ystävä joka ymmärtää ja olisi aidosti kiinnostunut pitämään ystävyys suhdetta yllä.. Vaan mistä näitä löytää =/
Onko sinulla maili osoitetta? =)