Sitä diagnoosia ei varmaan helposti saa?
Kannattaako edes lähteä tutkimuksiin jos on ajattelutavaltaan ehkä enemmän vastakkaista sukupuolta, kuin mikä tuntee olevansa? Jos kiinostukset ei ihan täsmää sen sukupuolen kanssa mikä tuntee olevansa?
Siis jos niinkuin minä olen aina ollut mielestäni poika/mies, mutta autot, koneet, aseet ja jne ei kauheasti kiinosta. Eikä myöskään kovin naisellisetkaan jutut. Käytökseltäni siis menen hyvin läpi naisena ja varmaan ulkonäöltänikin.
Kuitenkin olen koko elämäni pyrkinyt todistelemaan itselleni olevani nainen ja löytämään sen naiseuteni itsestäni ja hyväksymään itseni naisena. Ei vaan onnistu. Siksi olen harkinnut tutkimuksiin lähtemistä, jotta voisin elää miehenä, kun kerta olen mies. En vaan viitsisi turhaan, jos on lähes varmaa etten ts-diagnoosia saa. Hankalaa töiden vuoksi.
Kannattaako?
Kannattaako edes lähteä tutkimuksiin jos on ajattelutavaltaan ehkä enemmän vastakkaista sukupuolta, kuin mikä tuntee olevansa? Jos kiinostukset ei ihan täsmää sen sukupuolen kanssa mikä tuntee olevansa?
Siis jos niinkuin minä olen aina ollut mielestäni poika/mies, mutta autot, koneet, aseet ja jne ei kauheasti kiinosta. Eikä myöskään kovin naisellisetkaan jutut. Käytökseltäni siis menen hyvin läpi naisena ja varmaan ulkonäöltänikin.
Kuitenkin olen koko elämäni pyrkinyt todistelemaan itselleni olevani nainen ja löytämään sen naiseuteni itsestäni ja hyväksymään itseni naisena. Ei vaan onnistu. Siksi olen harkinnut tutkimuksiin lähtemistä, jotta voisin elää miehenä, kun kerta olen mies. En vaan viitsisi turhaan, jos on lähes varmaa etten ts-diagnoosia saa. Hankalaa töiden vuoksi.
Kannattaako?
Vastaukset 22
Vanhimmat
"Transtutkimuksesta
Kirjoittanut: Kundi 9.4.2006 klo 19.12
Kannattaako edes lähteä tutkimuksiin jos on ajattelutavaltaan ehkä enemmän vastakkaista sukupuolta, kuin mikä tuntee olevansa? Jos kiinostukset ei ihan täsmää sen sukupuolen kanssa mikä tuntee olevansa? "
Totta kai. Plärää Z-lehden historiaa niin löydät yhden teikäläisistä pehmoeläinten keskeltä. Hänet kyllä hoidettiin.
"Siis jos niinkuin minä olen aina ollut mielestäni poika/mies, mutta autot, koneet, aseet ja jne ei kauheasti kiinosta. Eikä myöskään kovin naisellisetkaan jutut."
Juice laulaa: "Miehiä ovat haukat ja myöskin kyyhkyt nää". Onpa aika kapea kuva mieheydestä jos pitäisi kiinnostaa vain koneet ja aseet! Tiedänpä miehen jota kiinnostavat vaikkapa linnut ja avaruus!
"En vaan viitsisi turhaan, jos on lähes varmaa etten ts-diagnoosia saa. Hankalaa töiden vuoksi.
Kannattaako?"
Mieti, onko sulla mahdollista elää tässä yhteiskunnassa niin, että olet nainen ja elät naisena joutumatta sisäisiin ristiriitoihin. Jos on mahdollista, niin ei kannata. Mieti myös että yhteiskunnan odotukset sun osaltasi ovat aika dorkia, mutta niin ne ovat miestenkin osalta eli sä et pysty pakenemaan tämän yhteiskunnan sukupuolijakoa miehenä. Kannattaisi etsiä avarakatseisempi yhteiskunta.
Joskus tulee ajateltua ja siltä myös tuntuu kun joku katsoo, että on tissit, mutta ne on liian pienet ja siksipä hävettää ja ujostuttaa.
Tietysti kannattaa.
Olen itse heteronainen, ja rakastunut Kundi, sinun tyyppiseesi ihmeelliseen olentoon ensimmäistä kertaa elämässäni.
Tahtoisin hänen olevan mies. Näen hänet miehenä. Mutta näin, kun hän meni naisten vessaan. Sen jälkeen peräännyin pariksi viikoksi, kunnes menin taas juttusille.
ELän tällä hetkellä avoliitossa ja olen rakastunut tähän ihmiseen, enkä tiedä, miten suhtautua tai mitä tehdä. LEsbo en ole. En tiedä, onko hänkään.
Sinulle sanoisin, että tee se.
Elämäsi alkaa sen jälkeen.
rakastunut epätoivoinen
Mikäli muutoin tunnet olosi hyväksi esim. et koe ympäristön kohtelua huonoksi tai että mieshormoonit ei revi ajatusmaailmaasi riekaleiksi, niin ts- diagnoosista ei ole hyötyä jos et kerta aijo konkreettista hoitoakaan hankkia. Minä tunnen oloni hyvin sairaaksi ja siksi hakeudun tutkimuksiin.
En tarkoittanut, että haluaisin pelkän diagnoosin. Olen käsittänyt, että ilman sitä ei hoitoa saa? Siksi haluaisin diagnoosin.
Pelkällä diagnoosilla en mitään tosiaan tekisikään, kun olen aina tiennyt olevani mies. Pitäis vain hyväksyä naisen keho, käyttäytyä ja pukeutua sen mukaisesti ja se tässä on ongelmana.
Monesti trans-sukupuoliset hakeutuvat hoitoon siksi, etteivät he pidä itsestään. Voisitko kenties olla transvestiitti, eli pelkkä pukeutujatyyppi?
Aina, kun joku nuori, viaton ja naiivi sielu lähtee kysymään minulta jotain sukupuolenkorjausprosessista tai transtutkimuksista, minulla on tapana vastata "älä". Älä edes ajattelekaan koko prosessia, ellet todella ole tosissasi.
Tämä prosessi on niin henkisesti ja sosiaalisesti raskas, vaativa ja kallis - pelaat uhkapeliä et yhtään vähemmällä kuin koko elämälläsi - joten mikä tahansa muu ratkaisu, jolla päästään tuloksiin, on pääsääntöisesti parempi.
Selvisin tästä suunnilleen liehuvin lipuin (menetin koko primääriperheeni, ja suhteeni [helluntailaiseen] sisareeni on lähinnä vihamielinen), mutta kaikki eivät selviä. Lantapaakku voi osua tuulettimeen monin eri tavoin, ja jos joku selviääkin tästä jutusta ilman ongelmia, hän voi onnitella itseään pahuksen onnekkaana. Minä olin pahuksen onnekas.
Vanhan vitsin mukaan: "Mitä eroa on transsukupuolisella ja terroristilla? No, terroristin kanssa voi neuvotella:" Ha ha, puujalka, puujalka. Mutta silti siinä on totuuden siemen. Liian moni puskee tämän prosessin läpi vain päätyäkseen tavalla tai toisella katastrofiin.
Koska kirjoitat, että "Kuitenkin olen koko elämäni pyrkinyt todistelemaan itselleni olevani nainen ja löytämään sen naiseuteni itsestäni ja hyväksymään itseni naisena. Ei vaan onnistu.", tällöin jo toteat, että tämä prosessi ei ole sinua varten. Kuitenkin sinulla on tietynasteinen sukupuoli-identiteetin konflikti, joka vaatii asiaan puuttumista.
Siksi transtutkimusten sijaan suosittelen, että hakeudut joko terveyskeskuksen tai yksityisen kautta sellaiselle nuppilääkärille, jolla on aiempaa kokemusta sp-identiteettijutuista - ja ennenkaikkea muustakin kuin transsukupuolisuudesta. Teksteistäsi vaikutat, että olet hyvin androgyyni ja maskuliinis-feminiiinis -jatkumolla sitä puoltaväliä. Silloin oikea ratkaisu sinulle on löytää jokin sellainen elämäntapa, jossa voit toteuttaa itseäsi - vaikkapa erilaiset taiteet, musiikki tai vaikka ulkoilu, jossa pääset olemaan vapaa ja oma itsesi.
Kun itse lähdin tähän juttuun, en enää kertakaikkiaan kyennyt elämään miehenä ja olin yrittänyt kahdesti itsemurhaa. En oikeastaan suosittele kenellekään tähän juttuun ryhtymistä juurikaan vähemmillä tuntemuksilla.
Arvelisin, että sukupuolineutraali ja samaa mieltä siitä, että jos hoitoa ei aijo hankkia tai muutoin on kaikki hyvin, niin ei kannata ajatella asiaa sen enempiä.
Koska kirjoitat, että "Kuitenkin olen koko elämäni pyrkinyt todistelemaan itselleni olevani nainen ja löytämään sen naiseuteni itsestäni ja hyväksymään itseni naisena. Ei vaan onnistu.", tällöin jo toteat, että tämä prosessi ei ole sinua varten.
Siis jos pystyisin hyväksymään itseni naisena, niin ongelmaahan ei olisi, enkä olisi transsukupuolinen. Vai mitä tarkoitit tuolla lauseella? Vai eikö ole luonnollista yrittää hyväksyä itsensä sellaisena millaiseksi on syntynyt ja käsittääkseni minun pitäisi olla ja elää kuten nainen. Mikäli peiliin on uskomista.
En voisi ainakaan perhettäni tai ystäviäni menettää, sillä lähisuku on maan alla ja ystäviä en ole koskaan onnistunut hankkimaan, hyväksi käyttäjiä kylläkin. Pelkään ihmisiä ja häpeä kehoani. Jos olisi miehen keho pystyisi olemaan oma itsensä ja uskaltaisin varmaan paremmin tutustua ihmisiin, en tosin voi sitä tietää, luulen vaan.
En taida tuollaiselle sp-nuppilääkärille uskaltautua. Enkä muutenkaan halua ongelmastani päin naamaa kenellekään puhua, varsinkaan sellaiselle jolla ei ole samaa ongelmaa.
Itsaria en tekisi, joten tarpeeksi epätoivoinen en ole.
Kiitos vastauksestasi, se antoi paljon pohdittavaa ja auttoi tekemään ratkaisuni.
Olen itsekin sitä mieltä, että olen sukupuolineutraali (mies). Onko sitä diagnoosia mahdoton saada jos on sukupuolineutraali ja kuitenkin mies? Voiko sitä hoitoa muka saada jos vaan itse haluaa? Ilman mitään tutkimuksia?
Asiat voi olla hyvin jos vaan niin itse päättää. Kai sitä näinkin voi elää, kun elää jo, joten en ole tosissani enää menossa hoitoihin. En ole rikas, enkä rohkea. Mies kuitenkin.
Taidan minäkin olla vain hullu ja ylipainoinen, mutta mikähän lääke hulluuteen auttaa?
Hulluuteen ei tarvita lääkettä, sillä eikös me kaikki ihmiset olla jollaintapaa hulluja. Eli omia hyviä persoonia joka iikka.
Ylipaino on siitä hyvä juttu, että sille voi tehdä jotain. Voi kumpa kaikki ongelmat olis samalla lailla ratkaistavissa. nimim. toinen ylipainoinen hullu
Säästyisiköhän hoivaiva sillä, että joku pitäisi minusta ja munistani tai voisikohan joku pitää minusta ilman munia?
Toinen on Turun sinappi!
Ruma Ramborobbani jota voi hieman laihduttaa ja jota voi käyttää sillee normaalin naisen kanssa. Tyydyn tähän "transgender" elämääni.
Melkein otin jo munanikin mielikuvituksessani pois, mutta enhän minä pääse edes hammaslääkärille poistattamaan tyhmyydenhammastani, eli ei muniinkaan voi koskea. Tissiäkin mulla on kait sitten riittävästi ja partakarvatkin saa pois partakoneella, joten eihän mun tarvitse kuin olla juopottelematta, niin painonikin laskee.
Snipetti aiemmasta tekstistäsi:
"Siis jos pystyisin hyväksymään itseni naisena, niin ongelmaahan ei olisi, enkä olisi transsukupuolinen. Vai mitä tarkoitit tuolla lauseella? Vai eikö ole luonnollista yrittää hyväksyä itsensä sellaisena millaiseksi on syntynyt ja käsittääkseni minun pitäisi olla ja elää kuten nainen. Mikäli peiliin on uskomista. "
Tarkoitan sillä sitä, että toteat, ettei sinulla ei ole sp-identiteetin konfliktia, varsinkaan sellaista, joka aiheuttaisi sinulle jatkuvaa pahaa oloa, suisidiaalisuutta, perusvitutusta, ahdistusta, masennusta ja jota ryhtyisit ratkomaan neljällä perinteisellä tavalla. Tällöin tämä prosessi ei ole sinua varten.
Jos kirjoittaisit: "En enää kertakaikkiaan kykene elämään itseni; olen jatkuvasti ahdistunut, päivä alkaa sillä, että mietin miten päättäisin päiväni, aamiakseksi juon mukillisen koskenkorvaa ja pillereitä, töissä uppoudun töihini täysin sen jälkeen ja ainoan rauhan saan silloin, kun pukeudun vastakkaiseen sukupuoleen ja menen illalla ulos kävelemään raittiiseen ilmaan kun on pimeää eikä minua tunnisteta" niin slloin toteaisin, että nyt se hälytyskello pirisee.
Spk-prosessissa on kaksi vaikutinta. Toinen on työntö: koetaan oma sukupuoli vastenmieliseksi ja elämä siinä mahdottomaksi. Toinen on veto: koetaan vastakkainen sukupuoli ikään kuin luonnollliseksi, luontevaksi ja positiiviseksi - enkä tällä tarkoita pelkkää pukeutumista, vaan sukupoliroolin kokonaisvaltaista omaksumista.
Tekstistäsi on vaikeaa päätellä, oletko m>n vaiko n>m, mutta kirjoittaessasi "Vai eikö ole luonnollista yrittää hyväksyä itsensä sellaisena millaiseksi on syntynyt ja käsittääkseni minun pitäisi olla ja elää kuten nainen." päättelen, että olet n>m (naisesta mieheksi). Se on tietyllä tapaa rankempi kuin miehestä naiseksi. Kerran kuukaudessa luonto muistuttaa kipeällä tavalla naista omasta sukupuolestaan.
Naisen sosiaalisen roolin raamit ovat paljon laajemmat kuin miehen. Siksi aivan ensimmäisenä kehotan sinua yrittämään olemaan omassa sukupolessasi se, mikä haluat olla, venyttää roolirajaa mieleiseksesi ja katsoa, kykenetkö. Tämän prosessin pitäisi aina olla se vihoviimeinen ratkaisu silloin, kun mikään muu ei enää toimi.
On kuitenkin muistettava, että kun dysforia kerran puhkeaa, se pahenee nopeasti. Varsinkin silloin, kun sitä on yritetty pitää piilossa pitkään ja tukahduttaa. Vertaa kokispulloon, jota pidetään lämpimässä ja ravistetaan - miten käy, kun korkki aukeaa? Siksi suosittelen joka tapauksessa hakemaan apua, sillä tilanteesi on se, että sinulla on jotain, joka vaivaa, muttet tiedä mitä. Avunhakeminen voi auttaa sinua itseäsi diagnosoimaan, että mikä on vikana - ja sen jälkeen tietämään, mitä tehdä.
"Tarkoitan
Kirjoittanut: Sari 18.4.2006 klo 08.45
Naisen sosiaalisen roolin raamit ovat paljon laajemmat kuin miehen. Siksi aivan ensimmäisenä kehotan sinua yrittämään olemaan omassa sukupolessasi se, mikä haluat olla, venyttää roolirajaa mieleiseksesi ja katsoa, kykenetkö. "
Olen täysin päinvastaista mieltä. Naisen sukupuoliroolirajat ovat niin tiukat tässä maassa, että tulee elävästi mieleen Talebanit. Sukupuoliroolirajojen vähittäinen venyttäminen on varma tapa saada turpiinsa tai joutua raiskatuksi.
Paljon parempi on tehdä muutos kertarysäyksellä ja jossain muualla kuin kotikonnullasi. Ihmisillä on nimittäin helvetin paljon mielipiteitä kun kyseessä on heille tuntemattoman ihmisen sukupuoli.
Positiivisesti ajateltuna, niin tästähän saisi hyvän uuden urbaani legendan = joltakin vähemmän pidetyltä tyypiltä ei viedäkkään munuaisia vaan pelivehkeet ja tilalle on teetetty viivotin ilman minkäänlaisia hormoonihoitoja = kaljupäinen kaljamaha viivoittimella.
Jos transtausta on tiedossa, on koko loppuikänsä ihmisten silmissä esimerkiksi "mieheksi muuttunut nainen" eikä mies.
Cris Owen elää ja voi hyvin
24.03.2006 13:36
Omituisten huhujen kohteeksi joutunut manageri Cris Owen, 46, elää ja voi hyvin.
Viime viikkoina Owenista on nähty nettikeskusteluryhmissä toinen toistaan hurjempia juoruja. Mieheksi muuttuneen naisen on väitetty kuolleen.
– Harmiksenne olen elossa, Cris kuittailee huhuilijoille tuoreessa 7 päivää –lehdessä.
http://www.oho.fi/viihdeuutiset/_a35541/cris owen elaa ja voi hyvin/
Owen jutusta tuli mieleeni, että olet missä tahansa, niin aina olet jossakin kuin kotonasi ja aina joku on asiasta kiinostunut. Hiljaisuus on ympäristöltä valttia vaikka esim. minua pyydetään hiljaisuuteen asiani suhteen.
Tuli vain mieleeni, että trans-sukupuolisen kannattaa varmastikkin Suomessa hankkia diagnoosi aivan tasa-arvolakienkin vuoksi. On vaikeata syyttää ketään syrjinnästä trans-sukupuolisuuden vuoksi jos ei kerta ole diagnoosiakaan.