Takana traumaattinen menneisyys, jota työstän. Päiväunelmointi houkuttelee päivittäin pitkin päivää. Olen 40-kymppinen ja perheellinen. Unelmissani teen pahaa ja saan rangaistuksen, mutta sen jälkeen rakastetaan. Unelmien voimin jaksan, mutta en jaksa olla kovin paljon läsnä henkisesti perheelleni. Onko normaalia/ harrastaako tätä muutkin kuin trauman kokeneet?
Normaaliako?
unelmointi
2235
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
itselläni samaa.taustallani myös erittäin sadistinen hyväksikäyttö ym.
minulle on kerrottu,et koska mulle on nii paljo tehty pahaa.."toivon,unelmoinki jopa" että minulle pitää tehdä pahaa,koska ennenki ja ansaitsen sen...
Siis onko hoitoalan ihminen sanonut niin? Minulle ei ole tehty fyysisesti mitään pahaa, henkisesti kylläkin (itsetunto nujerrettu yms.) Lisäksi muutoinkin traumaattisia kokemuksia lapsuuden perheessä (tilanteet johtivat kuolemiin siinä vaiheessa kun olin jo aikuinen).
Tuntuu, että minulla on riippuvuus päästä päiväunelmiin, ilman niitä tuntuu tylsältä. Unelmointi on rinnakkaiselämäni, johon palaan pitkin päivää joka päivä. Onko muilla kokemusta tällaisesta? Onko tämä sairautta vai vain luonnollista tarvetta korvata kaikki se, mitä lapsuudessa on menetetty?