Muistatteko sitä hetkeä, jolloin olisitte eka kertaa itsenne tai jonkun läheisen juomisesta ajatelleet tai "aavistelleet" että tämä ei hyvältä näytä?
Itse olen kait sitä kosteaa sukupolvea, josta välillä puhutaan. Nimenomaan naisten juomisen kohdalla. Reilu nelikymppisenä aloitin aktiivisen sosiaalisen elämän eli toisin sanoen kavereiden kanssa ryyppäämisen 80-luvulla.
Moni on matkalla uupunut. Jotkut jopa valmistuneet yliopistolta, hankkineet perheen ja pysyneet töissään, vaikka viikonloppu tarkottaakin meille sitä, että punkkupullo on ilmaantumassa illalista varten jo klo 17.00.Ja jatkuu...
Olen huolissani omasta juomisestani, joka on säännöllisen työn takia pysynyt tuossa viikonloppujuomisessa, mutta tarkkana saa koko ajan olla.
Iloisessa porukassamme oli aikoinaan tapana raakkua baareissa ke-to-pe-la ja sunnutai. Sitten ma-ti kotiin kärsimään, hoitamaan asioita, pesemään pyykkiä tai mitä milloinkin. Kerran joku meistä meni sattumalta käymään jossain lähiöpubissa jonain alkuviikon päivänä, röökiä ostaan tai jotai. Ja siellä istui ryyppämässä eräs ystävämme. Hän ei suinkaan poikkaissut siihen sunnuntain känniin, vaan jatkoi jossain hämärissä sivubaareissa "välipäivät". Ja liittyi sitten taas ryhmään esim. keskiviikkona, jolloin meillä oli visailuilta. Muistan kun olin hieman huolissani ystävästä, että mitenkäs se nyt tuollain tekee.. Ja sitten taas jätin mielestäni koko asian.
Toisen casen muistan, kun suuresti ihailemani oman alansa guru tuli kantapubiinsa, ja tilasi pullon keppanaa ja pullon ykkösolutta ja kaatoi niistä itselleen tuoppiin, lantrasi oluttaan. Muistan vielä, kun jossain mielessäni välähti ajatus, että eikö se tosiaan pysty säätelemään niitä tuoppejaan, että pitääkö sen tuolla tavalla huijata itseään ja venyttää juopumustaan. Ja samalla ajattelin, että se on muuten juonut aika perkeleesti muutaman viime vuoden, että saapa nähä... Hän kuoli alle 50-vuotiaana juomiseen, terveys petti.
Itse olen kait sitä kosteaa sukupolvea, josta välillä puhutaan. Nimenomaan naisten juomisen kohdalla. Reilu nelikymppisenä aloitin aktiivisen sosiaalisen elämän eli toisin sanoen kavereiden kanssa ryyppäämisen 80-luvulla.
Moni on matkalla uupunut. Jotkut jopa valmistuneet yliopistolta, hankkineet perheen ja pysyneet töissään, vaikka viikonloppu tarkottaakin meille sitä, että punkkupullo on ilmaantumassa illalista varten jo klo 17.00.Ja jatkuu...
Olen huolissani omasta juomisestani, joka on säännöllisen työn takia pysynyt tuossa viikonloppujuomisessa, mutta tarkkana saa koko ajan olla.
Iloisessa porukassamme oli aikoinaan tapana raakkua baareissa ke-to-pe-la ja sunnutai. Sitten ma-ti kotiin kärsimään, hoitamaan asioita, pesemään pyykkiä tai mitä milloinkin. Kerran joku meistä meni sattumalta käymään jossain lähiöpubissa jonain alkuviikon päivänä, röökiä ostaan tai jotai. Ja siellä istui ryyppämässä eräs ystävämme. Hän ei suinkaan poikkaissut siihen sunnuntain känniin, vaan jatkoi jossain hämärissä sivubaareissa "välipäivät". Ja liittyi sitten taas ryhmään esim. keskiviikkona, jolloin meillä oli visailuilta. Muistan kun olin hieman huolissani ystävästä, että mitenkäs se nyt tuollain tekee.. Ja sitten taas jätin mielestäni koko asian.
Toisen casen muistan, kun suuresti ihailemani oman alansa guru tuli kantapubiinsa, ja tilasi pullon keppanaa ja pullon ykkösolutta ja kaatoi niistä itselleen tuoppiin, lantrasi oluttaan. Muistan vielä, kun jossain mielessäni välähti ajatus, että eikö se tosiaan pysty säätelemään niitä tuoppejaan, että pitääkö sen tuolla tavalla huijata itseään ja venyttää juopumustaan. Ja samalla ajattelin, että se on muuten juonut aika perkeleesti muutaman viime vuoden, että saapa nähä... Hän kuoli alle 50-vuotiaana juomiseen, terveys petti.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Omissa ystävissäni ei ole alkoholiongelmaisia, itse olen mitä ilmeisimmin alkoholisti vaikka sitä on ihmeen vaikea tajuta.
Olen vajaa kolmekymppinen mieshenkilö. Alkoholia olen käyttänyt koko aikuisikäni, mutta vain muutamat eka vuodet homma pysyi jotakuinkin hallinnassa. Muutettuani kotoa pois, pois raittiiden vanhempieni silmien alta juomiseni lisääntyi ja muuttui tuuriluontoiseksi. Muutama viikko saattoi mennä selvänä, mutta ottaessani homma alkoi muuttua toistuvasti useamman päivän juomisena. Ensi kertaa huolestuin itsestäni jo kohta kuusi vuotta sitten, ja koko 2000-luvun ajan olen ollut jollain tasolla tietoinen siitä, ettei ryyppäämiseni ole normaalia. Nyt olen siinä pisteessä, että opettelen raittiutta.
Olin nyt helmi- ja maaliskuun selvänä, mutta rupesin tänä viikonloppuna kokeilemaan, vieläkö osaisin ottaa yhden illan ja jättää siihen. Lauantaiaamuna lähdinkin välittömästi lähikauppaan ostamaan olutta ja kännääminen jatkui, joten sepä siitä "osaamisesta". Kai tämä alkoholistin merkki on.
Kuten alussa mainitsin, ysttävissäni ei ole ongelmajuojia, mutta raittiuden aikana aloin nähdä alkoholiongelmaisia ihmisiä kaikkialla. Jotenkin tuntuu että kun itse tappelee juomisen kanssa, vaistoaa jotenkin herkemmin miten muilla menee. Kun saisi saman vaiston toimimaan vielä ITSENI suhteen, niin hyvä tulisi. Päivä kerrallaan.
kohdalta huomasin puolen vuoden rajun juomisen jälkeen että menee liian lujaa,nyt raittiina.