Olen kokenut itse niin syvän masennuksen, kuin ihminen ikinä voi kokea. Sen kourissa jouduin olemaan vuoden.
Kun olen miettinyt luonnettani, joka minulla oli ennen masentumista ja nyt, joka on jo ollut kauan aikaa, masennuksen voittamisesta asi, niin luonteeni eroavat toisistaan, kuin yö ja päivä.
Aikaisempi luonteeni vaati aina jotakin, piti onnistua ja piti olla paras opiskeluissa ja piti olla hyvä ja auttava lapsi ja piti.....
Siis aina piti jotakin, tätä hetkeä ei kerinnyt elämään, kun piti taas jotakin saada tai johonkin pyrkiä.
Ei se tietenkään aivan kokonaan omaa syytäni ollut, että kasvoin tuollaiseksi, ympäristöni oli tottunut lähimmäisten muodossa vaatimaan sitä minulta ja kait minä sitten olin heikko, kun suostuin.
Tämä masennuksen jälkeinen luonteeni on positiivinen, rohkea ja poheemi. Paljon helpompi ja kivempi kuin se aikaisempi luonteeni.
Tuolla poheemisuudella en tarkoita, että kaikki saa mennä niin kuin menee. Hoidan hyvin työni, perheeni ja kaiken sen minkä Jumala on hoitooni antanut, mutta en vaadi enää itseltäni täydellisyyttä ja ennenkaikkea, en välitä minkään vertaa mitä lähimmäiseni minusta ajattelevat tai sanovat, jos ninmittäin en heitä millään tavalla loukkaa.
Elämä on sen verran lyhyt, että jokaisen kannattaa jättää turhanpäiväisyydet poissa ajoissa, sillä ne usein johtavat masennuksiin ja syömishäiriöihin ja ahdistuksiin ja tie mihin.
Tärkeintä on, että saa hyvän ja positiivisen suhteen itseensä ja suhde Jumalaan on kunnossa ja siitä muodostuu vapaat ja hyvät lähimmäissuhteet.
Älkää jääkö ihmisten orjuuteen, älkääkä suostuko suullanne tunnustamaan mitään huonoa itsestänne.
Tunnustakaa aina hyvää, sillä totisesti me ihmiset ukomme minkä kuulemme ja pikkuhiljaa se kovapäinen psyykkemmekin alkaa uskoa hyvään. Ei se aina tapahdu nopeasti, mutta periksi ei saa antaa. Melkeinpä alusta lähtee pienen pieni toivo kasvamaan hänellä joka tämän uskoo.
Kun olen miettinyt luonnettani, joka minulla oli ennen masentumista ja nyt, joka on jo ollut kauan aikaa, masennuksen voittamisesta asi, niin luonteeni eroavat toisistaan, kuin yö ja päivä.
Aikaisempi luonteeni vaati aina jotakin, piti onnistua ja piti olla paras opiskeluissa ja piti olla hyvä ja auttava lapsi ja piti.....
Siis aina piti jotakin, tätä hetkeä ei kerinnyt elämään, kun piti taas jotakin saada tai johonkin pyrkiä.
Ei se tietenkään aivan kokonaan omaa syytäni ollut, että kasvoin tuollaiseksi, ympäristöni oli tottunut lähimmäisten muodossa vaatimaan sitä minulta ja kait minä sitten olin heikko, kun suostuin.
Tämä masennuksen jälkeinen luonteeni on positiivinen, rohkea ja poheemi. Paljon helpompi ja kivempi kuin se aikaisempi luonteeni.
Tuolla poheemisuudella en tarkoita, että kaikki saa mennä niin kuin menee. Hoidan hyvin työni, perheeni ja kaiken sen minkä Jumala on hoitooni antanut, mutta en vaadi enää itseltäni täydellisyyttä ja ennenkaikkea, en välitä minkään vertaa mitä lähimmäiseni minusta ajattelevat tai sanovat, jos ninmittäin en heitä millään tavalla loukkaa.
Elämä on sen verran lyhyt, että jokaisen kannattaa jättää turhanpäiväisyydet poissa ajoissa, sillä ne usein johtavat masennuksiin ja syömishäiriöihin ja ahdistuksiin ja tie mihin.
Tärkeintä on, että saa hyvän ja positiivisen suhteen itseensä ja suhde Jumalaan on kunnossa ja siitä muodostuu vapaat ja hyvät lähimmäissuhteet.
Älkää jääkö ihmisten orjuuteen, älkääkä suostuko suullanne tunnustamaan mitään huonoa itsestänne.
Tunnustakaa aina hyvää, sillä totisesti me ihmiset ukomme minkä kuulemme ja pikkuhiljaa se kovapäinen psyykkemmekin alkaa uskoa hyvään. Ei se aina tapahdu nopeasti, mutta periksi ei saa antaa. Melkeinpä alusta lähtee pienen pieni toivo kasvamaan hänellä joka tämän uskoo.
Vastaukset 2
Vanhimmat
... saman kokenut ja olen täysin samaa mieltä kanssasi...
Olen iloinen, että löydän täältä saman kokemuksen omaavan ystävän.
Jospa me osaisimme valaa viisautta ja toivoa masentuneisiin ja toivonsa menettäneisiin. Masennus on mielentila ja jos mieli ei saa oikeaa ravintoa, siis positiivisia ja rohkeita ajatuksia, voi se vuosien varrella ja joskus nopeastikin jäädä negatiivisuuden vankilaan. Onneksi sieltä on pääsy pois, kunhan opettelee uuden tavan elää ja ajatella.
Elämä on mielenkiintoinen seikkailu, kaikkine mutkineenkin ja kaikki asiat ovat tarkoitettu meidän hyödyksemme, tai ne kääntyvät hyödyksi, masennuskin, sillä siitä ihminen kehittyy uudeksi ja vanha ja huono jää pois, esim. itsekkyys, väärä itserakkaus, tuomiohenki jne., mitä vain ihmisessä, joka ei ole saanut koskaan syvällä kahlata, voikaan olla.
Kiitetään joka päivästä ja joka päivä ja eletään hyvää elämää, sillä sen me jotka vankilasta jo vapauduimme osaamme tehdä ja hekin, jotka tällä hetkellä vielä masennuksenvankilassa ovat, sitten kun heille vapaus koittaa. Ja se koittaa, kun uskoon siihen. Joka uskoo näkee ihmeistä, niin ja ennen kaikkea kanattaa uskoa Jeesukseen, joka on jokaisen masentuneen ehdottomasti paras ystävä.