Minulla on vuosia ollut jonkin asteinen pakkoneuroosi. Se puhkesi syksyllä -91.
Eli täytyy laskea tiettyyn lukuun asti, että ei mitään pahaa tapahdu.
ja nyt on tullut (tai on tämäkin ollut), mutta olen vain ruvennut ajattelemaan tätä nyt ,että minä todella teen näin ja olen tehnyt ennenkin eli esim. kun seison tai istun samassa paikassa, niin rupean laskemaan esim. seinälaattoja, sama on lenkillä käydessä lasken askeleita. Ja missä tahansa rupean aina jotain laskemaan.
Jos teillä muilla on samantapaisia ongelmia,niin kirjoitelkaa ihmeessä.
Olenkohan tulossa hulluksi?
Minulla on lääkitys päällä, mutta nämä oireet silti vain vaivaavat, vaikka niitä ei ajattelekaan, niin ne vain tulevat, mutta sitähän se pakkoneuroosi tietysti onkin.
Kirjoitelkaa!
Eli täytyy laskea tiettyyn lukuun asti, että ei mitään pahaa tapahdu.
ja nyt on tullut (tai on tämäkin ollut), mutta olen vain ruvennut ajattelemaan tätä nyt ,että minä todella teen näin ja olen tehnyt ennenkin eli esim. kun seison tai istun samassa paikassa, niin rupean laskemaan esim. seinälaattoja, sama on lenkillä käydessä lasken askeleita. Ja missä tahansa rupean aina jotain laskemaan.
Jos teillä muilla on samantapaisia ongelmia,niin kirjoitelkaa ihmeessä.
Olenkohan tulossa hulluksi?
Minulla on lääkitys päällä, mutta nämä oireet silti vain vaivaavat, vaikka niitä ei ajattelekaan, niin ne vain tulevat, mutta sitähän se pakkoneuroosi tietysti onkin.
Kirjoitelkaa!
Vastaukset 6
Vanhimmat
no luultavasti nuo ovat jotain, "pakko-ajatuksia"
en tiedä, samanlaisa on minullakin, eli kuvittelen että jos teen jotain tapahtuu jotain pahaa, esim.. esim jos aion kysyä kaverilta jotain asiaa, ja ennen kuin kysyn saatan kuvitella että tapahtuu jotain pahaa, tuo nyt oli yksi esimerkki vain, olen huomannut että se "paha" mitä pelkään on aina se mikä on päällimmäisenä pelkona elämässä, uskoisin että ne loppuisivat kun niistä ei välittäisi mitään,
Niinpä minäkin luulen.
Kun minäkin olen nyt alkanut ajattelemaan, nnin tietty minä tiedän, että minä teen niin.
Mut jos sitä ei ajattelisi päällimmäisenä, niin sitä ei varmaan sit tiedostaisikaan itselleen.
Tälleen minäkin olen asian ajatellut.
Ja toisaalta voihan sitä ajatella, että jokaisellahan meillä on omat tapamme, toinen laskee lampaita jne.
Ja olen kuullut monen ystäväni sanovan, että heilläkin on joskus sellainen, että pitää laskea.
Esim.hammaslääkärituolissa istuessa.
Kirjoitelkaa kohtalotoverit!
Minun piti vuosikausien ajan laskea autojen rekisterinumeroita... järjestyksessä, jos olin vaikka nähnyt rekkarin 500, piti pian nähdä 501 tai saattaisi seurata jotain kamalaa. Hyvää onnea taas tuotti jos näin peräkkäisiä numeroita nopeassa tahdissa. Jos oli jokin tärkeä tapahtuma edessä, se hermostutti kahta kauheammin ellei onnistunut näkemään "oikeita" numeroita sitä ennen.
Neuroosi kesti todellakin vuosia ellei vuosikymmeniä, ja häipyi vasta kun sain terapiaa alkaneen depression takia. Pakkoneuroosi on oire jostakin... sen syy olisi hyvä selvittää, ennenkuin oireita alkaa tulla lisää ja vakavampia.
Saanenko kysyä sulta, että mikä sulla aiheutti pakkoneuroosin?
Saatiinko sulla selville, että mikä sen aiheutti?
Haluaisin itsekin tietää, että mikä mulla aiheutti kyseisen tilanteen.
Voit myös vastata mulle maili-osoitteeseeni, joka on
[email protected]
Olisin tiedoista kiitollinen!
Yhtä hyvin voi kysyä, mikä "aiheuttaa" masennuksen. Joskus se voi olla traumaattiset kokemukset, laiminlyönnit lapsena jne... Syyt ovat monimutkaisia psyykkisiä kudoksia, josta tuskin koskaan voidaan nimetä ainoaa tai edes tärkeintä syytä.
Elämä sen aiheutti, se on ainoa vastaus.
Mulla on ollu ns. aggressiivisia pakko-ajatuksia. Vieläkin joskus kun rupeen miettimään, et mistä mulle on tullu sellasia ajatuksia ja rupeen liikaa kelaileen sitä, mulle saattaa tulla niitä ajatuksia. Ja voin sanoo että kun mulle ensimmäisen kerran niitä tuli se oli aivan hirveetä! Tunsin niin kamalaa syyllisyyttä ja pelkäsin ehkä oikeestikin että mitä jos oikeesti sekoisin ja vahingoittaisin mulle tärkeetä ja läheistä ihmistä. Sen ensimmäisen kerran jälkeen noita ajatuksia on tullu vaan satunnaisesti ja oon pystyny elään melko normaalia elämää. Syyllisyyttä kylläkin oon tuntenu. Noi ns.pahat ajatukset kai onkin sellasten ihmisten vaiva jotka ei oikeesti tekis kellekään pahaa ja tuntee syyllisyyttä jo pelkästä ajatuksestakin.Se on vaan aika hirveetä kun ei ite pysty hallitseen niitä ajatuksia vaikka kuinka haluais niistä eroon.