Suvussamme ei ole Keliakiaa, ainakaan lähisuvussa. Mutta minulla on ihmeellisiä vatsakipuja ollut nyt kuukauden verran, ilmavaivoja ollut paljon myös ainakin viimeiset pari vuotta, vaikka lopetin maidon juonnin. Veriarvo 115, eli lievää anemiaa. Ruokahalu on myös huonontunut. Mutta voiko olla keliakiaa, jos ei suvussa ole? En ole huomannut erityisiä oireita vijatuotteiden syönnin jälkeen. Keliakiaan liittyy ilmeisesti myös keksittymisvaikeuksia, masennusta yms. ja niitäkin minulla on ollut. Nyt vasta tutustuin keliakian oireisiin ja totesin, että minullahan on kaikki oireet. Pitäiskö mennä tutkimuksiin jo vai kattoa, että meneekö tämä ohi?
Keliakia?
minä
4718
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
http://www.scd-fi.info/1about/default.html#Keliakia
Vaiva voidaan todeta antamalla potilaalle trehaloosia ja seuraamalla
elimistön reaktiota. Muuta hoitoa ei ole kuin sieniä sisältävien ruokien välttäminen.
Trehaloosi-intoleranssin yleisyyttä on tutkittu varsin vähän, mutta arvioidaan,
että muutama prosentti väestöstä kärsii tästä vaivasta.
Grönlannissa tehdyissä tutkimuksissa trehaloosi-intoleranssia havaittiin
noin kymmenellä prosentilla väestöstä."
Tuo pätkä on tuolta samasta, missä kerrotaan sienistäkin:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Sieni
Heikki Arola kertoo verkkouutisissa:
http://w3.verkkouutiset.fi/arkisto/Arkisto_1999/30.heinakuu/SISO3099.HTM
http://www.esaimaa.fi/arkisto/vanhat/1999/12/14/teemat/plus50/juttu3/sivu.html
Trehaloosi-intoleranssin oireet alkavat yleensä alle kahden tunnin kuluttua
sienten syömisestä ja ne voivat kestää parikin päivää.
Ilmavaivat, vatsan turvotus ja ripuli ovat tyypillisimpiä intoleranssin oireita.
Entsyymipuutoksen toteaminen tapahtuu trehaloosia antamalla ja oireita seuraamalla.
Hoitokin on yksinkertaista: vältetään sienien syömistä,..."
http://www.saunalahti.fi/arnoldus/sienimyr.html
http://www.nic.fi/~tapio1/Luonto/Sienet2b.php3
http://www.cs.helsinki.fi/u/tniemist/geeni.html
Mulla ollut todella outoa vatsavaivoja useamman kuukauden, ja eikä lääkärit osanneet arvailla yhtään mikä vaivasi. Nyt kuitenkin jostain testistä paljastui, että mulla ilmeisesti keliakia. Tämä varmistetaan gastroskopiassa viikon kuluttua.
Mulla hemoglobiini 170, ei keskittymisvaikeuksia, masennusta, ruokahakun menetystä, eikä oikeastaan mitään oireita jotka viittaisi keliakaan. Ainoastaan pistävää kipua vasemmalla alavatsalla ja joskus muuallakin. Erityisesti istuminen pahentaa vaivoja. Eli keliakia on todella vaikea diagnisoida ilman testejä, koska oireet ovat niin yksilöllisiä.
Keliakian oireiden ei pitäisikään pahentua heti viljatuotteiden syönnin jälkeen, vaan oireet voivat jatkua vielä viikkoja, kuukausia tai jopa vuoden gluteiinittomaan ruokavalioon siirtymisen jälkeen.
Käväise lekurilla, se lähettää sut testeihin ja siellä se sitten selviää.
äläkä ala itse kokeilemaan gluteenitonta ruokavaliota!
itselläni oli veriarvot suorastaan loistavat,eikä muutenkaan mitään tyypillisiä keliakian oireita.ainut vaiva oli helvetillinen vatsa kipu koko mahassa ja silloin tällöin maha sekaisin(tätä kesti n.15v...ennenkuin löytyi syy).söin siis joka päivä normaalia ruokaa.eli oireet ei tule välttämättä heti syömisen jälkeen.