Olen 26-vuotias nainen ja minulla ulkopuolisen silmin katseltuna pitäisi olla kaikki asiat kunnossa. Olen opiskelija ja minulla on ihana mies, talo ja muutenkin onnellinen elämä. Tosin nyt on ollut sen elämän kanssa ongelmia, ja tuntuu, että en niistä selviä ollenkaan.
Olen ollut sairaslomalla nyt kolmisen viikkoa. Tänään olisi pitänyt mennä kouluun ja luulinkin, että pystyn menemään. Itse sanoin silloin kun lääkäri sairaslomaa kirjoitti, että menen tuolloin kouluun, siis vkolla 15. Enpä ollutkaan niin vahva ja syyllisyys senkun vaan kasvaa. Miten voin olla näin huono ihminen, että en saa itsestäni sen vertaa irti, että menisin suihkuun ja takaisin kouluun. Olen todella niin surkea, että en saa pestyä itseäni... Yök. =(
Mieheni ei taida tajuta tätä, vaikka pyysin häntä lukemaan pienen kirjasen, jonka lääkäri minulle antoi tiedoksi masennuksesta. Sain myös lääkityksen, Sepram. Uppiniskaisena suomalaisena otin ensimmäisen puolikkaan vasta lauantaina. Voi luoja että minä olen tyhmä ja surkea tapaus!
Häpean tilaani ihan mielettömästi. Pelkään tulevani hulluksi joku päivä. En vaan pysty, enkä saa mitään tehtyä. Enkä olisi uskonut koskaan, että edes pienen väläyksen hetken ajattelisin käveleväni junan eteen... Tämä on todella pelottavaa. Enhän mitään tuollaista halua tehdä, mutta miksi se on alkanut käymään mielessäni...
Onko ketään, jolla olisi samanlaisia ajatuksia ja olisi samassa tilanteessa? Tuntuisi jotenkin helpommalta jaksaa, jos olisi joku, joka on samassa tilanteessa. Ehkä voisi jopa vaihtaa sähköp.osoitteet...
Olen ollut sairaslomalla nyt kolmisen viikkoa. Tänään olisi pitänyt mennä kouluun ja luulinkin, että pystyn menemään. Itse sanoin silloin kun lääkäri sairaslomaa kirjoitti, että menen tuolloin kouluun, siis vkolla 15. Enpä ollutkaan niin vahva ja syyllisyys senkun vaan kasvaa. Miten voin olla näin huono ihminen, että en saa itsestäni sen vertaa irti, että menisin suihkuun ja takaisin kouluun. Olen todella niin surkea, että en saa pestyä itseäni... Yök. =(
Mieheni ei taida tajuta tätä, vaikka pyysin häntä lukemaan pienen kirjasen, jonka lääkäri minulle antoi tiedoksi masennuksesta. Sain myös lääkityksen, Sepram. Uppiniskaisena suomalaisena otin ensimmäisen puolikkaan vasta lauantaina. Voi luoja että minä olen tyhmä ja surkea tapaus!
Häpean tilaani ihan mielettömästi. Pelkään tulevani hulluksi joku päivä. En vaan pysty, enkä saa mitään tehtyä. Enkä olisi uskonut koskaan, että edes pienen väläyksen hetken ajattelisin käveleväni junan eteen... Tämä on todella pelottavaa. Enhän mitään tuollaista halua tehdä, mutta miksi se on alkanut käymään mielessäni...
Onko ketään, jolla olisi samanlaisia ajatuksia ja olisi samassa tilanteessa? Tuntuisi jotenkin helpommalta jaksaa, jos olisi joku, joka on samassa tilanteessa. Ehkä voisi jopa vaihtaa sähköp.osoitteet...
Vastaukset 10
Vanhimmat
Kevät on aikaa, jolloin ihmiset masentuu, kuulemma. Minä ainakin masennun ja kunnolla, vaikkei mitään hätää olisikaan - siis ulkopuolisten silmin. Ensi alkuun, käy luontaistuotekaupasta hakemassa purkki B-vitamiinia ja magnesiumia. Monet ovat kertoneet, ja muistaakseni tutkimuksiakin tehty, että masentuneilla ihmisillä on B-ryhmän vitamiinien puutosta. Kannattaa ainakin kokeilla. Itselläni auttaa kevätmasennukseen.
Toiseksi, kerran eräs psykiatrian ammattilainen totesi minulle, kun valittelin että pelkään hulluksi tulemista, että vasta hullu lopettaa pelkäämästä hulluksi tulemista - eli ihan normaali ainakin tämän lausahduksen mukaan olet ;) Ja moni muukin meistä.
Liiku ulkona, lenkkeile ja hikoile. Anna sen koulun vähän aikaa odottaa. Haluatko edes sille alalle mitä opiskelet? Mitä sitten - ei maailma kaadu siihen, että lopettaa asioita kesken. Joskus tuntuu, että turhaan itseämme kiusaamme sillä, että asiat pitää saattaa loppuun kun ne kerran on aloitettu. Ole hetki ihan rauhassa ja anna itsellesi lupa masentua. Älä yritä väkisin. Noita saamiasi masennuslääkkeiltä kannattaa syödä, pääset ainakin jollakin tavalla irti masennuskierteestä. Mieti mikä tekisi juuri sinut onnelliseksi? Juuri sinut? Tällä hetkellä? Onko se onnellinen elämä, jota elät, juuri sellainen onnellinen elämä, jota juuri sinä haluat? Koska onnellisuutta on niin monenlaista ja monessa paikassa.
koska minulla on samanlainen tilanne, vaikka olenki melkein 10 vuotta nuorempi, monet luulevat, että minulla menee hyvin (ja ajoittain meneekin=); asun avomieheni kanssa kerrostaloyksiössä, ja meillä on koirakin, jonka kanssa lenkkeillään päivittäin. Mutta oikeasti olen masentunut, ja olen yrittänyt monesti itsemurhaa. Tappelemme miehen kanssa päivittäin, koska hän ei kuulemma jaksa minua, kun ripustaudun häneen, enkä päästä häntä mihinkään, koska olen läheisriippuvainen ja masentunut, koulussa en ole ollut viiteen kuukauteen, enkä jaksa ajatella edes sitä, en jaksa muuta kuin nukkua, ja iltaisin toivon, etten aamulla enää heräisi.
Meitä mahtaa olla monia samassa tilanteessa oelvia.
itse en tosin ole vielä hakenut apua vuosikausia jatkuneeseen masennukseen. minunkin elämä näyttä ulkopuolisille ja tutuillekin onnelliselta mutta sisällä myllertää ja masentaa kamalasti.
Olen asiaa paljon miettinyt että mistä se johtuu,mutta ei ole yhtä syytä siihen,tuntuu vain että ei jaksa enää.koulut jäi kesken vuosia sitten,en voisi kuvitellakaan meneväni kouluun tai töihin. mutta esimerkiksi vanhemmat vain haukkuu laiskaksi ja saamattomaksi sekä huonoksi ihmiseksi.
jos joku samoja kokenut haluaa kirjotella
niin osoite on [email protected]
olkaa onnellisia kun te sentään kuulette. Toista on minun kun en kuule ja olen ollut 5 v masentunut kun ei ole ketään ystävää kenen kanssa voin keskustella. Kukaan ei halua keskustella kuuroutuneen kanssa eivät edes läheiset. Te voitte sentään kuunella jotan korvilla mutta minä saan olla hiljaisuudessa yksin.
Minäpä tunnen nuoren tytön joka on kuuro. Hän on oikein iloinen, käy kuurojen koulua ja hänellä on useita ystäviä. Yksi toinen tyttö, kuuleva, saman ikäinen kuin tämä kuuro tyttö on opetellut viittomakieltä ja osaakin sitä melkoisesti. Yhdessä he sitten viittovat ja hauskaa näkyy olevan. Me muut emme ymmärrä mikä heitä usein niin naurattaa.
Onko sinulla kuuroja ystäviä ja heidän kanssaan yhteinen kieli.
syntynyt kuulevaan perheeseen, vanhemmat ja siskot ovat kuulevia ja olen elänyt elämäni kuulevien kanssa. Olen jo yli 50 v ja kiusattu ulos työpaikalta. Nyt kun olen eläkkeellä ei ole ketään joka keskustelisi minun kanssa. Omaiset ovat olleet niitä jotka ovat pitäneet minut syrjässä. Heillä on varmaan sellainen käsitys että kun on kuuloton niin ei ole myöskään järkeä päässä.
Synnyit siis kuurona. Osaatkai kuurojen kielen. Onhan olemassa kuurojen yhdistyksiä. Hae ihmeessä niistä tietoa ja hakeudu sellaiseen. Tässä maailmassa on niin kovat lait nykyään voimassa, että jos et itse ponnistaudu joukkoon, niin yksin saat olla.
Miten on, oletko täältä netin kautta löytänyt itsellesi vertaisryhmää. Varmasti täällä jossakin on sellainen.
Google etsinnällä voi löyttä vaikka mitä, kirjoitappas sinne vaikka sana kuuro tai jotain muuta kuuroutta tai kuulovammaa koskevaa, joka voisi viedä sinut lähemmäs omaa kieltäsi.
Televisiossa oli tässä hiljakoin ohjelma, jossa kuurot perheet kertoivat, että he eivät edes halua kuuleviksi. Eikö olekkin ihanaa, että saa omaan osaansa olla tyytyväinen ja tehdä siitä parhaan mahdollisen.
Kerro joskus enemmän itsestäsi ja siitä löysitkö netistä mitään varteenotettavaa.
Anna perheellesi anteeksi tuo heidän tekonsa, eivät ole oikein kohdelleet sinua, mutta kannattaa silti antaa anteeksi, se saa sinussa itsessäsi hyvää aikaan.
varteen otettavaa netistä. Toivon sydämestäni, että löydät itsellesi hyviä ystäviä ja saat alkaa erilaisen elämän, kun tähän astinen elämäsi, jossa olet joutunut olemaan syrjässä.
Kirjoittele, vaihdetaan silloin tällöin ajatuksia.
Ymmärrän tunteesi niinkuin moni muukin.
Olen itse ollut kiltti tyttö koko ikäni ja kaikki ovat kehuneet kuinka lahjakas, iloinen ja hieno ihminen olen. Olen ollut, koska sellaisen ihminen hyväksytään helpommin. Mutta entä minä.... Sisimmässäni en ole elänyt OMAA elämää...koskaan. Nyt kahden vuoden tiiviin terapian jälkeen olen vasta ymmärtänyt sen mutta tie oikeaan omaan elämään on vielä pitkä.
Totuus on, että elämä ei kohtele meitä väärin. Usein etenkin kiltit ihmiset kohtelevat itseään väärin, jopa kaltoin, muiden hyvinvoinnin eteen.
"Ei se mitään miten minulla menee kunhan muut ovat tyytyväisiä."
"Tiedän olevani oikeasti hyvä kun vain muut huomaisivat sen."
"Näihän hyvät ihmiset oikeasti toimivat."
Nämä ovat vain muutamia ajatuksia niistä monista, mitkä lopulta uuvuttavat sen oikean ihmisen jossain syvällä ja saavat aikaa masennuksen ( tunteen, että kaikesta huolimatta olikin huono ihminen ).
Ota vastuuta omasta elämästäsi ammattiavun ja kenties sopivaksi todetun lääkityksen tukemana. Ota tueksesi ne kainalokepit mitkä vain saat, mutta muista, että kukaan muu ei saa sinua nousemaan vuoteenlaidalta kuin sinä itse.
Kaikkea hyvää sinulle!
Kiitos, hyvä kirjoitus.