Karttaplotterin hyöty?

Plotterien eri malleista on keskusteltu runsaasti tällä palstalla, mutta haluaisin tietää, mitä hyötyä plotterista on? Sen verran olen laitteisiin tutustunut, että käyttöohjeissa ja plotterin auetessa on nähtävillä varoitusteksti, että laitetta ei saa käyttää ensisijaisena navigointivälineenä ja perätään kipparin vastuuta navigoida virallisilla merikartoilla. Aiheellinen varoitus. Minä en kylläkään keksi yhtäkään syytä hankkia plotteria. Karttoja saa nykyisin jopa kännykän ruudulle, josta reitin tihrustaminen on varmasti mielenkiintoinen urakka. 5,5 tai 7-tuumaisesta ruudusta ei asia paljonkaan parane. Jos laitetta sitten pitää käyttää paikanmääritykseen ja silti ohessa käyttää virallisia paperisia merikarttoja, on mielestäni etusormi kartalla tai lyijykynän merkki paljon halvempi ratkaisu siihen. Sillä hetkellä kun kippari ei tiedä varmuudella missä veneineen on, on hän eksyksissä. Pelkästään plotterin armoilla veneily on loukkaus meitä muita vesilläkulkijoita kohtaan. Te jotka plottereita käytätte osaatte varmasti kertoa minulle, mitä hyötyä siitä on. Ihan vaan mielenkiinnosta kyselen, kun niistä niin paljon nykyisin kohkataan ja toivon, että "plotteriveneilijöitä" ei olisi kovin montaa veneilijöiden joukossa. Ja ehkä sekin pari kesää sitten itsensä Nauvosta löytänyt "kippari" muistaa ensi kerralla katsoa myös maisemia ajaessaan Tammisaaresta Helsinkiin, sen jälkeen kun on painanut plotterinsa "back"-nappia...
409881
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 40

Vanhimmat

siinä, että niitä valmistava liike saa tuloja ja liikkeessä työssä olevat saavat palkkansa jolla elättävät perheensä.
PALJON ON MAAILMASSA TAVARAA JOTA ILMAN PÄRJÄÄ HYVIN!!!

Äänestä

Kyllähän me kokeneet merikarhut osataan navigoida kartalla ja kompassilla, mutta nuo kokemattomat kun eivät sitä osaa tehdä niin suotakoon heille karttaplotterin apu navigointiin.

Kyllä plotterista on varmasti hyötyä jos tippuu kartalta niin löytää itsensä plotterilta ja osaa näin ollen väistää karikot.

Kartta ja kompassi on varmasti halvempi ratkaisu mutta plotterin käyttö on kyllä helpompaa. Minkälaisen plotterin sitten kukin haluuaa, on hankkijan oma asia, isoa plotterin näyttöä ei tarvitse tihrustaa.

Mainitsemastasi esimerkistä huolimatta uskon kuitenkin että useampi perinteisellä kartalla ja kompassilla navigoinut on tippunut kartalata tai ajanut kivelle kun sellaiset joilla on plotteri käytössä.

Mielestäni veneilijät saavat navigoida millä systeemillä haluavat tai ajella muiden perässä jos eivät omista minkäänlaista navigointivälineistöä.

Jyrkkä kannanotto jonkin asian puolesta tai vastaan ei ole omiaan parantamaan yhteishenkeä, mutta kyllä sellaisella keskustelua saa aikaan. Meillä kaikillahan on tarve olla jossakin asiassa parempia kuin muut. (minun tarpeeni on olla muita parempi väittämällä että en pyri olemaan muita parempi enkä ole missään asiassa oikeassa!)

Äänestä

Se että plotteri näyttää todellisen suunnan.

Vaikka kuinka osaa käyttää karttaa, kompassia ja tehdä merkintäkirjanpitoa niin jo vuorokauden purjehdus avomerellä saa paikan osumaan useita maileja väärin. Tämä ihan siksi että vene sortaa, on verivirtoja eikä kompassikaan näytä ihan oikein.

GPS:n/plotterin yksi hyvä puoli on se että se näyttää mihin vene kulkee merivirroista, sorrosta ym virheistä huolimatta. Sehän näyttää todellisen kulkusuunnan.

Sillä on myös helppo laittaa kompassin eksymätaulukko kuntoon.

Ja tokihan siitä näkee sijainnin sumussa huomattavasti helpommin kuin ilman.

Itse kyllä osaan purjehtia ilmanki mutta mukava turvallisuuskapine tuo on ja se helpottaa elämää.

Oletko itse käynyt koskaan avomerellä, sumussa tai pimeässä? miten pärjäät pelkällä kompassilla ja kartalla?

Äänestä
  • Itsellä ei ole ollut tarvetta avomeriveneilyyn. Loviisa-Uusikaupunki väliltä löytyy sivureitteineen ihan mukavasti paikkoja valittavaksi. Jokainen tietysti veneilee mieltymystensä ja taitojensa mukaisesti. Toivottavasti? Onko se sitten veneilijän mitta, jos on ajanut avomerellä, onkin juttu erikseen.

    Pimeällä ajamisessa en näe mitään tarvetta ja sumussa on joskus pakosta oltu ja sieltä pois selvitty ihan perinteisin menetelmin. Mieluummin pyrin jäämään paikalleni sumun sattuessa tilanteesta/paikasta riippuen, kuin jatkan ajamista ja GPS ei taida olla se ihan parhain väline sumussa ajamiseen, vaan tutka on se laite, joka näyttää myös muiden vesillä kulkevien sijainnin.

    Nykyaika on nykyaikaa, mutta kyllä merellä on pärjätty aiemminkin perinteisin menetelmin. En toki kaipaa pärevaloa ja nautin minäkin nykyajan keksinnöistä, mutta niiden hyödyntäminen merellä kannattaa puntaroida tarkkaan, että ei joudu sähkövirran vietäväksi.

    Äänestä

  • Naviman kirjoitti:

    Itsellä ei ole ollut tarvetta avomeriveneilyyn. Loviisa-Uusikaupunki väliltä löytyy sivureitteineen ihan mukavasti paikkoja valittavaksi. Jokainen tietysti veneilee mieltymystensä ja taitojensa mukaisesti. Toivottavasti? Onko se sitten veneilijän mitta, jos on ajanut avomerellä, onkin juttu erikseen.

    Itse en taas näe mitään syytä jättää plotteria hankkimatta... Merkittävin syy tähän on sen turvallisuutta lisäävä vaikutus. Itse arvostan myös plotterin tuomaa helppoutta veneilyssä, vaikka paperikartta on minullakin varsinainen suunnistusväline. Kun vielä ajatellaan veneilyn kokonaiskustannuksia, ei plotterin hankintahinta minusta ole niin merkittävä, että sitä ei voisi sen puolesta hankkia. Jokainen kuitenkin tekee kuten parhaaksi näkee.

    Äänestä

  • Naviman kirjoitti:

    Itsellä ei ole ollut tarvetta avomeriveneilyyn. Loviisa-Uusikaupunki väliltä löytyy sivureitteineen ihan mukavasti paikkoja valittavaksi. Jokainen tietysti veneilee mieltymystensä ja taitojensa mukaisesti. Toivottavasti? Onko se sitten veneilijän mitta, jos on ajanut avomerellä, onkin juttu erikseen.

    Pimeällä ajamisessa en näe mitään tarvetta ja sumussa on joskus pakosta oltu ja sieltä pois selvitty ihan perinteisin menetelmin. Mieluummin pyrin jäämään paikalleni sumun sattuessa tilanteesta/paikasta riippuen, kuin jatkan ajamista ja GPS ei taida olla se ihan parhain väline sumussa ajamiseen, vaan tutka on se laite, joka näyttää myös muiden vesillä kulkevien sijainnin.

    Nykyaika on nykyaikaa, mutta kyllä merellä on pärjätty aiemminkin perinteisin menetelmin. En toki kaipaa pärevaloa ja nautin minäkin nykyajan keksinnöistä, mutta niiden hyödyntäminen merellä kannattaa puntaroida tarkkaan, että ei joudu sähkövirran vietäväksi.

    Itselläni on tarvetta avomeripurjehdukseen, pimeässä purjehdukseen ja sumuunkin tulee jouduttua ainakin muutaman kerran kaudessa.

    Plotteri helpottaa navigointia huomattavasti, varsinkin silloin kun on yksin liikkeellä. Jos sähköt katoaa niin sitten otetaan perinteiset kartat käyttöön.

    Äänestä

  • purjeil kirjoitti:

    Viime kaudella parintuhannen purjehdusmailin aikana plotteri toimi aina luotettavasti ja ei kertaakaan jättänyt pulaan.

    Suosittelen Navimanille, kunhat et osta Navmania;)

    Äänestä

  • Naviman kirjoitti:

    Itsellä ei ole ollut tarvetta avomeriveneilyyn. Loviisa-Uusikaupunki väliltä löytyy sivureitteineen ihan mukavasti paikkoja valittavaksi. Jokainen tietysti veneilee mieltymystensä ja taitojensa mukaisesti. Toivottavasti? Onko se sitten veneilijän mitta, jos on ajanut avomerellä, onkin juttu erikseen.

    Pimeällä ajamisessa en näe mitään tarvetta ja sumussa on joskus pakosta oltu ja sieltä pois selvitty ihan perinteisin menetelmin. Mieluummin pyrin jäämään paikalleni sumun sattuessa tilanteesta/paikasta riippuen, kuin jatkan ajamista ja GPS ei taida olla se ihan parhain väline sumussa ajamiseen, vaan tutka on se laite, joka näyttää myös muiden vesillä kulkevien sijainnin.

    Nykyaika on nykyaikaa, mutta kyllä merellä on pärjätty aiemminkin perinteisin menetelmin. En toki kaipaa pärevaloa ja nautin minäkin nykyajan keksinnöistä, mutta niiden hyödyntäminen merellä kannattaa puntaroida tarkkaan, että ei joudu sähkövirran vietäväksi.

    Jos kerran et mene paljoa laituriasi pidemmälle ni sitten ymmärrän kantasi.

    Tuota rantaväylääkin kulkiessa voi mennä merkiltä merkille ymmärtämättä mitään merenkulusta.

    Omasta mielestäni kuitenki GPS/plotteri olisi syytä olla jokaisessa veneessä joka eksyy rantakaislikkoa pidemmälle.

    Ja vaikka GPS:sän avulla ei olisikaan turvallista kulkea sumussa, sen avulla pääsee kuitenki sumun yllättäessä aika turvallisesti pois isoilta väyliltä paikkaan missä voi turvallisesti odottaa sumun hälvenemistä.

    Jos et itse halua paikanninta niin älä kuitenkaan suosittele muille typeriä tapojasi.

    Luotaatko syvyydet? Entä nopeuden selvittäminen, käytätkö mahdollisesti lokiliinaa, johon olet tehnyt solmuja? Vai onko käytössäsi kaiku ja loki? Miksi vedät rajan siihen, että osa tekniikasta on hyödyllistä ja osa tuomittavaa? Et ole pärevalokaudella, mutta tuntuu, että ajalla jolloin isoisä lampun keksi.

    Äänestä

  • ....veneilijälle kirjoitti:

    Ei ole pakko ostaa tonnin plotteriakaan vaan itselläni on vanha gps-laite joka näyttää vain sijaintini numeroilla. Siitä luvut katsomalla löydän paikkani paperikartalta tarvittaessa. Vastaavia saa kai nykyään jo alle kahdella sadalla. Jos joskus plotterin hankkisin niin pitäisin tätä vanhaa laitetta varalla.

    Äänestä

  • Töks kirjoitti:

    Luotaatko syvyydet? Entä nopeuden selvittäminen, käytätkö mahdollisesti lokiliinaa, johon olet tehnyt solmuja? Vai onko käytössäsi kaiku ja loki? Miksi vedät rajan siihen, että osa tekniikasta on hyödyllistä ja osa tuomittavaa? Et ole pärevalokaudella, mutta tuntuu, että ajalla jolloin isoisä lampun keksi.

    Naviman ja hänen kumppaninsa ovat näitä veneilyn Lestadiolaisia, joille kaikki tekniikka on perkeleestä ja he jaksavat julistaa sitä yhtä ainoaa oppia jossa pyhä kolminaisuus on 'kompassi-merkikortti-astelevy'.

    Kunnioitetaan uskonrauhaa ja annetaan heille rauha. Jos heidän kanssa ryhtyy keskustelemaan ei paasaamisesta tule loppua.

    Äänestä

  • uskovia kirjoitti:

    Jos halutaan olla oikein merenkulun puritaaneja, suunnistetaan jaakopin sauvan avulla.

    Lienee jokaisen oma asia (eikä kenenkään arvosteltavissa) millä sitä suuntii, kunhan sen osaa. Mulla on Magellanin Meridian Color (merellä), Nokia 5140 GPS express -kuorella (urheillessa) ja Nokia 6680 tomtom (autossa). Ja Magellan on aika usein kiinni läppärissä, jossa pyörii meri-cd.

    Avomerilaivurikurssi suoritettu, joten perinteinen taito on myös teoriassa hallussa. Jos eksyn, voin syyttää vain ja ainoastaan itseäni, en laitteita tai karttaa. Maileja on takana sen verran, että stadista Maarianhaminaan ja sieltä Tukholmaan menee karttaan vilkaisematta. Aina se esillä on silti.

    Äänestä

  • Kaapo kirjoitti:

    ja läppäri pöydälle. Siitä saat hälytyksen vaikkapa pakoputken kuumenemisesta. Varkaatkaan eivät vie venettä kun käynnistys on läppärin kautta, vaikkapa vielä salasanalla. Samalle näytölle plotterikuvan kanssa yhdistät vielä tutkan. Ei muuta kun pilotti päälle ja menoksi.
    PS. Jos näyttö on vähän isompi voi alakulmaan laittaa vaikkapa Kotikatua.

    Äänestä

  • Naviman kirjoitti:

    Itsellä ei ole ollut tarvetta avomeriveneilyyn. Loviisa-Uusikaupunki väliltä löytyy sivureitteineen ihan mukavasti paikkoja valittavaksi. Jokainen tietysti veneilee mieltymystensä ja taitojensa mukaisesti. Toivottavasti? Onko se sitten veneilijän mitta, jos on ajanut avomerellä, onkin juttu erikseen.

    Pimeällä ajamisessa en näe mitään tarvetta ja sumussa on joskus pakosta oltu ja sieltä pois selvitty ihan perinteisin menetelmin. Mieluummin pyrin jäämään paikalleni sumun sattuessa tilanteesta/paikasta riippuen, kuin jatkan ajamista ja GPS ei taida olla se ihan parhain väline sumussa ajamiseen, vaan tutka on se laite, joka näyttää myös muiden vesillä kulkevien sijainnin.

    Nykyaika on nykyaikaa, mutta kyllä merellä on pärjätty aiemminkin perinteisin menetelmin. En toki kaipaa pärevaloa ja nautin minäkin nykyajan keksinnöistä, mutta niiden hyödyntäminen merellä kannattaa puntaroida tarkkaan, että ei joudu sähkövirran vietäväksi.

    Olet tosi pessimisti.
    Ennenkin on pärjätty. Tosi, kun ei laitteita ollut mitkä helpottaa sunnuntaiveneilijää ja jopa ammttimiestä.
    Ei ollut moottoreitakaan ennen. Kuitenkin uskon, että sinäkin olet hyödyntänyt tuon moottorin, vaikka ilmankin pärjää. Rättejä mastoon, airot yms.
    Olen aivan varma, että sinäkään et löydä pelkällä kompassilla ja kartalla New Yorkin satamaa. Tällä hetkellä kukaan merikapteeni ei lähtisi ilman sähköisiä laitteita edes etsimään.
    Annetaan jokaisen käyttää niitä välineitä mitä luulee tarvitsevansa ja pystyy ostamaan. Plotteri ei ole turha laite.
    Epäilen hieman sinun merimiestaitojasi kun tuollaista höpinää lasket liikkeelle.

    Äänestä

On se ihme että tekniikkaa parjataan. Onhan noita "plottereita" tie käyttöönkin ja ammatti autoilijat niitä kiitollisina käyttävät.

Äänestä

Olen alan ammattilainen, tunnen GPS- ja plotteriteknologian. En myy näitä laitteita. Jos minulla olisi sellainen vene, jolla voisi tehdä matkapurjehduksia rannikolla ja vähän avomerelläkin, niin tuskin silti siihen plotteria hankkisin. Hyvä tutka olisi ehdottomasti ensin hankintalistalla. Mutta GPS-laite tai kaksikin olisi aina mukana. Ja vähänkin huonommissa olosuhteissa myös osoittamassa sijainnin koordinaatteina.
Jos se vene olisi nopea cruiseri (mitä en millään voi uskoa), niin sitten olisi plotterikin.

Äänestä

Plotterista on se hyöty, että pystyy koko ajan varmistamaan paikanmääritystä. Oikein käytettynä se lisää veneilytyrvallisuutta. Mutta, jos sitä käyttää ensisijaisena/ainoana navigoititapana, niin ollaan väärällä asenteella liikkeellä.

Erittäin hyvä laite.

Äänestä
  • Mennä yöllä ruottinlaivalle jos kaverit joutuisivat ajelemaan kartalla ja kompassilla,itse en,muutaman kerran turistina touhua seuranneena.

    Äänestä

  • uskaltaa kirjoitti:

    Mennä yöllä ruottinlaivalle jos kaverit joutuisivat ajelemaan kartalla ja kompassilla,itse en,muutaman kerran turistina touhua seuranneena.

    Ne ruotsinlaivoilla käytettävät karttanäyttölaitteet ja karttapohjat ovat pikkuisen erilaisia kuin nämä huvipaattivehkeet. Minä nimenomaan en uskaltaisi mennä ruotsinlaivalle, jos siellä karttaplotterilla navigoitaisiin.

    Äänestä

  • eri asia kirjoitti:

    Noista viesteistänne paistaa läpi että ette ole koskaan edes käyneet laivan komentosillalla. Antakaa olla kommentoimatta kun ette mitään tiedä. On se uskomatonta miten paljon harhakuvia liikkuu laivan navigoinnista.

    Äänestä

  • uskaltaa kirjoitti:

    Mennä yöllä ruottinlaivalle jos kaverit joutuisivat ajelemaan kartalla ja kompassilla,itse en,muutaman kerran turistina touhua seuranneena.

    Ruottinlaivalla on kaverit, joilla on linjaluotsin pätevyys. Tämä tarkoittaa sitä, että he kykenevät ajamaan laivaa turvallisesti pelkällä kartalla, missä ei ole ainuttakaan merkintää väylistä, loistoista ym. merimerkeistä. Väyläluotsin on kyettävä piirtämään väylä ulkomuistista kartalle ja merkitsemään kaikki sektorimerkkien paikat sektoreineen. Homman on toimittava niin heinäkuun auringonpaisteella kuin tammikuun pimeydessä keskellä lumimyrskyä.

    Eli uskaltaisin lähteä ruottilaivalle vaikka kaverilla olisi voipaperille piirretty suuntaa-antava karttakopio ja sen perusteella hoidettaisiin koko navigointi.

    Äänestä

  • sextantti ja airot varalla.

    Äänestä

Onko jolla kulla GPS pettänyt kesken reissun? No sähköthän voi mennä, mutta voi se karttakin lentää mereen varsinkin avoveneestä.

Äänestä
  • Nimenomaan. Minulla olisi kyllä hieman pelko puserossa, jos liikkuisin oudoilla vesillä vain yksi kartta mukana. Varsinkin purjeveneessä kartta voi liukua/lentää mereen kovissa tuulenpuuskissa. Ja vaikka karttasarjat aika hyvin vettä kestävät ja kelluvat, niin kovassa kelissä kartan poimiminen merestä on kyllä erittäin hankalaa. Plotteri on hyvä "backup" paperikartalle - ja päinvastoin.

    Äänestä

  • Toiminta epävarmaa. Kaverilla hajosi myös Navman sateella, no niillä oli kuitenkin GT kartta mukana.

    Äänestä

  • Minulla on 10 vuotta vanha kaikuplotteri. Siinä on sellainen ominaisuus, että voimakkaan sähköisesti varatun pilven (ukkospilvi) läheisyydessä se resetoi itsensä. Eli aparaatti käynnistää itsensä uudestaan tehdasasetuksilla ja hakee paikkaansa 5-10min.

    Mieli pysyy virkeänä, kun tietää tasan missä ollaan paperikartalla eikä silmät sumeina päästellä plotterin viivaa pitkin.

    Äänestä

Että ehtii katsoa luontoa eikä tarvitse pitää sormea ja nenää kartassa koko ajan. Paperikarttoja ei tarvita niin kauan kuin tekniikka pelaa.

Äänestä

veneilyni ei tietysti ole veneilyä monenkaan mielestä mutta ostettuani plotterin kartalla uisteluveneeseeni,niitä selkäpakkoja ei tarvi enää haarukoida.Tuolta päitsiltä osaa kotio vaikkei karttaa oliskaan.

Äänestä

Itse käytän plotteria yksin purjehtiessa, näin ei tule niin kiire saaristossa navigoidessa. Purjeethan pitää trimmata viimeisen päälle ;) Moottorilla ajossa sitten harjoittelen paperikartalla ajoa ja kompassia jne. Harmi että on niin huonot tilat ei oikeen voi käyttää astelevyä ja harppia. Menee vähän näköhavainto navigoiniksi. Lisäksi plotterin kompassi ja loki ovat erittäin käyttökelpoiset.

Äänestä

Kerrankin joku selittää asiaa. Olen itsekin yrittänyt muutaman kerran puhua täällä palstalla karttaplotterin vaarallisuudesta/väärinkäytöstä.
Lisäisin vielä sen verran, että plotterit on yleistynyt yhä pienemmissä veneissä. Viestiikö tämä sitten siitä, että ihmiset ei todellakaan osaa navigoida perinteisin menetelmin? Veneily menee helposti pelkästään mittareiden ja näyttöjen tuijottamiseen eikä perinteistä tähystystä enää muisteta ollenkaan.

Äänestä
  • Plotteri on oikeinkäytettynä hyvä apu naigointiin. En ymmärrä miksi niitä pidetään pahana? Mielestäni jokainen vastuuntuntoinen kippari hankkii riittävän hyvät valmiudet kuljettamaan venettään eri navigointi menetelmin. Tähän sopivia ovat esim saaristolaivurin kurssit jne. Ei plotteri tee veneen kipparista ainakaan huonompaa?

    Itselläni on plotteri ja merikortit ja kurssit on käyty noin 10v sitten. Olenko jonkun silmissä navigointitaidoton kun tarvitsen plotteria perille löytämiseksi? En todellakaan tarvitse mutta on se vain mukava apuväline.

    Eli plotteri on hyvä renki mutta huono isäntä

    Äänestä

  • tapoja kirjoitti:

    Plotteri on oikeinkäytettynä hyvä apu naigointiin. En ymmärrä miksi niitä pidetään pahana? Mielestäni jokainen vastuuntuntoinen kippari hankkii riittävän hyvät valmiudet kuljettamaan venettään eri navigointi menetelmin. Tähän sopivia ovat esim saaristolaivurin kurssit jne. Ei plotteri tee veneen kipparista ainakaan huonompaa?

    Itselläni on plotteri ja merikortit ja kurssit on käyty noin 10v sitten. Olenko jonkun silmissä navigointitaidoton kun tarvitsen plotteria perille löytämiseksi? En todellakaan tarvitse mutta on se vain mukava apuväline.

    Eli plotteri on hyvä renki mutta huono isäntä

    Eli plotteri on hyvä renki mutta huono isäntä , jos on riittävästi fyrkkaa...

    Ja plotteri taas on maailman turhin ja typerin varuste, jos on riittävän persaukinen tai ahdasmielinen.

    Eiköhän tämä keskustelu ala taas olla pulkassa?

    Äänestä

  • jäljillä... kirjoitti:

    Eli plotteri on hyvä renki mutta huono isäntä , jos on riittävästi fyrkkaa...

    Ja plotteri taas on maailman turhin ja typerin varuste, jos on riittävän persaukinen tai ahdasmielinen.

    Eiköhän tämä keskustelu ala taas olla pulkassa?

    Joo taidetaan olla suurinpiirtein samaa mieltä näistä asioista. Tulis jo kevät ja kärpäsiä niin ei tarviis täällä turista pääsis tosihommiin, eli veneen kevät huoltoon.

    Äänestä

Mitä hyötyä on yleensä mistään teknisistä apuvälineistä ja koneista? Kyllähän pyykit ja astiat tulevat käsipelilläkin puhtaaksi, laiskureiden vehkeitä kaikki koneet!

Veneessäkään ei tarvita purjeita, moottorista puhumattakaan. Soutaen kyllä pääsee mukavasti mihin vain.

No joo ;-)) Niinkuin joku jo täällä vastasi: plotteri on hyvä renki mutta huono isäntä.

Äänestä

On siitä luullakseni jotain hyötyä kun kerran sitä käyttää kaikki viranomaiset ja ammattilaiset. Plotteria käyttävät mm. laivat, meripelastajat, poliisi, merivartiosto, palolaitos, kalastusalukset...
Itse käytän plotteria vaikka olen käynyt laivurikurssit lukuunottamatta avomerikurssia (senkin voisi käydä että saa diplomin ja voi käyttää sitä viiriä mutta niitä merkintätaulukoita en luullaksen koskaan tarvitse)
Itse teen niin että jos olen uusilla vesillä, pidän aina merikartan esillä ja seuraan tarkasti matkan edistymistä kartalta koska siitä saa paremman yleiskuvan (isompi näkymä) ja koska jos plotteri pimenee niin karta on valmiiksi esillä ja sijainti selvillä.
On totta että vesillä liikkuu ihmisiä jotka ovat ihan ulalla jos plotteri pimenee tai siihen tulee häiriö. Perinteistä karttaosaamista ei korvaa mikään.
MUTTA PLOTTERI ON HYVÄ APUVÄLINE.

Äänestä
  • että oikein voi pitää viiriäkin.

    Äänestä

  • Nimimerkki Sekstantti tarkoitti laivuri-tutkintoja: saaristolaivuri, rannikkolaivuri, avomerilaivuri. Kaikilla omat viirit tunnuksina. Google selventää lisää.

    Äänestä

  • Ulla kirjoitti:

    että oikein voi pitää viiriäkin.

    taidoista ja diplomista muuta iloa olekaan kuin tuo viirinkäyttömahdollisuus.

    Itse ajattelin viirin lisäksi hommata kipparilakin kolmen tähden kokardilla.

    Lisätietoa http://www.suomennavigaatioliitto.com/

    Äänestä

Vossikkakuskeilla ollut samanlaiset lätsät,vähän hymyilyttää sama hattu kokardeineen kipparilla,hommaa ainakin valkoinen väriltään.

Äänestä
  • Suosittelen kursseja sinullekin.
    Saaristokurssilla aloitellaan syksyllä (ainakin tämä olisi kaikkien hyvä käydä) ja rannikkokurssilla jatketaan keväällä.
    Kurssit selventävät meriteiden perussäännöt jotka ovat yllättävän puutteelliset monella jo vuosia merellä liikkuneella ja itseään tosi päteväksi luulevalla.

    PS. Lakin oikea väri on sininen...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Naviman kirjoitti:

Plotterien eri malleista on keskusteltu runsaasti tällä palstalla, mutta haluaisin tietää, mitä hyötyä plotterista on? Sen verran olen laitteisiin tutustunut, että käyttöohjeissa ja plotterin auetessa on nähtävillä varoitusteksti, että laitetta ei saa käyttää ensisijaisena navigointivälineenä ja perätään kipparin vastuuta navigoida virallisilla merikartoilla. Aiheellinen varoitus. Minä en kylläkään keksi yhtäkään syytä hankkia plotteria. Karttoja saa nykyisin jopa kännykän ruudulle, josta reitin tihrustaminen on varmasti mielenkiintoinen urakka. 5,5 tai 7-tuumaisesta ruudusta ei asia paljonkaan parane. Jos laitetta sitten pitää käyttää paikanmääritykseen ja silti ohessa käyttää virallisia paperisia merikarttoja, on mielestäni etusormi kartalla tai lyijykynän merkki paljon halvempi ratkaisu siihen. Sillä hetkellä kun kippari ei tiedä varmuudella missä veneineen on, on hän eksyksissä. Pelkästään plotterin armoilla veneily on loukkaus meitä muita vesilläkulkijoita kohtaan. Te jotka plottereita käytätte osaatte varmasti kertoa minulle, mitä hyötyä siitä on. Ihan vaan mielenkiinnosta kyselen, kun niistä niin paljon nykyisin kohkataan ja toivon, että "plotteriveneilijöitä" ei olisi kovin montaa veneilijöiden joukossa. Ja ehkä sekin pari kesää sitten itsensä Nauvosta löytänyt "kippari" muistaa ensi kerralla katsoa myös maisemia ajaessaan Tammisaaresta Helsinkiin, sen jälkeen kun on painanut plotterinsa "back"-nappia...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu