Tämä nyt on hiukan typerää, näin pienestä asiasta naukua täällä kun näkyy ihmisillä olevan vaikeampaakin.
Ongelmani on jonkin asteinen "tylsyys" tai masennus en osaa luokitella.
Viikonloput on ok. joka toinen vkl. Bileitä alkoholia etc... sunnuntaina toipuminen.
Maanantai ja koko viikko masentaa. Päivän jaksan tehdä töitä ei ongelmia. Ilta koittaa tylsistyttää koetan harrastella kaikkea lenkkeilyä piirtämistä musiikkia.
Silti perusvire on miinuksella.
televison töllötys tylsistyttää. Sitten klo 6-21 juon olutta 3- 4 tölkkiä per ilta. Fiilikset onkin jo plussalla. Sitten nukkumaan.
Uni on kuitenkin hieman heikkoa, eikä tunne oikein levänneensä. Siksi nukunkin usein 10-12 tuntia. Olenko kuokussa s.tnan olueen? Vai mikä tämä ongelma on. Olen ollut juomattakin sitä viikkoja vaan ei tuo olo parane. Ajattelen terveyttäni joisin sitä litratolkulla jos se ei olisi niin vahingollista elimistölle.
Olisiko joku lääkitys terveellisempi. Jotenkin tuntuu turhalta ja riskiltä hommalta sekin kun voi itsekurilla mieli maassa laahustella ne 4 viikonpäivää ja sitten taas elää.
Kaipa olen kevyen sortin alkoholisti. Kun viikonloppuna rakastan kaikkia ja kaikkea kevyessä kännissä. Elämä hymyilee ja ruutia riittää joka asiaan, kotitöihin etc... Seksiin, lasten kanssa oloon, ystäviin.
Kaipa se on tämä mun p..ska duuni. en näe viikkokausiin muita ihmisiä. Rahaa kyllä tulee hyvin, muttei hommat motivoi. En tiedä, osaisko joku neuvoa, mitä tehdä? en oiken osaa edes eritellä tätä oloani tai sen syitä.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Elämäsi, siis arkesi, vaikuttaa kovin sisällyksettömältä. Kyllä aina toisinaan itse kullekin tulee hiljaisempia kausia, jolloin ei arki vaan maistu eikä kiinnosta. Tunnetko itsesi tarpeelliseksi? Ihminen haluaa, että häntä tarvitaan ja hänellä on jokin tarkoitus.
Alkoholi ennen nukkumaan menemistä heikentää yöunen laatua, vähäkin alkoholi siis. Voit kyllä nukkua sikeästikin, mutta uni on heikompilaatuista kuin jos nukkuisit ilman promilleja.
Mikä sinua oikeasti kiinnostaisi? Jos työ tuntuu turhauttavalle, mieti voisitko mitenkään saada tai tehdä siitä mielekkäämpää? Kiinnostaisiko iltaopiskelu, alaan liittyen tai muuten vaan?
Joskus on mukava juhlia ja juhlat ovat paikallaan, mutta jatkuva säännöllinen bilettäminen kuulostaa ennemminkin pakonomaiselta todellisuuspaolta tai sijaistoiminnolta. Tee välillä jotakin muuta viikonloppuna, etsi jokin muu keino rentoutua kuin alkoholi. Kuten jo epäilit, et ole kaukana alkoholismista. Kun vielä on mahdollisuus, ota itseäsi niskasta kiinni. Vai odotatko, että joku ihme tapahtuu ulkoapäin ja muuttaa elämäsi mielenkiintoisemmaksi ja jännittäväksi? Ei, kyllä sitä on ryhdyttävä itse hommiin omansa onnensa eteen.
Kyllä kannattaisi hakeutua hoitoon, vaikkei sekään (ainakaan minulla) välttämättä auta, kun minulla ainakin oli ihan paskat psykologit ja psykiatrit, jotka vaan päätään nyökytteli ja kysy"Miten aiot tehdä itsemurhan?", että näi hyviä on tääälläpäin Suomea, mutta kai se siitä , lääkitys on, muttei kyllä auta mitään, kun olosuhteiden pakosta joudun jatkuvalla syötöllä olemaa kotona, ja tappelemaan poikaystävän kanssa, kun ei ole rahaa mennä mihinkään, mikä neuvoksi?
Että näinkö Suomessa?Kuvaat kyllä hyvin osuvasti tuntojani ja mielipiteitäni suomalaisesta terveydenhuollosta!Teksitisi jopa "huvitti" minua, vaikkei siinä kyllä pitäisi olla mitään huvittavaa!
Olen itse kärsinyt masentuneesta elämästä jo useita vuosia. Luulen, että synkistelystä on tullut jo osa luonnettani ja muut ihmiset tuntuvat kummajaisilta, vaikka minä se kummajainen varmaan olen! Tää kevät on aina kyllä ertyisen tuskaista aikaa, kun ei saa hilattua itseään liikkeelle kuin pakon sanelemana! Mainitsin asiasta eräälle hoitsulle hoitaessani erastä toista ongelmaa. Hän työnsi minulle kouraan numeron ja käski ottaa yhteyttä. Se ei kuitenkaan ole mitenkään helppoa, kun olen haikaillut siitä jo melkosen pitkään! Sitä juuri olen itsekin epäillyt, että millaisia kokemuksia siitä hoidosta sitten saisi. Juuri tuollaisiako, joista kerroit?Neuvoja ihmisiltä, jotka eivät välttämättä edes tiedä, millaista helvettiä tämä on!Tottakai saatte kumota hourailuni ja esittää jotain järkevämpää! Mutta haluan toivottaa kaikille onnettomille jaksamista kevään varrelle!..Kyllä se tähtihetki jossain odottaa!Älkääkä tehkö mitään typerää!!
Hei ei tuossa ole lainkaan mitään typerää. Sellaista masennus on, sitä ei itse tunnista vaan haukkuu ja vähättelee itseänsä, luulee että on laiska, huono jne.
Tuki.netistä vois aloittaa, sinne mäkin rekisteröidyin kun en oikein tienny mitä tekisin tai minkä 'laitoksen' puoleen pitäs kääntyä, enkä ikimaailmassa olis alkanu soittelemaan mihinkään apupuhelimiin. Muuten en ole itse viel pahemmin edennyt, onpahan vähän parempi olo kun on tehnyt sentään jotain itsensä hyväksi.
Mutta, vaikuttaa tosiaan siltä, ettet ole oikein löytänyt mitään mielenkiintoista tekemistä :/ Sitten tää meidän ihana ryyppiskulttuuri joka on ihan perseestä. Mä tiedän siitä sen puolen, että jos ET harrasta bilettämistä, on vaikea löytää kavereita, tai edes töitä, kun oot niin outo ettei kiinnosta baarimenot. Tuntuu, että täällä typerässä junttilassa monikaan ei kertakaikkiaan tee mitään muuta. *ärsytys*
Tosin monet nuoret on alkanu keksiä vähän paremman tyylin. Vapaa-ajalla mennään liikkumaan. Kavereiden kanssa uimaan, hiihtämään (hiihtoputket:), rullaluistelemaan, skeittailemaan mitä vaan. Kokkaillaan, harjoitellaan akrobatiaa, tehdään oma elokuva tai neulotaan kaulaliinoja... Pääasia että tavataan ihmisiä muutenkin kun juomisen merkeissä. Jostain sellasesta olis varmaan paljon enemmän viihdykettä ja auttais jaksamaan sitä paskaa duunia. Kauhean moni ei varmaan koskaan saa sitä unelmatyötä :/ vaikka ei kai se mahdotonta ole, jos tietää mitä haluaa saavuttaa.