kyselenpä tässä, kun meillä kävi niin että synnytyksessä repesin melko tavalla (III-aste), muutenkin monta mutkaa matkassa. Mies pääasiassa synnytyksen hääri minun pääpuolessa, mutta kuulemma vauvan tultua imukupilla ulos, oli kehoitettu jalkopäähän vauvaa katsomaan. Samalla oli nähnyt värkkini ilmeisen huonon kunnon sillä hetkellä. Tästä johtuen mies ei meinaa uskaltautua seksin harrastamiseen ollenkaan, kun pelkää minua sattuvan. Vakuuttaa ettei kyse ole inhosta tms ja siihen uskonkin. Rankka synnytys oli rankka myös miehelle kun joutui sivusta katsomaan. Onko teidän miehenne kokeneet asiaa näin? Toisaalta tilanne on jotenkin hellyyttävä, kun koen miehen käytöksen myös suojelevana. Meillä vauva nyt reilu 2kk, eikä aihe ole ollut esilläkään kuin pari kertaa, koska tarvitsin kyllä melkoisesti toipumisaikaa ihan oikeasti.
miehen
pelot seksissä
0300
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.