äiti-kertaa-kolme

Pääsiäinen on voitetun kärsimyksen aikaa. Enää ei tarvitse kitua ja kärsiä, siksi vietämmekin pääsiäistä. Kristus kärsi puolestamme, koska hän tiesi ettei meistä ole kantamaan edes omaa taakkaamme.
Sitä se tarkoittaa, pääsiäisen sanoma: ..antoi ainokaisen poikansa, ettei yksikään joka häneen uskoo hukkuisi vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.

hei äiti kertaa kolme

olen seurannut viestejäsi alusta saakka ja joskus on kyyneleet valunut pitkin poskia kun olen tekstejä lukenut.

tämä voi kuulostaa todella huonolta idealta jopa raivostuttavalta joten pyydän jo nyt anteeksi niiltä jotka meinaavat heittää ruudun lattialle.
mutta oletko koskaan näyttänyt tytölle näitä keskusteluja joita olet kirjoitellut ja varsinkin niiden vastauksia?
voisiko hän niitä lukiessa tajuta että tämä on sairaus ja muutkin sitä sairastavat ja kertovat kuinka ovat selvinneet, ja näkisi kuinka huolissaan me ventovieraat ihmiset olemme hänestä.

olen itse kaikkea muuta kuin anorektikko, liikalihava ja huimasti, joten en voi sanoa tietäväni mistään tunteista tai sellaisesta mutta tiedän oman inhoni kroppaani kohtaan ja tunteet joita paino herättää minussa.
kuitenkin muiden samanlaisten kanssa keskustelu antaa minulle voimia taistella lihavuutta vastaan.

toivon sinulle ja tyttärellesi voimia loputtomalta tuntuvaan taisteluun elämästä.
olette ajatuksissani, toivottavasti tämä viesti ei loukkaa sinua tai lähinnä ehdotukseni. älä missään nimessä tee sitä jos sinusta tuntuu että se ei ole hyvä idea....

lämpöä sinulle äiti :)

iso kirjoitti:

hei äiti kertaa kolme

olen seurannut viestejäsi alusta saakka ja joskus on kyyneleet valunut pitkin poskia kun olen tekstejä lukenut.

tämä voi kuulostaa todella huonolta idealta jopa raivostuttavalta joten pyydän jo nyt anteeksi niiltä jotka meinaavat heittää ruudun lattialle.
mutta oletko koskaan näyttänyt tytölle näitä keskusteluja joita olet kirjoitellut ja varsinkin niiden vastauksia?
voisiko hän niitä lukiessa tajuta että tämä on sairaus ja muutkin sitä sairastavat ja kertovat kuinka ovat selvinneet, ja näkisi kuinka huolissaan me ventovieraat ihmiset olemme hänestä.

olen itse kaikkea muuta kuin anorektikko, liikalihava ja huimasti, joten en voi sanoa tietäväni mistään tunteista tai sellaisesta mutta tiedän oman inhoni kroppaani kohtaan ja tunteet joita paino herättää minussa.
kuitenkin muiden samanlaisten kanssa keskustelu antaa minulle voimia taistella lihavuutta vastaan.

toivon sinulle ja tyttärellesi voimia loputtomalta tuntuvaan taisteluun elämästä.
olette ajatuksissani, toivottavasti tämä viesti ei loukkaa sinua tai lähinnä ehdotukseni. älä missään nimessä tee sitä jos sinusta tuntuu että se ei ole hyvä idea....

lämpöä sinulle äiti :)

ideat ovat tervetulleita,
eikä niistä voi missään nimessä
loukkaantua =)

Luulen kuitenkin, että tyttö
on vieläkin niin lukossa, ettei
juuri mikään häntä hätkähdytä,
pikku- ja isoveljen, puhumattakaan
ystävien tai omaisten, kyyneleetkään!
Hän ei omasta mielestään ole sairas!
Turhaa löpinää kaikki huoli ja
ruokapuheet!
Mutta sinä päivänä, kun hän paranee,
no niin ei voi sanoa, mutta kun
huomaan hänen alkavan parantua,
näytän nämä hänelle ja kyllä se
teidän tuntemattomien "ystävien"
ihana mukana olo liikuttaa silloinkin!

Rakasta itseäsi juuri sellaisena kuin
olet, älä inhoa itseäsi! Sinulla on
"lupa" olla juuri itsesi kaltainen.
Olisi kamalaa, jos kaikki olisi
valettu samaan muottiin.

Aurinkoista kevättä ja
lämpimiä ajatuksia Sinulle!

äiti-kertaa-kolme kirjoitti:

ideat ovat tervetulleita,
eikä niistä voi missään nimessä
loukkaantua =)

Luulen kuitenkin, että tyttö
on vieläkin niin lukossa, ettei
juuri mikään häntä hätkähdytä,
pikku- ja isoveljen, puhumattakaan
ystävien tai omaisten, kyyneleetkään!
Hän ei omasta mielestään ole sairas!
Turhaa löpinää kaikki huoli ja
ruokapuheet!
Mutta sinä päivänä, kun hän paranee,
no niin ei voi sanoa, mutta kun
huomaan hänen alkavan parantua,
näytän nämä hänelle ja kyllä se
teidän tuntemattomien "ystävien"
ihana mukana olo liikuttaa silloinkin!

Rakasta itseäsi juuri sellaisena kuin
olet, älä inhoa itseäsi! Sinulla on
"lupa" olla juuri itsesi kaltainen.
Olisi kamalaa, jos kaikki olisi
valettu samaan muottiin.

Aurinkoista kevättä ja
lämpimiä ajatuksia Sinulle!

että jos tyttösi näkisi näitä keskusteluja. Mulla oli anoreksia (on edelleen, mutta olen parantumaan päin) ja mulla parantuminen alkoi jotenkin sen jälkeen, kun kuulin yhteisessä hoitoneuvottelussa äitini tunteita ja kuinka huolissaan hän musta oli ja siinä jotenkin tajusin!

käynyt mielessä kirjoitti:

että jos tyttösi näkisi näitä keskusteluja. Mulla oli anoreksia (on edelleen, mutta olen parantumaan päin) ja mulla parantuminen alkoi jotenkin sen jälkeen, kun kuulin yhteisessä hoitoneuvottelussa äitini tunteita ja kuinka huolissaan hän musta oli ja siinä jotenkin tajusin!

ja suvun, huolesta ja tunteista
on puhuttu ja itketty
monet kerrat. Isoisä on hoidossa
syövän vuoksi ja hänkin voi extra
huonosti kaiken keskellä huolehtisessaan
tytöstä samalla. Ei merkitystä tytölle!

Tyttäreni anoreksia on psykatrinkin
mukaan niin syvällä,
että tuntuu, ettei minkäänlainen
herättely auta! Kysyin häneltä, että
onko hän todella valmis kuolemaan
noin nuorena, sillä pulssi on niin matala
ja elintoiminnot vähäiset, että sydän voi
pysähtyä milloin vain. Mutta nuorenahan
sitä on kuolematon...ja kun ei edes
ole sairas... Eli on yritetty "herätellä"
rajustikin, tuloksetta.

Olen kertonut hänelle muiden tarinoita,
joita olen tältä palstalta lukenut,
ja mitä kaikkea voi jatkossa seurata,
muttei sekään häntä pelota.

Olen iloinen puolestasi, ja myös äitisi
puolesta, että olet parantumaan päin!
Odotan malttamattomana sitä päivää,
että tyttäreni parantuminen alkaa!

äiti-kertaa-kolme kirjoitti:

ja suvun, huolesta ja tunteista
on puhuttu ja itketty
monet kerrat. Isoisä on hoidossa
syövän vuoksi ja hänkin voi extra
huonosti kaiken keskellä huolehtisessaan
tytöstä samalla. Ei merkitystä tytölle!

Tyttäreni anoreksia on psykatrinkin
mukaan niin syvällä,
että tuntuu, ettei minkäänlainen
herättely auta! Kysyin häneltä, että
onko hän todella valmis kuolemaan
noin nuorena, sillä pulssi on niin matala
ja elintoiminnot vähäiset, että sydän voi
pysähtyä milloin vain. Mutta nuorenahan
sitä on kuolematon...ja kun ei edes
ole sairas... Eli on yritetty "herätellä"
rajustikin, tuloksetta.

Olen kertonut hänelle muiden tarinoita,
joita olen tältä palstalta lukenut,
ja mitä kaikkea voi jatkossa seurata,
muttei sekään häntä pelota.

Olen iloinen puolestasi, ja myös äitisi
puolesta, että olet parantumaan päin!
Odotan malttamattomana sitä päivää,
että tyttäreni parantuminen alkaa!

Miten teillä on pääsiäinen sujunut? Ihanan aurinkoista ollut parina päivänä tällä viikolla, nyt tosin aika synkkää. Kyllä se kesä sieltä vielä tulee! Tämä valoisuus piristää ainakin minua paljon ja antaa myös voimaa.

Onko anoreksiayksiköstä kuulunut mitään? Toivon todella, että saisitte tytön pian hyvään hoitoon, onhan se hirvittävä vastuukin pitää häntä kotona noin huonossa kunnossa. Ihmettelen edelleen, miten lääkärit antavat hänen olla kotona tuossa kunnossa.

Onko tytölle määrätty mitään lisäravinnejuomia tms. energian turvaamiseksi peruselintoimintoihin? Onko hänen kanssaan koko ajan kotona joku, vai miten pystytte vahtimaan syömistä ja liikuntaa?

Paljon voimia ja rauhallista pääsiäisen jatkoa!

*Laura* kirjoitti:

Miten teillä on pääsiäinen sujunut? Ihanan aurinkoista ollut parina päivänä tällä viikolla, nyt tosin aika synkkää. Kyllä se kesä sieltä vielä tulee! Tämä valoisuus piristää ainakin minua paljon ja antaa myös voimaa.

Onko anoreksiayksiköstä kuulunut mitään? Toivon todella, että saisitte tytön pian hyvään hoitoon, onhan se hirvittävä vastuukin pitää häntä kotona noin huonossa kunnossa. Ihmettelen edelleen, miten lääkärit antavat hänen olla kotona tuossa kunnossa.

Onko tytölle määrätty mitään lisäravinnejuomia tms. energian turvaamiseksi peruselintoimintoihin? Onko hänen kanssaan koko ajan kotona joku, vai miten pystytte vahtimaan syömistä ja liikuntaa?

Paljon voimia ja rauhallista pääsiäisen jatkoa!

on pitkäperjantai mennyt!
Nyt kun muu perhe lomilla,
on ihan tosi rauhallista,
liiankin...

Yksiköstä ei ole mitään kuulunut,
eikä kuulemma "tarvi sinne soitella",
huusi minulle jonovastaava: kaikki
ovat yhtä kiireellisiä ja otetaan,
kun paikka aukeaa, jonon mukaisessa
järjestyksessä...
Kyllä tässä matkan varrella on saanut
vaikka minkälaisiin, lastesairauksia
hoitaviin, ihmisiin törmätä! Aivan
pöyristyttävää!

Minä olen joutunut jäämään pois
töistä tytön seuraksi ja mielestäni
hän on mentaali puolella vähän
pirteämpi, jopa hymyilee usein!
Syödä saisi vain enemmän. Toki se on
ilon aihe, että on ottanut mysliä,
rahkoja, erilaisia eineksiä, jogurtteja
ja mehuja ruokavalioonsa taisin.
Ravintolisä on rinnalla,
muttei oikein suostu
sitä ottamaan, kun haluaa syödä ruokaa...
Syömistä se on vähäkin.

Ylimääräistä liikkumista hän
ei onneksi näytä harjoittavan.
On varmasti melko voimaton,
kun pulssikin niin matala, 54
ja paino vain 42,3.

Vastuu on kova ja öisin käyn
herätessäni kuulostelemassa, että
varmasti hengittää. Hän nukkuu
niin rauhallisesti, että olen
unenpöpperössä jo muutaman kerran
vähän säikähtänytkin. Hölmö äiti!

Ravintoterapeutti sanoi niin ihanasti,
että jospa mentäsiin tässä pääsiäisen
kärsimyksestä adventin iloon, joten
kärsivällisesti vaan odotella, että
suunta lähtisi kohti parempaa.

Hyvää pääsiäisen jatkoa Sinulle ja
toivotaan, että aurinkoa riittää
joka päivälle!

sitä on lapsensa vuoksi jaksaa,
vaikka välillä tuleekin ulvottua
tuskaansa ja riittämättömyyttään.

Minä olen myös todella huolissani
tuosta hitaasta pulssista ja vastuu
pitää häntä kotona on suuri.

Kaverit kyllä pitävät yhteyttä,
mutta tyttö ei halua tavata heitä.
Pelkää varmasti puheen kääntyvän syömiseen/
syömättömyyteen ja alhaiseen painoon
sekä riutuneeseen ulkonäköön.

Minä myös todella toivon, että hänellä
silmät aukenisivat omaan sairauteensa.
Ja kuinka surullista on kuluttaa
lyhyt elämä näin, kun on niin paljon
asioita,joista voisi olla onnellinen!

äiti-kertaa-kolme kirjoitti:

sitä on lapsensa vuoksi jaksaa,
vaikka välillä tuleekin ulvottua
tuskaansa ja riittämättömyyttään.

Minä olen myös todella huolissani
tuosta hitaasta pulssista ja vastuu
pitää häntä kotona on suuri.

Kaverit kyllä pitävät yhteyttä,
mutta tyttö ei halua tavata heitä.
Pelkää varmasti puheen kääntyvän syömiseen/
syömättömyyteen ja alhaiseen painoon
sekä riutuneeseen ulkonäköön.

Minä myös todella toivon, että hänellä
silmät aukenisivat omaan sairauteensa.
Ja kuinka surullista on kuluttaa
lyhyt elämä näin, kun on niin paljon
asioita,joista voisi olla onnellinen!

Olen minäkin seurannut teidän kamppailuanne, ja en voi muuta sanoa kuin että voimia!
Olen itse sairastanyt syömishäiriötä nyt reilu 6 vuotta, joten tiedän jotakin siitä, mitä tyttäresi käy läpi. Itselläni tosin bulimiaa, mutta paino on käynyt todella alhaalla ja on ollut syömättömyyttä ja pakkoliikuntaa ym. mukavuuksia.
Olen miettinyt, osaisinko sanoa mitään josta voisi olla apua. Tyttäresi anoreksia todella ON syvällä, Einstein se joka keksii avaimen tuohon lukkoon.

Miten tyttäresi päivät nykyään kuluvat?
Kun mietin, että onko hänellä mitään tekemistä, josta hän todella nauttii, sairaalassa ollessaan hän muistaakseni askarteli?
Kovin fyysinen tekeminen tietysti on pois laskuista.
Mitä hän rakasti tehdä, kun oli vielä terve?
Se mitä minä olen huomannut, on että kun on jotakin omia intohimoja -tekemistä jota rakastaa täydestä sydämestään- se voi viedä ajatukset ihan hetkeksi pois siitä 24/7 tuskasta, joka pään sisällä on.

Onko hänellä nyt ketään ammattiauttajaa, jonka kanssa jutella?
Näkisin että olisi tärkeää, että hän voisi purkaa jotenkin itseään jollekin.
Vai puhuuko hän sinulle mitään ajatuksistaan?
Toki on hankalaa, jos hän ei osaa luottaa ulkopuoliseen ihmiseen, tai ehkä ylipäätään kehenkään.

Miten muuten kosketus?
Saako tyttäresi sinulta fyysistä kosketusta, vai torjuuko hän sellaisen?
En tietysti voi puhua kuin itsestäni, mutta minulla oli mieletön jano ihmisen kosketukseen.
Tuntui niin pahalta, kun äitini tuntui karttavan minun koskettamista laihuuteni takia. Ystäviä minulla ei ollut sellaisia, joita olisin voinut halata, ja monesti ihan itkin kun halu jonkun syliin oli niin kova mutta sitä syliä ei ollut.
Olisin rakastanut hierontaa, ihan kenen tahansa antamana, mutten uskaltanut kysyä sitä vanhemmilta, koska pelkäsin mitä he ajattelisivat minun koskettamisesta, äitini mielipiteen jo tiesinkin. Enkä perheen rahatilanteen takia uskaltanut kysyä ammattihierojan mahdollisuutta.

En ole itsekään vielä läheskään terve.
Tällä hetkellä olen sairaslomalla, opiskeluun ei juuri nyt ole voimia monen vuoden ponnistelujen jälkeen.
Oma käännekohtani on ollut ... oikeiden ihmisten ja asioiden tuleminen elämääni. Vaikka olen jokapäiväisen ahminnan liimassa, olen viime keväänä löytänyt asioita, joista olen saanut sellaista sisäistä voimaa, joka aikanaan auttaa minut kokonaan irti tästä. Tiedän sen, vaikka ahminta sinänsä ei ole muuttunut kovin paljoa tai muutenkaan ruokatottumukset mitenkään terveitä.

Onko sinulla meiliosoitetta?
En tiedä, miksi en jotenkin täällä kovin halua itsestäni kertoa, vaikka netissä olen kyllä tarinaani toistellut eräällä toisella foorumilla.
Olisin halukas kuulemaan teistä enemmänkin, vaikken tiedä osaisinko auttaa, mutta tietysti sinullakin on niin rajalliset voimat, ettet jaksa ihan mitä tahansa kirjoitella jollekin tuntemattomalle.

Tiger iroa kirjoitti:

Olen minäkin seurannut teidän kamppailuanne, ja en voi muuta sanoa kuin että voimia!
Olen itse sairastanyt syömishäiriötä nyt reilu 6 vuotta, joten tiedän jotakin siitä, mitä tyttäresi käy läpi. Itselläni tosin bulimiaa, mutta paino on käynyt todella alhaalla ja on ollut syömättömyyttä ja pakkoliikuntaa ym. mukavuuksia.
Olen miettinyt, osaisinko sanoa mitään josta voisi olla apua. Tyttäresi anoreksia todella ON syvällä, Einstein se joka keksii avaimen tuohon lukkoon.

Miten tyttäresi päivät nykyään kuluvat?
Kun mietin, että onko hänellä mitään tekemistä, josta hän todella nauttii, sairaalassa ollessaan hän muistaakseni askarteli?
Kovin fyysinen tekeminen tietysti on pois laskuista.
Mitä hän rakasti tehdä, kun oli vielä terve?
Se mitä minä olen huomannut, on että kun on jotakin omia intohimoja -tekemistä jota rakastaa täydestä sydämestään- se voi viedä ajatukset ihan hetkeksi pois siitä 24/7 tuskasta, joka pään sisällä on.

Onko hänellä nyt ketään ammattiauttajaa, jonka kanssa jutella?
Näkisin että olisi tärkeää, että hän voisi purkaa jotenkin itseään jollekin.
Vai puhuuko hän sinulle mitään ajatuksistaan?
Toki on hankalaa, jos hän ei osaa luottaa ulkopuoliseen ihmiseen, tai ehkä ylipäätään kehenkään.

Miten muuten kosketus?
Saako tyttäresi sinulta fyysistä kosketusta, vai torjuuko hän sellaisen?
En tietysti voi puhua kuin itsestäni, mutta minulla oli mieletön jano ihmisen kosketukseen.
Tuntui niin pahalta, kun äitini tuntui karttavan minun koskettamista laihuuteni takia. Ystäviä minulla ei ollut sellaisia, joita olisin voinut halata, ja monesti ihan itkin kun halu jonkun syliin oli niin kova mutta sitä syliä ei ollut.
Olisin rakastanut hierontaa, ihan kenen tahansa antamana, mutten uskaltanut kysyä sitä vanhemmilta, koska pelkäsin mitä he ajattelisivat minun koskettamisesta, äitini mielipiteen jo tiesinkin. Enkä perheen rahatilanteen takia uskaltanut kysyä ammattihierojan mahdollisuutta.

En ole itsekään vielä läheskään terve.
Tällä hetkellä olen sairaslomalla, opiskeluun ei juuri nyt ole voimia monen vuoden ponnistelujen jälkeen.
Oma käännekohtani on ollut ... oikeiden ihmisten ja asioiden tuleminen elämääni. Vaikka olen jokapäiväisen ahminnan liimassa, olen viime keväänä löytänyt asioita, joista olen saanut sellaista sisäistä voimaa, joka aikanaan auttaa minut kokonaan irti tästä. Tiedän sen, vaikka ahminta sinänsä ei ole muuttunut kovin paljoa tai muutenkaan ruokatottumukset mitenkään terveitä.

Onko sinulla meiliosoitetta?
En tiedä, miksi en jotenkin täällä kovin halua itsestäni kertoa, vaikka netissä olen kyllä tarinaani toistellut eräällä toisella foorumilla.
Olisin halukas kuulemaan teistä enemmänkin, vaikken tiedä osaisinko auttaa, mutta tietysti sinullakin on niin rajalliset voimat, ettet jaksa ihan mitä tahansa kirjoitella jollekin tuntemattomalle.

Kiitos sinullekin myötäelämisestä!
Aivan uskomattomia ihmisiä tässä foorumissa!
Jään vain kiitollisuuden velkaa, sillä tuntuu,
ettei itselläni ole mitään annettavaa,
vaikka haluaisin sulkea syliini teidät kaikki,
joilla on ongelmia!

Tyttäreni täyttää päivänsä tekemällä matkasuunni-
telmia sitä päiviää varten, kun saa matkustaa...
Ja hän myös piirtää, askartelee, kirjoittelee,
tekee koulutöitä, lukee ja sen sellaista.
Välillä on iloinenkin! Mutta suurimmaksi osaksi
aikaa melko alavireinen.
Terveenä ollessaan kävi pianotunneilla, laulutun-
neilla, bänditreeneissä laulamassa ja koripallo
treeneissä. Ja oli kavereiden kanssa. Nyt karttaa
kavereita niin paljon, etten voi käsittää!
Mahtaako se oikeasti kuulua tämän sairauden
kuvaan? Miten voi olla varaa kääntää kavereille
selkänsä? Ja olla sitä mieltä, että KAIKKI
vihaavat häntä? Joukkueensa kapteeni ja luokkansa
luotsi? Ja kavereita, jotka ovat oikeasti
huolissaan hänestä, riittää! Itse olen melkein
kade, että hänellä on niin paljon ystäviä, itselläni niitä ei nuorena juuri ollut,
kun muutimme niin usein.

Tyttö on kova istumaan sylissä tai lähellä
ja halailemaan. Nukkuukin vieressämme aika
ajoin. Minulle tuli paha mieli puolestasi,
että äitisi on torjunut sinut! Sen tunteen
tiedän, sillä minun äitini ei myöskään osaa
halata tai pitää hyvänä. Toisen ihmisen lähei-
syyden kaipuu siitä jää. Onneksi meidän
perhe näyttää tunteensa avoimesti ja halaillaan
paljon. Kun voisinkin sulkea sinut halaukseen.

Ammattiauttajaa tässä todella tarvittaisiin,
taidan olla aika nössö, etten ole sitä
vielä saanut tytölle tapelluksi!
Odotamme vain, että anoreksia osastolle
pääsy koittaisi, vaikka voihan olla, ettei sekään auta. Psykiatrisen hoitajan kanssa
tyttö tapaa 2 kertaa viikossa, mutta hoitosuhde
on huono, sillä tyttö ei pidä kenestäkään, ei
varsinkaan "tyhmiä kysymyksiä" esittävästä
psykiatrista.
Vähän hän on minulle ajatuksiaan kertonut,
mutta aivan lukossa hän on itseinhonsa kanssa.

Toivon sinulle myös voimia taisteluusi
syömishäirötä vastaan. Toivon, että
mainitsemasi viime keväänä löytyneet
asiat tuovat sinulle tasapainon
ja voimia voittaa sairautesi.
Olet liian arvokas sairastamaan
enää kauempaa, 6 vuotta olet
jo joutunut kitumaan! Se on liikaa
antaa pois lyhyestä, ihanasta elämästä!
Pidä huoli itsestäsi, halauksin!