Minäpä se en vain taida koskaan elämässäni saada yhtäkään seurustelusuhdetta. En ole koskaan ollut missään sellaisessa kontaktissa miesten kanssa, minulla ei myöskään ole koskaan ollut yhtäkään miespuolista kaveria.
Jos tiedän, että joku on minusta kiinnostunut, hän kyttää minua ja yrittää jutella, niin en voi sietää tilannetta. Toisaalta toivoo aina, että edes joskus tulisi joku joka veisi jalat alta mutta sitten kun joku on kiinnostunut niin se vain harmittaa. En halua että minua tuijotetaan. Jos joku on kiinnostunut, teeskentelen etten huomaisi ollenkaan.
Onko muita joista tuntuu, etteivät he edes osaisi olla suhteessa? En vain yksinkertaisesti "osaa" sellaista. En ole kova menemään mihinkään, viihdyn kotona ja olen todella tylsä. Minulla ei ole mielipiteitä muusta kuin uskonnoista ja pakkoruotsista, minulla ei ole mitään sanottavaa Minun kanssani ei siis olisi kovin mielenkiintoista viettää aikaa ylipäätään.
En myöskään siedä ajatusta, että joutuisin riisuutumaan jonun edessä. Enkä siedä ajatusta että olisin jonkun kanssa lähellä, en minä kehtaisi enkä osaisi. Minua inhottaa kaikenlainen läheisyys ihmisten kanssa, en halua että minuun kosketaan koska sitten minua nolottaa.
Jos tiedän, että joku on minusta kiinnostunut, hän kyttää minua ja yrittää jutella, niin en voi sietää tilannetta. Toisaalta toivoo aina, että edes joskus tulisi joku joka veisi jalat alta mutta sitten kun joku on kiinnostunut niin se vain harmittaa. En halua että minua tuijotetaan. Jos joku on kiinnostunut, teeskentelen etten huomaisi ollenkaan.
Onko muita joista tuntuu, etteivät he edes osaisi olla suhteessa? En vain yksinkertaisesti "osaa" sellaista. En ole kova menemään mihinkään, viihdyn kotona ja olen todella tylsä. Minulla ei ole mielipiteitä muusta kuin uskonnoista ja pakkoruotsista, minulla ei ole mitään sanottavaa Minun kanssani ei siis olisi kovin mielenkiintoista viettää aikaa ylipäätään.
En myöskään siedä ajatusta, että joutuisin riisuutumaan jonun edessä. Enkä siedä ajatusta että olisin jonkun kanssa lähellä, en minä kehtaisi enkä osaisi. Minua inhottaa kaikenlainen läheisyys ihmisten kanssa, en halua että minuun kosketaan koska sitten minua nolottaa.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Minä tiedän mistä tuo johtuu... sinä häpeät itseäsi... jos pääset sinuiksi itsesi ja ulkonäkösi kanssa niin voit olla vapaammin..
Ihmiset on erilaisia, ei kaikki todellakaan ole mitään yltiösosiaalisia tai seuraarakastavia. Itsekään en mikään älyttömän sosiaalinen ole koskaan ollut. Mutta sun viestistä saa kyllä sen käsityksen, ettet ole aivan sinut itsesi kanssa. Ehkä häpeät jostain syystä itseäsi, niinkuin joku tossa ylempänä totesikin. Mieti, mistä se voisi johtua?
Sinun pitäisi päästää tutkimaan alitajuntaasi jollain tavalla. Esim. joku hypnoosi voisi tulla kysymykseen, mutta se vaatii sellaisen potilas-hypnotisoija -suhteen, jonka uskon olevan mahdotonta sulle. Itsekin olen, lähinnä mielenkiinnosta, ollut hypnotisoijalla, ja sellainen antautuminen toiselle on kyllä aika hankalaa.
Mutta onhan niitä muitakin tapoja. Esim. itsehypnoosi. Se perustuu lähinnä täydelliseen rentoutumiseen ja on ihan hyödyllinen taito muutenkin normaalielämässä. Ehkä paras tapa omasta mielestäni ovat kuitenkin psykedeelit. En kuitenkaan tässä rupea mitään mainostamaan laittomuuden takia.
Onko sulla edes ketään läheistä tyttökaveria, jonka kanssa jutella näistä asioista?
Myönnän sen, että minulla on huono itsetunto. En voi puhua tällaisista asioista kenenkään kanssa, koska minua hävettää puhua "tunteellisista" asioista kenen tahansa kanssa. Se vain on alkanut masentamaan, kun ikää karttuu ja asiat eivät silti muutu, ei minun mieleni näissä asioissa muutu. Koen vain aina seurustelu- ja seksiasiat vaikeina asioina, niistä ei kehtaa puhua saati nyt sitten toteuttaa, jestas.
Tunnut olevan aika loukossa tuon asian kanssa. Olisi ihan hyvä, jos sulla olisi joku uskottu, jolle avautua. Sopiiko kysyä, kuinka vanha olet?
joo, oon 23 ja mulla on itellä kans vähä tommonen tilanne, en oo seurustellu tai mitään muutakaa vastaavaa useisiin vuosiin. aika pitkälti kaikki muukin menny alamäkeen lähivuosina.
odottelen tässä että tilanne paranis, ehkä sitten joskus.
minkäs ikänen itse olit?
Ainakin intiimeissä tilanteissa monilta ujoilta tytöiltä ujous häviää jonnekin. Usein he ovat näissä tilanteissa jopa julkean estottomia ja rohkeita.
Vähäisetpä ovat minunkin mieskokemukset tai voisiko sanoa, että ne ovat lähes olemattomat. Ehkä siinä voi olla myös yksi syy meidän varautuneisuuteen: kokemuksia ei todellakaan ole. Emme ole siis tottuneet vastakkaisen sukupuolen läsnäoloon.
Minä kylläkin kaipaan toista rinnalle ja toisen kosketusta eikä sinäänsä toisen katseet haittaa - paremminkin vain imartelee epävarmaa ihmistä. Toki on minulla myös epäluuloja vakavaa seurustelua kohtaan - miten osaan? Uskaltaisinko avautua? Mistä me puhuisimme? Viihdyn myöskin kotona, mutta ehkä se toinen voisi saada minut jonnekin. ;)
Vaivaannutko, jos sinua tuijotetaan ihastuksenomaisesti?
Yritä kääntää asia niin, että joku näkee sinussa silloin jotakin ainutlaatuista.
Varmasti itsetunnossasi on parannettavaa, kuten minullakin. Asioita on vaikea ilmaista ja niistä on vaikea puhua. Ulkoinen olemuskin voi välillä vaivata päätä.
Ehkä asenteesi muuttuu sitten, kun kohtaat todella jonkun, joka vie jalat alta. Ehkä oletkin lukenut aloittamaani tarinaani tällä palstalla? Olen kohdannut ihmisen, joka saa minut aivan sekaisin. Haluaisin olla hänen kanssaan, mutta välillä myös omat epävarmat ajatukseni seurustelusta mietityttävät.
Tässä sitä yritetään porskuttaa jotenkin eteenpäin...
Olen 20.
Jos joku katselee minua niin se on tietenkin imartelevaa ja jotenkin pidän siitä, mutta samaan aikaan se on myös hyvin epämukavaa ja olen vaivaantunut. Juuri silloin myös tuntuu, että katsoja näkee kaikki ulkoiset vikani. Vääränlaisen "sivuprofiilini" jota ainakin itse pidän rumana, vaivaantuneen kävelytyylini (vaivaantuneena kävelenkin jotenkin tönkösti) jne. En tunne itseäni mitenkään upeaksi joten tietenkin silloin ahdistaa jos joku tuijottaa minua.
Eikä se muuten auta jos joku sanoo "älä huoli vielä tuossa iässä, kyllä sitä ehtii". Kyllä se nyt vähän huolettaa kun aikuisena ei kykene minkäänlaiseen kanssakäymiseen vastakkaisen sukupuolen kanssa, olen aivan kuin alakoululainen, todella noloa. Ja sillä kanssakäymisellä tarkoitan edelleen sitä seurustelua, ihastumisen näyttämistä (mitä en kyllä ikinä tekisi muutenkaan) tai vaikkapa flirtailua.
Ääh.
Joopa joo, tavallaan minäkin olen hieman epävarma sellaisessa tilanteessa, jossa tiedän jonkun katselevan minua. Onko tukka hyvin? Onko oikea paita päällä? Olenko ulkoisesti OK? Löydänhän minäkin itsestäni vikoja, mutta yritän aina muistaa, että se joku näkee niiden takaa jotain muuta (tai sitten hän ei edes huomaa niitä niin kuin minä). Ehkä se meidän herkkä ja herttainen ujous puree. ;)
Tuo on totta ettei se auta, jos muut sanovat, että kyllä sitä vielä ehtii. Kyllä minäkin haluaisin jo näin parikymppisenä seurustella ja minuakin huolestuttaa se, että miten uskallan. Kyllä minullekin tulee joskus nolostunut olo siitä, etten ole koskaan seurustellut tai ettei minulla ole poikaystävää. Pitävätkö muut sitten minua tämän takia jonakin hiljaisena hissukkana tai kilttinä jörönä...?
Se on aika huvittavaa, että haluaisi niin kovasti näyttää toiselle pitävänsä hänestä, mutta jokin vain sisimmässä estää tekemästä sitä. Uskallus ei riitä ja aika raastavaa siitä sitten tulee yksin pyöritellä niitä ajatuksia päässään.
olen 19v ja mulla on aika paljon sama ongelma. Läheisyys ja avautuminen on jotenkin niin vaikeet vaikka samalla kaipaan sitä.. En pidä myöskään tuijotuksesta, välttelen katsekontakteja. Itsetunto on vaan niin surkee,kyllä sitä aina yritän parannella mutta aina silloin kun menee paremmin jokin tai joku aiheuttaa niin suuren pettymyksen että putoan taas lähtötilanteeseen. Pitää vaan hyväksyä että suurinosa ihmisistä on ilkeitä ja ei pidä odottaa liikoja keneltäkään..
En varmaan uskalla rakastua koskaan koska pelkään pettyväni pahemman kerran.
Surullista toi sun juttu.. Vaikka ujo oonkin ja välillä ahistun jos tiedän että joku on kiinnostunut ja tarkkailee tai yrittää(mitä tapahtuu paljon), niin silti sisimmässäni rakastan hellyyttä.. On ihana halia ja pusia :) joskus nuoruudessa mäkin siihen opein.. Kun tuli ensimmäinen jonka päästin lähelle,eka ahdisti kosketus ja olisin halunnu paeta, mutta kun en sitten heti paennut niin tajusin kuinka ihanaa se on.. voi että kun mulle tulikin nyt joku oikeen hirvee hellyyskohtaus kun aloin miettiä.. Vielä joku päivä säkin huomaat että oman kullan kainaloon on ihana mennä nukkumaan..siin on niin turvallinen ja hyvä olla.. eikä ahista :) Jaksamisia!