Monta mutkaa matkassa

Tämä on hirveää, kun ei ajatus juokse eikä järki käske pysähtyä. Jatkuvasti olen ihan muissa maailmoissa, mm. kynnet eivät kestä, koska tökin niitä milloin mihinkin kaapinkulmaan, kun olen ottamassa kaapista jotain. Mustelmia jokapuolella, kunen tajua kulkevani esim. kohti ovenpieltä. En ts. hahmota kaikkia asioita entiseen malliin.

Koko ajan kauhea palelu päällä, vaikka vaihdevuodetkin päällä jo on ja pitäisi niitä lämpöaaltojakin olla.

Usein työmatkat on menneet niin, etten muista koko matkasta yhtään mitään, vaikka liikun omalla autolla. Väsyttää heti aamusta eikä se lakkaa koko päivänä. Asiaa pahensi vielä tuo kellojen kääntäminen; tuntuu, kuin olisi horteessa ainakin puoleen päivään, sen jälkeen on vain puolittain "tajuissaan".

Unohtelen asioita ja nimiä. Jopa tuttujen kanssa puhuessa en aina meinaa saada nimeä päähäni. Aina oltava lappu mukana kaupassa ja siltikin osa saattaa jäädä ostamatta, kun en kertakaikkiaan löydä tuotteita.

Joskus jopa roskista viedessä unohdan jättää roskat laatikkoon, kun en ole varma, mitä varten kannan pussia mukanani.

Thyroxin-lääkitys on ollut 8 vuotta, viimeksi mitatut arvot tsh 0.4 ja t4v 12. Lääkitys 1 x 0.1 mg tabu/vrk.

Paino ei laske, vaikka olen ollut ohjatussa painonhallintaryhmässä työpaikalla. Liikun kohtuullisesti. Ikää 50 .

Vinkkejä kiitos, kun ei eläkkeellekään pääse.
151232
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Noilla arvoilla ja varsinkin noilla oireilla voit minun mielestäni ihan hyvin itse nostaa annoksen 1,5 tablettiin päivässä ja katsoa paraneeko olo sillä. Lääkärit tuijottaa ihan liikaa siihen että ollaan "viitearvojen sisällä" eivätkä kuuntele potilaan oireita.

Äänestä
  • oisin aina hyvin varovainen noihen itsenostoihin nähden. Parasta olisi kun lääkärin kanssa pystyisi asiasta sopimaan, ei tule riitaa eikä sanomista.
    Jos lääkäri ei anna nostolupaa pitää ainakin saada lisätutkimuksia mikä mättää jos ei olo ole hyvä.

    Äänestä

  • Välillä, kun tätä palstaa lukee, tuntuu, että kaikille kilpirauhaslääkitys on "tie onnelaan". Mulla on nyt viikon aloitustabut takanapäin enkä hirveitä muutoksia tunne. Pelottaa, ettei mun oireeni kilpparista johtuneetkaan (TSH 10,5 ja T4V 13) vaan jostain muusta. Löytyihän näiden tutkimusten yhteydessä tuo pahanlaatuinen veritautikin, mutta sen pitäisi vielä olla oireeton.

    Äänestä

  • Oona kirjoitti:

    Välillä, kun tätä palstaa lukee, tuntuu, että kaikille kilpirauhaslääkitys on "tie onnelaan". Mulla on nyt viikon aloitustabut takanapäin enkä hirveitä muutoksia tunne. Pelottaa, ettei mun oireeni kilpparista johtuneetkaan (TSH 10,5 ja T4V 13) vaan jostain muusta. Löytyihän näiden tutkimusten yhteydessä tuo pahanlaatuinen veritautikin, mutta sen pitäisi vielä olla oireeton.

    ei kyllä tunnu vasta ku 4-6 viikon päästä. Oottele ihan rauhassa. Miulla meni se 6 viikkoo enneku alko olo parantuu.

    Miksei lääkitys ois tie onnelaa kilpirauhassairauksia sairastaville? Täähä on kilpparisairaitten vertaistukipalsta, muita sairauksia sairastavat pääsee sit onnelaa muilla omaan sairauteensa tarkotetuilla lääkkeillä.

    Mie ainakii nautin tästä uuesta olotilastani täysillä ja varmaan kaikki muutkii apua saaneet. Huomaat eron omassa olossaskii ku oot tarpeeks kaua lääkettä ottanu. Tsemppiä!

    Äänestä

  • Oona kirjoitti:

    Välillä, kun tätä palstaa lukee, tuntuu, että kaikille kilpirauhaslääkitys on "tie onnelaan". Mulla on nyt viikon aloitustabut takanapäin enkä hirveitä muutoksia tunne. Pelottaa, ettei mun oireeni kilpparista johtuneetkaan (TSH 10,5 ja T4V 13) vaan jostain muusta. Löytyihän näiden tutkimusten yhteydessä tuo pahanlaatuinen veritautikin, mutta sen pitäisi vielä olla oireeton.

    Et sitten tainnut lukea tuota alkuperäisen tekstiä: on ollut lääkkeilä 8 vuotta! Eiköhän siinä ajassa tiedä, auttaako tai ei. Muutos lienee tapahtunut viimeaikoina.

    Itse en kyllä menisi lääkettä lisäämään; entä, jos ei johdukaan thyroxinin puutteesta, vaan jostain muusta. Jos kerran olet seurannassa, ota yhteys hoitavaan lääkäriin. Jätä näiden "puoskareiden" lisäysojeet huomioimatta.

    Ei muuten thyroxin toimi niin,että heti ekan viikon jälkeen kaikki on kuin ennen. Ei se vajaatoimina ole hetkessä tullut, eikä lääkkeellä voida nostaa arvoja kuin hippu kerrallaan.

    Ei kaikki väsymys, palelu ja muistihäiriöt yms. johdu kilpirauhasesta, kannattaa uskoa niitä labravastauksia ja lääkäreitä, terveille kilpirauhaslääkityksestä on vain haittaa. Tyroksiini ei ole mikään onnellisuuspilleri!

    Äänestä

  • itsekritiikkiä kirjoitti:

    Et sitten tainnut lukea tuota alkuperäisen tekstiä: on ollut lääkkeilä 8 vuotta! Eiköhän siinä ajassa tiedä, auttaako tai ei. Muutos lienee tapahtunut viimeaikoina.

    Itse en kyllä menisi lääkettä lisäämään; entä, jos ei johdukaan thyroxinin puutteesta, vaan jostain muusta. Jos kerran olet seurannassa, ota yhteys hoitavaan lääkäriin. Jätä näiden "puoskareiden" lisäysojeet huomioimatta.

    Ei muuten thyroxin toimi niin,että heti ekan viikon jälkeen kaikki on kuin ennen. Ei se vajaatoimina ole hetkessä tullut, eikä lääkkeellä voida nostaa arvoja kuin hippu kerrallaan.

    Luin alkuperäisenkin viestin, mutta kilpirauhaspotilaat voivat sairastua myös muihin tauteihin. Nuo oireet voivat viitata vaikka mihin ja kun kilppariarvot on noinkin hyvät, neuvoisin ennemmin menemään lääkäriin kuin ottamaan omin päin lisää kilpparilääkettä. Tarkoitin siis juuri tätä, että eräät kuvittelevat, että tämä on ainoa tauti ja thyroxin apu kaikkeen.
    Mulla tutkittiin tässä vuoden ajan vaikka mitä ja kilppariarvot olivat koko ajan jonkin verran kohollaan. Mielestäni oli hyvä, että muitakin vaihtoehtoja kartoitettiin. Nyt ainakin tiedän, ettei päässäni muhi verisuonipullistumaa, kasvainta, jne. Tietysti olisi kiva saada aina apu nopeasti, mutta aina eivät hätäiset päätökset ole parhaita.

    Äänestä

Koska sekä tsh että t4v on noin alhaiset, niin ei varmaan pelkkä tyroksiiniannoksen lisääminen vaikuta oireisiin. Onko sulta tutkittu t3v? Voi nimittäin olla, ettei tyroksiini muutu elimistössä teholliseen muotoonsa eli trijodityroniiniksi. Huomioon pitää ottaa myös se mahdollisuus, että vajaatoiminta on aivolisäkeperäistä, jolloin hoitokin on luonnollisesti erilainen. Käy endokrinologilla, niin pääset tarkempiin tutkimuksiin.

Äänestä
  • En nyt millään haluaisi maalata piruja seinille, mutta minulle tulee ensiksi mieleen Alzheimerin tauti. Siinähän oireina on unohtelu, jotka potilas huomaa myös itse. Sen jälkeen yleensä katoaa sairauden tunto. Voi toki johtua kilpparistakin, lisätutkimuksia kaivataan.

    Äänestä

  • joku vaan... kirjoitti:

    En nyt millään haluaisi maalata piruja seinille, mutta minulle tulee ensiksi mieleen Alzheimerin tauti. Siinähän oireina on unohtelu, jotka potilas huomaa myös itse. Sen jälkeen yleensä katoaa sairauden tunto. Voi toki johtua kilpparistakin, lisätutkimuksia kaivataan.

    Kannattaisi varmaan tarkistaa assosiaatioita. Mulle tulevana lääkärinä ja 'kilpirauhasvammaisena' ei todellakaan tule ensimmäisenä (eikä vielä toisena tai kolmantenakaan) Alzheimer mieleen. T4v on niin alhainen, että hyvin voivat oireet johtua siitä. Mutta koska tsh on samaan aikaan hyvä, niin pitäisi sulkea pois aivolisäkeperäinen vajaatoiminta sekä se, ettei tyroksiini muutu elimistössä vaikuttavaan muotoon. Alzheimeria pelätään - jos pelätään - vasta huomattavan paljon myöhemmin.

    Äänestä

  • Kilpinen kirjoitti:

    Hyvä, että olet tuleva lääkäri ja tiedät(???) nämä asiat. Alzheimerkin on vaan nykyään aika yleinen ja sitä ilmenee yhä nuoremmilla. Sanoinpahan vaan, mitä minulle tulee mieleen.
    Asioitahan ei kannata poissulkea ennen kuin on tehty tutkimuksia..

    Mutta kuten itsekin sanoit, lisätutkimuksiin vaan.

    Äänestä

  • joku vaan kirjoitti:

    että Alzheimeria esiintyy yhä nuoremmilla?
    Tällaista en ole ennen kuullutkaan.
    Alzheimer kyllä lisääntyy siksi että ikäluokat elävät yhä vanhemmiksi ja ehtivät sairastua Alzheimeriin , ja toisaalta diagnosointi kyllä ehkä tehdään varhaisemmassa vaiheessa kuin aiemmin.

    Mutta sinänsä Alzheimeriin ei sairastuta sen aiemmin kuin ennenkään.

    Äänestä

  • Alz¤ kirjoitti:

    No lähinnä tarkoitinkin sitä, että ihmiset hakeutuu helpommin tutkimuksiin.
    Ja nuorella tarkoitan n. 50v. Ja yleensä Alzheimer on iäkkäiden sairaus (70-80v.), joten jos 60v. sairastuu niin mielestäni hän on silloin nuori.

    Eikös Alzheimerkin ole yleistynyt nykypäivänä huimasti, joten arvelin vaan, että nuoremamt sairastuu. Lääkäri en ole enkä haluaisikaan olla, hoitajana on ihan jees olla :)

    Ja pointtihan tässä on alun perin ollut se, että mikä tätä ketjun aloittavaa vaivaa eikä se, onko Alzheimer yleinen vai eikö ole. Kuten joku muu on kirjoittanu aiemmin, niin tällä palstalla oireet kuin oireet liitetään kilppariin, vaikka syy voi olla ihan jossain muualla. Ei siis pidä poissulkea sairauksia, on minun mielipiteeni.

    pointti on tosiaan se alkuperäisen kysyjän juttu, mutta tietysti toisaalta jos joku sivulauseessa heittää tosiasiana omia mielikuviaan, ne on syytä oikaista: Alzheimeriin ei sairastuta sen nuorempina kuin ennenkään. Tapaukset lisääntyvät toisaalta sen myötä että ihmiset elävät vanhemmiksi ja ehtivät sairastua mm. Alzheimeriin. Jos kuolee 50-vuotiaana vaikkapa äkilliseen sydäpysähdykseen, tilastot jäävät hänen osaltaan vaille monia vanhuuden sairauksia.
    Ja siis toinen syy tapausten lisääntymiseen on diagnosoinnin tehostuminen, kun tieto on lisääntynyt sekä lääkärikunnassa että meidän tavallisten pulliaisten keskuudessa: osaamme hakea apua itsellemme tai läheisillemme.

    Asiasta voisi keskustella vaikka tuolla:
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=4500000000001144&subcat=1872

    Niin siis minun viestini oli vain yksi "oivallus" muiden joukossa, ei siitä nyt niin kannata herneitä nenään vetää. Eikös tämä palsta ole sitä varten, että täällä saa sanoa mielipiteensä asiasta.. Vaikka se ei liittyisikään heti kilppariin. Ja mistäs sinä varmaksi tiedät sen, ettei kysyjällä vaikka ole suvussa Alzheimerin tautia ja hänellä itsellään riski sairastua siihen?
    "..jos joku sivulauseessa heittää tosiasiana omia mielikuviaan, ne on syytä oikaista.." Mitä oikaisemista siinä on, että tulin maininneeksi Alzheimerin taudin? Vaikka kyseessä on vakava sairaus, ei asioita tarvitse aina kaunistella. Ne pitää poissulkea.

    Ja me kaikki varmaan ymmärsimme jo sinun edellisestä viestistä Alzheimerin diagnosoinnin, joten turha sinun on toistaa itsesäsi!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kropsu kirjoitti:

Tämä on hirveää, kun ei ajatus juokse eikä järki käske pysähtyä. Jatkuvasti olen ihan muissa maailmoissa, mm. kynnet eivät kestä, koska tökin niitä milloin mihinkin kaapinkulmaan, kun olen ottamassa kaapista jotain. Mustelmia jokapuolella, kunen tajua kulkevani esim. kohti ovenpieltä. En ts. hahmota kaikkia asioita entiseen malliin.

Koko ajan kauhea palelu päällä, vaikka vaihdevuodetkin päällä jo on ja pitäisi niitä lämpöaaltojakin olla.

Usein työmatkat on menneet niin, etten muista koko matkasta yhtään mitään, vaikka liikun omalla autolla. Väsyttää heti aamusta eikä se lakkaa koko päivänä. Asiaa pahensi vielä tuo kellojen kääntäminen; tuntuu, kuin olisi horteessa ainakin puoleen päivään, sen jälkeen on vain puolittain "tajuissaan".

Unohtelen asioita ja nimiä. Jopa tuttujen kanssa puhuessa en aina meinaa saada nimeä päähäni. Aina oltava lappu mukana kaupassa ja siltikin osa saattaa jäädä ostamatta, kun en kertakaikkiaan löydä tuotteita.

Joskus jopa roskista viedessä unohdan jättää roskat laatikkoon, kun en ole varma, mitä varten kannan pussia mukanani.

Thyroxin-lääkitys on ollut 8 vuotta, viimeksi mitatut arvot tsh 0.4 ja t4v 12. Lääkitys 1 x 0.1 mg tabu/vrk.

Paino ei laske, vaikka olen ollut ohjatussa painonhallintaryhmässä työpaikalla. Liikun kohtuullisesti. Ikää 50 .

Vinkkejä kiitos, kun ei eläkkeellekään pääse.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu