Miksi koirille ei ole omia paskatuspaikkoja.Varsinkin näin keväällä, tulee kuvottava olo kävelytiellä. Yleensä ne paskat reunustaa kävelytien reunaa, mutta pakko niitä on koko ajan kävellessäkin tarkkailla, ettei astu paskaan.
Poikanikin !12) sanoi, että inhoittavaa ettei voi juosta rauhassa lenkillä, vaan pitää varoa koiranpaskoja. sanoi, että olisi mukavampi katsella jotain muuta kuin maata. jos ne paskat ällöttää niinkin nuorta vipeltäjää, eipä kumma että aikuisia.
mitä jos tosiaan keräisitte ne köllikät mukaanne. Jotkut ovat kuin ihmispaskoja, yhtä isoja....yööööks
Poikanikin !12) sanoi, että inhoittavaa ettei voi juosta rauhassa lenkillä, vaan pitää varoa koiranpaskoja. sanoi, että olisi mukavampi katsella jotain muuta kuin maata. jos ne paskat ällöttää niinkin nuorta vipeltäjää, eipä kumma että aikuisia.
mitä jos tosiaan keräisitte ne köllikät mukaanne. Jotkut ovat kuin ihmispaskoja, yhtä isoja....yööööks
Vastaukset 27
Vanhimmat
Ihme juttu mutta kukaan koiran omistaja ei tunnusta että Heidän puudelinsa paskoo vääriin paikkoihin. Mistäköhän ne paskakasat tulevat ?? Taloyhtiömme maalle paskottiin niin paljon että laitettii pari kielto kylttiä. Ei koiria ! No kyltit muutaman viikon päästä varastettiin. Koiranomistajat ovat päääsääntöisesti paskoja.
http://www.iltalehti.fi/2006/04/11/200604114380313_uu.shtml
missä on se koiran huoletimisesta tuleva vastuu.
postiluukusta rikkalapiolla paskat koiranomistajan kämppään niin kyllä se oppii paskattamaan koiransa luontopolun varteen minne ne kuuluisikin
Kannattaa seurata niitä Koirien paskottajia kotiovelle ja käydä joku ilta vääntämässä muhevat ihmistortut oven edustalle.Kyllä se siitä.
Kaverini portinpielessä oli melkeen joka aamu koiran paskat ja siitä suivaantuneena kyttäs, että kuka sitä piskiään siinä paskottaa ja näkikin sitte yks aamu syyllisen koirineen. Seuraavana viikonloppuna baarista tullessaan kävi vääntämässä oikeen urakalla säästetyn satsin ko. koiranpaskottajan portaille. Siihen loppu kikkareitten portinpieleen ilmaantuminen.
Koiran uloste on biolannoitetta parhaimmillaan ilman mitään myrkkyjäämiä, raskasmetalleja tms.
Edistät vihreitä arvoja vähentämällä kemikaalien käyttöä kotitaloudessasi. Saat ilmaista biolannoitetta kaupungilta. Pidä mukana muovikassia, johon nurinpäin käännettynä voit napata löydön, ja esim. kuivattaa sen kotona, tai laittaa pakkaseen. Sitten kotikukkiesi tarpeen mukaan Sinulla on parasta mahdollista luonnonmukaista ja ilmaista lannoitetta valmiina. Vuositasolla säästät selvää rahaa, kun sitä ei tarvitse tuhlata luontoa saastuttaviin kemikaalisiin lannoitteisiin.
Näin onkin..voi helvetti.. Joo edullista lannotetta,totta tosiaan, mutta kun tuolla pihalla astut joka askeleella koiran paskaan,ja painat kotia eteisen matolle paskat kengässä ni kyllä tulee lenkit/lannoitteet kalliiksi kun viet matot pesulaan aina lenkin jälkeen.. ( ja seuraavax varmasti sanot,että kuka käskee viedä pesulaan..tai ota kengät jo ulkona pois) Eli jätä mainitsematta..
jo nyt on helvetti ettei karvakuonoja voi viedä metsään paskalle. samalla idealla alan kuljettamaan härkää narunnokassa... ei meidän mauri puske, mitä nyt autoja kaatanu tuola mäellä...
Meidän talossa asuu ulvova myllärin -syndroomaa omaava rakki, joskus tekisi mieli mennä oven läpi ja tappaa se, ihmiset ei tajua edes kuin vittumaista se on.
Kun kuulet sitä sietämätöntä ulvontaa talossasi, niin oletko havainnut sitä kuuluvan asuntosi oven ulko-, vai sisäpuolella?
Lohitiellä asun isossa kerrostalossa. Sisältä kuuluu, kuristaa pitäs. Töistä tulin kerran aika väsyneenä, nokoset otin ja just silmät kiinni niin uuuu--uuuu alkaa kuulumaaan, nuku siinä sitten.
Liukastuin paskaan tässä yksi päivä tosiaan Kouvolassa...onneksi pysyin kuitenkin pystyssä.
..kunnes mä liukastuin paskaan, täytyin vihal, uudet kengät aivan pilal
...ja maitopurkit on liimattu liian tiukasti kiinni. Minua ei häiritsisi, vaikka kahlaisin polviani myöten koiran ugassa.
on se niin vitun kumma kun ihmiset keksii nykyään valittaa joka vitun asiasta!
rakkien annettaisi paskoa kaikkialle paskaa, ei kukaan valittaisikaan.
Ei ne jätökset ole runsastuneet yhtään. Et vaan näe metsää puilta.
Kauhistuksesi johtuu lumen sulamisesta. Capiche?
Nyt viimeisten lumien sulaessa katujen varsilta esiin tulee koko talven tuotot. Eihän ne rusetit lumen ja jään sisällä talven mittaan ole mihinkään hävinneet, vaan vasta nyt paljastuvat kaikki, joten näinä aikoina plussakeleillä luonto pääsee ne käsittelemään ja ne häviävät pois.
Koiranpaskattajan kuuluu kerätä koiran jätökset pois kaupunkialueella. Siitä voi saada sakot jos antaa rakkinsa paskoa minne sattuu.
Lenkillä kannattaa muuten katsoa maahan juostessaan vaikkei koiranpaskaa olisikaan näkyvissä koska pyörätiet ovat niin monttuisia että niissä voi vaikka nyrjäyttää nilkkansa tai lentää turvalleen.
Niimpä. koiran kakat pitää kerätä pois. Mutta vain jos koira kakkaa HOIDETULLE alueelle. Siis puistot, hoidetut nurtsit, pyörätiet yms. Mun koirakin kyllä kakkaa, mutta vielä seitsemään vuoteen ei ole tarvinnut kakkaa kerätä koska valitsen lenkkipaikat siten, että se voi tehdä tarpeensa metsään. Sehän on sitte jokaisen kersan oma asia jos sielä tallaa kakkaan. Puistoja rakennetaan ja hoidetaan suurella rahalla, joten sinne ihmislapset leikkimään.
Luuletko, että jätevesipuhdistamo ikäänkuin taikoo olemattomiin Sinun pökäleesi? Ei vaan jätöksesi käsiteltyinä lilluvat vesistöihin niitä rehevöittämään. Ja sitten pökäleistäsi jää kiinteää jätettä määriä, jotka riippuvat siitä, kuinka kuitupitoista apetta olet poskeesi pistellyt.
nuo koiranpaskattajat opi kun ottaa niitä niskasta kiinni ja tunkee niitten nenän koiransa paskaläjään. Jos koira oppii paskomaan oikeaan paikkaan tuolla tavoin, niin miksei isäntäkin oppisi paskattamaan.
verygood.
on sitä koiranpaskaa???
tää nyt on joka keväinen puheenaihe.
Koiria on ja koirienkin pitää paskoa. Omat koirani paskovat sellaisille paikoille mistä niitä ei laki velvoita korjaamaan.
Ja kyllä oikesti ihmisten jeesustelu tässä asiassa huvittaa, laki velvoittaa korjaamaan, joo ja laki kieltää punasia päin ajamisen ja ylinopeuden ja mitä vielä!
Enemmän mua rasittaa ne lasinsirut ja tupakantumpit ja sylkiklimpit tienposkilla ja on sitä huumepiikkejä löytynyt lastenleikkipaikoilta, kannattais oikeesti keskittyä asioihin, jotka eivät katoa muutamassa viikossa maatumalla.
Ja jos joku tahtoo tulla opettamaan mua korjaamaan koirieni paskoja lykkäämällä naamani paskaan, sanon vaan et sopii yrittää, narun päässä kun kulkee saksanpaimenkoira ja dobermanni. Voi tulla pahaa jälkeä...
Ja rotanmyrkyn viljelijälle, mun koirat ei syö mitään lenkillä, ja kannattaa varmistaa, ettei kukaan näe sua kylvämässä niitä syöttejäsi, saattaa käydä itelle kurjasti.
hk:sinistä pätkä ja "nitro" sisälle kyllä toimii meinaan paska loppuu.
on aineksia syytteeseen. Jos piskejä alkaa kupsahtelemaan myrkytettyinä, hyvä että kirjoititte, niin poliisi saa operaattoreilta IP-osoitteen kautta teidät selville.
Nämä on näitä arjen suuria sankareita jotka uhoavat netissä joka kevät samasta asiasta.