Pappilan salin seinällä riippui Jeeesuksen kuva. kristuksen päätä painoi orjantappuraseppele niin, että verihelmet tiukkuivat yli kalvaiden kasvojen. Hyvän vapahtajan lempeissä silmissä oli kärsivä ilme.
Heikki oli monasti seisonut kuvan alla. Hänen mielensä oli silloin käynyt kumman surulliseksi, oli melkein itkettänyt.
Kerran isä yllätti poikansa kuvan vierestä. "Isä" kysyi Heikki?, "miksi hyvä Jeesus on noin murheellisen näköinen, ja miksi veri vuotaa hänen päästään?". Isä kävi vakavaksi. Hän nosti pojan syliinsä ja kertoi: "Me olemme kaikki olleet kovin pahoja. Isä on ollut paha, ja Heikkikin on ollut monasti paha poika. Jumalan pitäisi meitä ankarasti kurittaa pahuudestamme, ja lopuksi Hänen täytyisi heittää meidät pahojen enkeleiden luo. Mutta Jumalalla on hyvä sydän. Hän ei tahtoisi meille mitään pahaa. Siksi hän on lähettänyt meille oman poikansa Jeesuksen kärsimään meidän edestämme. Jeesuksen muoto on siis murheellinen meidän syntiemme tähden, ja piikit painavat hyvän Vapahtajan otsaa meidän pahuutemme tähden. Kristus ei kuitenkan väsy, vaikka hänen tuskansa ovat suuret, sillä hän rakastaa meitä.Hän mielellään kärsii ja kuolee meidän edestämme." "Kärsiikö Jeesus minunkin edestäni?" kysyi Heikki. "Kyllä poikani!" vastasi isä. "Voi kuinka hyvä hän onkaan!" huudahti lapsi, ja kätki kyyneltyneet kasvonsa isän rintaa vasten.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Miksi kiusaisimme enää itseämme uskonnollisilla ahdasmielisyyksillä.
Miksi muistelisimme pääsiäisen ajan tapahtumia. Ne ovat olleita ja menneitä.
Paljon mukavampaa on kerätä seinälle suurien viihdetaiteilijoiden kuvia, ja katsella niitä.
Kun kirjoittelee tänne, on hyvän tavan ja lakien mukaista mainita, mistä on tekstin kopioinut.
Olen tuon lukenut jostain jo kauan sitten, joten se ei voi olla Jonnan omaa käsialaa. En muista varmasti, mutta otaksun sen olevan Väinö Havaksen kirjoittamaa.
juuri sitä Havasta.
Pimeää mässäilyä alitajuisella sadismilla ja uskonnolliselal hurmahenkisyydellä.
Havas oli mitä oli kaunokirjailijana, hurmahenkinen ja manipuloiva. Luin lapsena tarinakokoelman Joulusta jouluun, joka on kieron sairaisiin tunteisiin ja valvollisuudentuntoon naamioidun vallankäytön ylistyslaulu
ja aivan totta! Olen myös lukenut lapsuudessani Havaksen kirjoja, nielin ne täysin ja olin todella ahdistunut lapsi...:-/