Rauhaskuume ja Syöpä yhteydessä?

Pattisko

15-vuotiaana sairastin aika rajun mononukleoosin. Olin kaksi viikkoa keskussairaalassa eristyshuoneessa ja vielä viikon kotona toivuin. Nykyään minulla on kaulassa iso turvonnut imusolmuke ollut pitkään. Kun sitä ultrattiin paljastui, että kaulan vasemmalta puolen löytyi useita suurentuneita imusolmukkeita. Tämä minkä vuoksi tutkittiin on ollut nyt melkein kaksi vuotta mutta tuli mieleen, että mistä sitä tietää kuinka monta vuotta nuo "kaulan sisäiset" solmukkeet on ollut suurentuneina, kun en ole nähnyt sinne sisälle? Otettiin ohutneulabiopsiat ja muut tutkimukset. Ei pitäis olla vaarallista.

Tuli vain mieleen, että oliskohan ne kaulan sisällä olevat solmukkeet voineet olla jopa suurentuneet siitä rauhaskuumeesta saakka? Luin jostakin kirjasta, että sama virus, joka aiheuttaa rauhaskuumeen, löytyy myös lymfoomissa. Epstein-Barrin virus tai jotain sinne päin. Ja että rauhaskuumeen sairastaminen altistaisi lymfoomalle. Onko kellään muulla kokemusta rauhaskuumeesta ja näistä myöhemmin pullottavista imusolmukkeista? Voiko rauhaskuume aiheuttaa myöhemminkin pullottavia imusolmukkeita? Jääkö se virus "elämään"? Silloinhan se kait voi aiheuttaa myös syöpää? Apua!

3

9622

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Myös mononukleoosin sairast...

      Epstein-Barrin virus on ilmeisesti jonkinlaisessa yhteydessä joihinkin syöpiin, myös (erittäin harvinaiseen) nenänielun syöpään. Mutta se yhteys menee niin päin, että syövän saaneilla on usein ollut EBV (tai on, se kai ei lähde elimistöstä), mutta kaikilla EBV:n saaneilla ei tosiaankaan ole syöpää. Siis yhteyttä on, mutta ei syy-yhteyttä, joten syöpää tuskin kannattaa sen vuoksi pelätä! Mononukleoosi on yleinen sairaus.

      Lääkärini mukaan sen sijaan HPV-viruksella (papilloomavirus) on todettua yhteyttä joihinkin syöpiin.

    • mulla kans

      on suurentuneet imusolmukkeet kaulalla! Mulla on ollu tosi raju mononukleoosi joku 5v sitten ja edelleen nuo pahkurat on kaulalla.. Viime keväänä olin kipeä ja verikoe näytti et olis taas mononukleoosi ja sama homma viime syksynä! Mä kun luulin et sen voi vaan kerran saada ja mulla on ollu nyt jo ainakin kolme kertaa! Lääkäri sanoi et se pahin versio tulee vaan kerran, mut muuten sille ei tule immuuniksi. Toivottavsti ei todellakaan oo liitoksissa mihinkään syöpään.. =(

      • Tyttö vaan

        Mulla on kans ollu varmaan neljä kertaa..Rauhaset on suurentuneet ja arat vähän väliä.Jos muutkin hehon rauhaset on arkoja kannattaa käydä lääkärissä..(Kaula, korvien takaa, kainalot, nivuset, vatsassa/mahassa sijaitevat rauhaset).Kannattaa käydä verikokeissa tutkituttamassa vasta-aineet,puolustuskyky voi olla heikentynyt ja se nostaa myös pientä lämpöilyä..


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Moikka rakas

      Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa
      Ikävä
      21
      6535
    2. Malmin tapaus on järkyttävä

      Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi
      Maahanmuutto
      555
      2261
    3. Mitä haluaisit kysyä

      Kaivatultasi?
      Ikävä
      147
      1847
    4. Mitkä asiat teidän elämässänne on

      Tällä hetkellä parasta?
      Ikävä
      82
      1224
    5. HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?

      https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa
      Maailman menoa
      97
      1022
    6. Mitä haluaisit nähdä

      Kaivatullasi päällä?
      Ikävä
      72
      970
    7. Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan

      Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.
      Maailman menoa
      78
      907
    8. Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä

      Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E
      Ikävä
      10
      833
    9. Kaupunki ostaa Kauppamatin

      Joutuukohan yrittäjät lähteen muualle?
      Haapavesi
      31
      827
    10. Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?

      Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon
      Maailman menoa
      146
      751
    Aihe