Haapavedelle pitäisi saada takaisin kunnon tanssilava. Tanssijoita Haapavedeltä löytyy ja ihmiset innostuisivat siitä vielä enemmän jos olisi lava aivan lähistöllä. Kesäisin lavat ovat verrattain kaukana (Kalajoki, Hyttikoski, Pyhäsalmi), ja mikään ei vedä vertoja Kylpyläsaarelle kauneudessaan. Sehän olisi todella upea paikka! Tällä saataisiin myös myönteistä mainosta meidän pikkukaupungille. Rahastahan se kaikki on tietysti kiinni, vai onko? Minä lähtisin ainakin talkoisiin heti! Asiallisia mielipiteitä!
Tanssilava
flikka
314525
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 47 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 31
Vanhimmat
On hyvä, että joku viel näitä tanssilavoja nykyisin haluaa. Unohdit kirjoituksessasi (tieten) Mieluskylällä järjestettävät tanssit ja eikös Kärsämäellä enää ole Katajaa ? Noh kuitenkin monta mutkaa on matkassa haluamaasi tavoitteeseen.
Ensinnäkin rahoitus. Vaikkakin käytettäisiin talkoovoimaa aina tarvikkeet jotain tulee maksamaan. Niitähän kyllä saisi purettavista kohteista, jos sellainen lähialueelta löytyisi. Ja mitenkähän saataisiin asialle innostunut talkooporukka aikaiseksi ?
Viimeisimmät ongelmat liittyvät ylläpitoon sekä tanssiorkesterien saamiseen paikalle. Jospa joku kehitysalue rahasto tulisi näissä puolitiehen vastaan. Odotan innolla lisää kommentteja.
pessimistinen olla! Paikan ainutlatuisuuden vuoksi siitä varmasti tulisi suosittu!
Juu, mietin kyllä sitäkin, että Mieluskylällä järjestetään jonkinverran tansseja, mutta valitettavasti aika harvoin. Katajalla taas tanssitaan vain talvisin, ja tämän vuoden viimeiset tanssit olivat jo 1.4.
On kyllä totta, että Mieluskylän tansseja voisi kehittää ja joskus varata sinne vaikka vähän kuuluisamman orkesterin (enkä tarkoita mitään paikallista kuuluisuutta, vaikka hekin ihan hyviä ovat) soittamaan. Rahastahan tässä toki kyse on, se on totta, mutta jos vaikka urheilijat olisivat rahallisesti mukana.
Kylpyläsaaresta vielä: Voisin kuvitella, että alueen rakennusfirmatkin olisivat tavalla tai toisella mukana, jos pysyvää mainostilaa löytyisi, ja sitähän löytyy. Ylläpito onnistuisi varmasti myös talkoovoimin kuten Katajallakin ja onhan näitä paikallisia tanssiorkestereita näin alkuun, ja uskoisin, että myös paikkakunnalla olisi joku, jota kiinnostaisi ohjelmatoimisto/ tapahtumanjärjestäjän työ tai firman perustaminen. Mitenhän muuten nuo EU-avustukset? Olisiko niitä mahdollisuus saada tuollaiseen juttuun? Ja entäs ne rahat joita olisi käytetty Jokiluontokeskuksen rakentamiseen?
Lisää kommentteja! Tästä tulee hyvä keskustelu!
pessimisti halua ollakaan. Mutta toin vain esille muutamia vaikeuksia asian suunnittelussa. Flicka totesikin Katajan olevan kesäisin kiinni, joten siellä ei ainakaan kilpailua ole havaittavissa.
Ja siitähän se keskustelu syntyy, kun tuodaan eri asioita esille. Ja täällä voidaan vaikka miettiä ratkaisuja niihin vaikeuksiin. Joten hyvin puhuttu Yksinäinen Susi!
Teit hyvän aloituksen. Minä yritän tuoda vain muutamia ajattelemisen aiheita kehiin ;)
mukana olleena ja kyseisissä asioissa tuntemusta omaavana toisin julki että:ajatuksena erittäin hyvä ja kannatettava mutta:Tänä päivä tanssipaikan pito ja tanssien järjestäminen on niinkuin nykyinen maatalous että suurta olla pitää ,pienet paikat eivät kauan menesty.Pitäs olla väestöpohjaa ja tanssiikäitä asukasta tosi paljon että kävijöitä riittäisi jatkuvasti suht paljon.Orkesterit maksavat (nimekkäät)maltaita ,jos on tuntemattomampi bändi porukka ei jaksa kauan kulkea .Liäksi paikalle pitäisi löytyä aika paljon muuta toimintaa muiksi ajoiksi kun pelkät tanssien lipputulot eivät riitä kattamaan kuitenkaan aina menoja.Mutta esim. kirpputoreja pidetään aika monessa tanssipaikassa muina aikoina.Mutta kuten sanottu hyvä ajatuksena ja toivotan onnea että uskaltaisitte yrittää.
Kyllähän Haapavedellä tanssijoita riittäisi ( myös naapurikunnista tulisi ). Tanssilava olisi ehdoton investointi, vaikka itse en tanssia harrastakaan. Niinpä, kyllähän se taitaa rahasta olla kiinni, voisi sanoa, että sille on " parempaa käyttöä ". Mutta jos joku seura sen rakentaisi, voisivat päästä tienaamaan. Eihän sen tarvitsisi mitenkään erikoinen olla, tavallinen tanssilava a- oikeuksin. Siellä voisi käydä artisteja kuuntelemassa. Minä ainakin tekisin sen mieluummin raittiissa ulkoilmassa kuin savuisessa baarissa. Ah, miten hienoa se olisi! =)
Kylpyläsaari pääsisi varmasti myös mukaan siihen joukkoon tanssilavoja, joista kesäisin tulee lähetyksiä telkkarissa!
Se olisi jo paikkana niin upea, että oksat pois naapurinkin kuusesta! Siinä olisi taas tunnettavuutta lisää.
pitää veden äärellä olla! Siinä tapauksessa Kylpyläsaari on paras, kun siellä on tällaista toimintaa ollut ennenkin ja se on Hau:n omistuksessa. Vähän matalalla profiililla toimii nykyään ennen niin maineikas järjestö!
Tietysti lavan paikaksi sopisivat muidenkin järvien rannat, mutta kyllä se tontin ostoineen olisi tosi pitkä tie!
Kyllä K-saareen sopivasti järjestelemällä saadaan parkkipaikkoja ja järven etelärannalle lisää. Kirkonkyläiset pääsisivät apostolinkyydillä. Esimerkiksi Savonlinnaan Vanhan Kasinon parkkipaikka on muutaman sadan metrin terveellisen kävelyn päässä!
ei ikinä tule onnistumaan haapavedellä.siihen tarvitaan miehiä eikä puolukanpoimijoita joita näyttää näissäkin kirjoittajissa olevan.
naiset panevat tuulemaan, herra Kuntalainen? ;)
Sitähän se kaikki tässä elämässä on, haaveilua ja haihattelua. Mutta sitäkin kautta on saatu monenlaista aikaan. Ja eihän tämä keskustelupalsta ole mikään oikea foorumi näistä asioista tosissaan keskustella, mutta on mahtava kuulla muiden mielipiteitä asiasta, joka itseä kiinnostaa.
ideaa ei saa heti teilata! Eihän puolukan poimijoissakaan mitään vikaa ole!
että ei tavoitteesi asiallisesta keskustelusta onnistunut? Harmi..
nämä ideat on varmaan aivan hyviä.Mutta ne pitäs vain toteuttaa niin että niistä ei liikoja huutelis ,jos aivan tosissaan alkas sitä paikkaa touhuamaan.Se on yleensä että mitä useampi kokki sitä huonompi soppa.Niinkuin tästäkin idean alusta on muutama tunti aikaa niin on jo tappelun poikanen käynnissä. Mutta flikan idea olis kyllä upea.
Näin oman iltani päätteeksi (ja tanssitunnin jälkeen) sanon, että oli mukava lukea muutamia ihan mukaviakin kommentteja, ja sekin on hienoa huomata, että asia herättää ajatuksia. Tosiaan, sellaista haaveiluahan tämä kaikki on, kun ei itselläkään ole penniäkään (tai siis senttiä) mahdollista laittaa mihinkään projektiin. Mutta haaveilu on mukavaa. Ja haaveilla pitää. :) On totta, että valitettavasti tästäkin aiheesta saa aikaan tuollaista ikävää sanallista taistelua... Mutta sehän ei ole aiheesta vaan henkilöistä kiinni. Mutta kiitos teille, jotka asiallisia kommentteja heittelitte. Teidän takia taidan edelleen pysyä kanavilla!
ykkönen tanssilavan paikaksi entinen Uudentalon autotalli Ollalan "takalistolla".Sieltä löytyy vettäkin "roopista",että Jussa ja muut janoiset voivat janonsa sammuttaa,tai uida porskauttaa jos tunteet käy liian kuumiksi.
se uusi tanssilava!
Miksikö?
Siksipä, että:
1. Paikka on likietuinen, taajama aivan vieressä.
2. Paikka on ainutlaatuinen, järvessä oleva saari Pohjanmaalla. (Nyt kuvaan astuu asiantuntija, joka sanoo, että etkö sinä prkl miniaivo usko, että Haapavesi ei ole Pohjanmaata!). No, enpä usko, varsinkaan, kun vielä n.tunti sitten Wikipediasssa väitettiin paikkakunnan olevan Pohjois-Pohjanmaata.
3. Paikka on todella kaunis.
4. Paikalla on perinteitä. Ajatellaanpa vain harmaahapsien eläviä kertomuksia Kylpyläsaaren tansseista!
vaaraksi päihtyneille! Ei hyvä paikka!
Päihtyneenä esiintyminen lienee tanssilavoilla paljon pienempää, kuin ravintoloissa. Logiikallasi ravintolat pitäisi sijoittaa kauas teistä ja kaduista johonkin soiden ja ikimetsien taakse!
Uskoisin, että liikenneympyrästä Nivala/Kärsämäki/ Oulainen-risteykseen asti saisi huvi-illoiksi 60km/h siirrettävän nopeusrajoituskyltin. Uskoisin ainakin, että se olisi mahdollista. Ja toisaalta, suurin osa tanssikansasta ei nauti ainakaan kovin paljoa päihdyttäviä juomia, koska tunnetusti melkeinpä ainoastaan humalaisille voi vastata kieltävästi tanssipyyntöön. Mutta totta toki tuokin kannanotto, ja sitä on hyvä miettiä.
Tanssipaikan yhteyteen voisi rakentaa Haapaveden portin, ja niin korkeaksi että sitä kautta kulku länsipuolelta itäpuolelle tanssilavalle kävisi käytävää myöten. Ravintola-kahvilan voisi suunnitella samaan yhteyteen. Vähän samaan tyyliin kuin on Heinolassa moottoritien ylitys. Kyllä suunnittelijat pystyvät piirtämään. Pengerrystä ja ylöspäin rakentamista se vaatisi, samalla näköalaa tulisi kaikkin suuntiin. Jalankulkutie etelärannalta suoraan lavalle. Tien ylitys muualta olisi kielletty.
Taas älyttömiä ehdotuksia.
ehdotus oli erinomainen
maksava. Sinä olet siis se, joka kaiken maksaa! Meillä on kyllä läjäpäin ideoita, ainoastaan maksajasta on ollut puutetta, vaan eipä ole enää, kiitos sinun, maksava! Voimme siis keskittyä rauhassa ideointiimme, kun ei ole enää huolta rahoituksesta!
Kuulostaa hienolta. Tuollaisia ideoita kannattaa heitellä kehiin. Ei sitä ikinä tiedä vaikka niistä joskus jotain vielä syntyykin! Ja tottakai raha-asiat ovat sitten erikseen, mutta ei tällä foorumilla edelleenkään tehdä mitään suuria lopullisia päätöksiä. Eli lisää ideoita!
Tämä on sellainen ehdotus että kateeksi käy. Sehän maksaa itse itsensä jos samaan yhteyteen suunnitellaan oikeat palvelut. Jolla on rahaa satsata saa varmasti rahansa takaisin...
paras paikka on jussin 85 neliön autotalli,hmm,sopiskohan sinne, sais melekeen olla puolta isompi
se juottolan puoli valmiina.