André Wickström - Yhden illan juttu - En kvälls grej
”Onnen ja ilon tuottaminen muille on kauneinta, mitä ihminen voi tehdä!”
Näin André Wickström on siteerannut Dalai-Lamaa.
Vanhojen juttujen kertomien on puolestaan kauheinta, mitä koomikko voi juhlavuosiesityksessään maksavalle yleisölle tehdä.
Mikä ero on kahdella Suomen eturivin koomikolla, ystävyksillä Jaakko Saariluomalla ja André Wickströmillä?
Saariluoma kertoo ilmaiseksi televisiossa uusintana juttujaan, joita on kertonut maksavalle yleisölle.
Wickström kertoo maksavalle yleisölle uusintana juttujaan, joita on kertonut ilmaiseksi televisiossa.
Olipa kerta kaikkiaan upea kokemus ostaa 25 euron lippu vain päästäkseen kuulemaan uusintana samoja vitsejä, mitä Wickström on jakanut kaiken kansan tietoisuuteen televisiossa Ögonaböj-ohjelmassa. Heti alkumetreillä saimme kuulla savi–jutun ja sen perään Antiikkia antiikkia –jutun.
Me yleisö kun olimme ihan siinä uskossa, että tällainen yhden illan juttu on sitten todella yhden illan juttu. Eli vitsit ovat uusia. Todellakin vain tähän tilaisuuteen räätälöityjä juttuja. Luulimme, että maksullinen esitys on tae uusista jutuista. Miksi Wickström tarkoituksella sahaa omaa oksaansa, kun kertoo 10-vuotisjuhlaesityksessään uusintana juttuja, jotka ovat tuttuja toisesta yhteydestä edelliseltä syksyltä?
Mainostaminen laittaa myös mietityttämään. On ihan ymmärrettävää, että Wickström päästyään laitosteatterin palkkalistojen puitteista tekemään rahaa oman yrityksensä puitteissa, haluaa tehdä maksimaalista tulosta. Mutta että hän valjastaa yleisönsä tekemään ilmaista mainontaa puolestaan (vaikkakin vitsin avulla) niin täytyy kysyä, että missä vaiheessa ja kuka ylitti mauttomuuden rajan? Teatteri kun on vuokrattu, niin katsomotko pitää saada loppuunmyytyä keinoja kaihtamatta? Ei yleisö ole niin tyhmä, ettei ymmärrä missä mennään, vaikka tuleekin Wickströmin esitystä katsomaan.
Wickström voisi myös suotta jättää koulutuksensa aliarvioimisen vähemmälle. Turha on Wickströmin vitsailla koulutuksensa kustannuksella. (”neljä vuotta teatterikoulussa ja oppi tekemään kuperkeikan, eikä muuta”) Juuri teatterikoulutus on se tukipilari johon André Wickströmin suosio perustuu. Mimiikka on Wickströmin bravuuri, silloin vasta yleisöä naurattaa. Samoin sisäsyntyinen kyky imitoida esimerkiksi homoja sekä ruotsalaisia. Ei Wickströmin osaaminen painotu verbaaliseen kerrontaan eikä satiiriseen ilmaisuun, saati sitten nasevaan yhteiskuntakritiikkiin. Ilman teatterikorkean oppeja Wickström ei yleisöä vetäisi.
Hänen puheensa on välillä epäselvää sekä suomeksi, että ruotsiksi ja lievä artikulaation virheellisyys voi käydä jopa ärsyttämään. Mutta yleisö on armelias. Se antaa anteeksi niin puheen virheet kuin puutteellisuudet latinan kielen tulkinnassa; ja tekee sen juuri mimiikan ansiosta.
Panee ihmettelemään, miksi näin tärkeä osa esitystä, kuin koulutustausta ei nouse korkealle Wickströmin arvomaailmassa. Miksi toisaalta stand up ammattina on niin pyhä asia, että Wickström kertoo haastatteluissa aina puhuvansa stand up –alasta vain vakavasti ja asiallisesti?
Miksi Wickström sitten laittaa suomenkielisen ja ruotsinkielisen yleisönsä eriarvoiseen asemaan? Hänen ruotsinkielisestä esityksestään on kuulunut nasevia suomenruotsalaisuutta peilaavia huomioita sekä ironiaa suomalaisten ja suomenruotsalaisten välisistä suhteista. Miksi Wickström ei tarjoa samaa suomenkieliselle yleisölleen? Miksi hän ei vaivautunut ottamaan selvää esityksen käsikirjoitusvaiheessa, miten suomalaiset kokevat suomenruotsalaisuuden ja näiden kahden kulttuuritaustan erilaisuuden? Asiaan perehtymällä saisi aikaan parempaakin komiikkaa, kuin vain ”suomalaiset käskevät mennä Ruotsiin ja ruotsalaiset ajavat takaisin Suomeen, kun puhuu kummallisesti ruotsia”. Vai onko hänen kovasti mainostamansa suvaitsevaisuutensa vain sanahelinää ja yleisön nuoleskelua? Joko Wickströmillä on todella suppea käsitys suomensuomalaisuudesta tai sitten hänellä on todella huonoja suomalaisia ystäviä. Mikäli hän on ymmärtänyt pyytää apua käsikirjoituksen muokkaamisessa suomenkieliselle yleisölle sopivaksi, niin nyt on kyllä käynyt niin, että tämä ystävä on tehnyt Wickströmille karhunpalveluksen.
Miksi Wickström alleviivaa parhaita juttujansa? Miksi hän ei jätä yleisölle mahdollisuutta itse oivaltaa vitsin ydintä? Miksi täytyy antaa valmiiksi pureksittu vastaus sinänsä hyvään ideaan. Esimerkiksi ananas-vitsi. Ei kai ole vain kyse yleisön aliarvioimisesta?Taitava koomikko jättää jutun auki, ikään kuin leijumaan ilmaan, eikä yritä kalastella lisänauruja näyttelemällä vielä jutun ytimen.
Erittäin suuri häiriötekijä Wickströmin Yhden illan jutussa oli hänen läsnäolonsa puute. Välillä hän ikään kuin kääntyi esiintyessään sisäänpäin, eikä esiintynytkään yleisölle, vaan itselleen. Hänen esiintymisensä näytti paikoitellen harjoitustilanteelta. Kontakti yleisöön oli hukassa. Ei pari alkurepliikkiä yleisön olemuksesta aja samaa asiaa kuin läsnäolo.
Lisäksi ihmettelen vielä vitsiä, jonka Wickström itsekin tiedosti teennäiseksi. Hänhän itsekin totesi ”En tiedä miksi kerron tämän”. Kertomuksessa NewYorkilaisesta ravintolasta paistoi läpi, se oli aivan selvästi huonosti käsikirjoitettu juttu. Tarinassa ei ollut mitään yllättävää käännettä, mikä olisi tehnyt siitä hienoa stand up:ia, vain ennalta arvattavia itsestäänselvyyksiä ja kokki sanan erikielisillä vastineilla leikkimistä, alleviivaten. Todella omaperäistä.
Näin loppui yhden illan juttu.
Nähtäväksi jää, vieläkö Wickström julkeaa rahastaa tv:stä tutuilla jutuilla muissa yhteyksissä. Maksava yleisö jää seuraamaan tilannetta.
”Onnen ja ilon tuottaminen muille on kauneinta, mitä ihminen voi tehdä!”
Näin André Wickström on siteerannut Dalai-Lamaa.
Vanhojen juttujen kertomien on puolestaan kauheinta, mitä koomikko voi juhlavuosiesityksessään maksavalle yleisölle tehdä.
Mikä ero on kahdella Suomen eturivin koomikolla, ystävyksillä Jaakko Saariluomalla ja André Wickströmillä?
Saariluoma kertoo ilmaiseksi televisiossa uusintana juttujaan, joita on kertonut maksavalle yleisölle.
Wickström kertoo maksavalle yleisölle uusintana juttujaan, joita on kertonut ilmaiseksi televisiossa.
Olipa kerta kaikkiaan upea kokemus ostaa 25 euron lippu vain päästäkseen kuulemaan uusintana samoja vitsejä, mitä Wickström on jakanut kaiken kansan tietoisuuteen televisiossa Ögonaböj-ohjelmassa. Heti alkumetreillä saimme kuulla savi–jutun ja sen perään Antiikkia antiikkia –jutun.
Me yleisö kun olimme ihan siinä uskossa, että tällainen yhden illan juttu on sitten todella yhden illan juttu. Eli vitsit ovat uusia. Todellakin vain tähän tilaisuuteen räätälöityjä juttuja. Luulimme, että maksullinen esitys on tae uusista jutuista. Miksi Wickström tarkoituksella sahaa omaa oksaansa, kun kertoo 10-vuotisjuhlaesityksessään uusintana juttuja, jotka ovat tuttuja toisesta yhteydestä edelliseltä syksyltä?
Mainostaminen laittaa myös mietityttämään. On ihan ymmärrettävää, että Wickström päästyään laitosteatterin palkkalistojen puitteista tekemään rahaa oman yrityksensä puitteissa, haluaa tehdä maksimaalista tulosta. Mutta että hän valjastaa yleisönsä tekemään ilmaista mainontaa puolestaan (vaikkakin vitsin avulla) niin täytyy kysyä, että missä vaiheessa ja kuka ylitti mauttomuuden rajan? Teatteri kun on vuokrattu, niin katsomotko pitää saada loppuunmyytyä keinoja kaihtamatta? Ei yleisö ole niin tyhmä, ettei ymmärrä missä mennään, vaikka tuleekin Wickströmin esitystä katsomaan.
Wickström voisi myös suotta jättää koulutuksensa aliarvioimisen vähemmälle. Turha on Wickströmin vitsailla koulutuksensa kustannuksella. (”neljä vuotta teatterikoulussa ja oppi tekemään kuperkeikan, eikä muuta”) Juuri teatterikoulutus on se tukipilari johon André Wickströmin suosio perustuu. Mimiikka on Wickströmin bravuuri, silloin vasta yleisöä naurattaa. Samoin sisäsyntyinen kyky imitoida esimerkiksi homoja sekä ruotsalaisia. Ei Wickströmin osaaminen painotu verbaaliseen kerrontaan eikä satiiriseen ilmaisuun, saati sitten nasevaan yhteiskuntakritiikkiin. Ilman teatterikorkean oppeja Wickström ei yleisöä vetäisi.
Hänen puheensa on välillä epäselvää sekä suomeksi, että ruotsiksi ja lievä artikulaation virheellisyys voi käydä jopa ärsyttämään. Mutta yleisö on armelias. Se antaa anteeksi niin puheen virheet kuin puutteellisuudet latinan kielen tulkinnassa; ja tekee sen juuri mimiikan ansiosta.
Panee ihmettelemään, miksi näin tärkeä osa esitystä, kuin koulutustausta ei nouse korkealle Wickströmin arvomaailmassa. Miksi toisaalta stand up ammattina on niin pyhä asia, että Wickström kertoo haastatteluissa aina puhuvansa stand up –alasta vain vakavasti ja asiallisesti?
Miksi Wickström sitten laittaa suomenkielisen ja ruotsinkielisen yleisönsä eriarvoiseen asemaan? Hänen ruotsinkielisestä esityksestään on kuulunut nasevia suomenruotsalaisuutta peilaavia huomioita sekä ironiaa suomalaisten ja suomenruotsalaisten välisistä suhteista. Miksi Wickström ei tarjoa samaa suomenkieliselle yleisölleen? Miksi hän ei vaivautunut ottamaan selvää esityksen käsikirjoitusvaiheessa, miten suomalaiset kokevat suomenruotsalaisuuden ja näiden kahden kulttuuritaustan erilaisuuden? Asiaan perehtymällä saisi aikaan parempaakin komiikkaa, kuin vain ”suomalaiset käskevät mennä Ruotsiin ja ruotsalaiset ajavat takaisin Suomeen, kun puhuu kummallisesti ruotsia”. Vai onko hänen kovasti mainostamansa suvaitsevaisuutensa vain sanahelinää ja yleisön nuoleskelua? Joko Wickströmillä on todella suppea käsitys suomensuomalaisuudesta tai sitten hänellä on todella huonoja suomalaisia ystäviä. Mikäli hän on ymmärtänyt pyytää apua käsikirjoituksen muokkaamisessa suomenkieliselle yleisölle sopivaksi, niin nyt on kyllä käynyt niin, että tämä ystävä on tehnyt Wickströmille karhunpalveluksen.
Miksi Wickström alleviivaa parhaita juttujansa? Miksi hän ei jätä yleisölle mahdollisuutta itse oivaltaa vitsin ydintä? Miksi täytyy antaa valmiiksi pureksittu vastaus sinänsä hyvään ideaan. Esimerkiksi ananas-vitsi. Ei kai ole vain kyse yleisön aliarvioimisesta?Taitava koomikko jättää jutun auki, ikään kuin leijumaan ilmaan, eikä yritä kalastella lisänauruja näyttelemällä vielä jutun ytimen.
Erittäin suuri häiriötekijä Wickströmin Yhden illan jutussa oli hänen läsnäolonsa puute. Välillä hän ikään kuin kääntyi esiintyessään sisäänpäin, eikä esiintynytkään yleisölle, vaan itselleen. Hänen esiintymisensä näytti paikoitellen harjoitustilanteelta. Kontakti yleisöön oli hukassa. Ei pari alkurepliikkiä yleisön olemuksesta aja samaa asiaa kuin läsnäolo.
Lisäksi ihmettelen vielä vitsiä, jonka Wickström itsekin tiedosti teennäiseksi. Hänhän itsekin totesi ”En tiedä miksi kerron tämän”. Kertomuksessa NewYorkilaisesta ravintolasta paistoi läpi, se oli aivan selvästi huonosti käsikirjoitettu juttu. Tarinassa ei ollut mitään yllättävää käännettä, mikä olisi tehnyt siitä hienoa stand up:ia, vain ennalta arvattavia itsestäänselvyyksiä ja kokki sanan erikielisillä vastineilla leikkimistä, alleviivaten. Todella omaperäistä.
Näin loppui yhden illan juttu.
Nähtäväksi jää, vieläkö Wickström julkeaa rahastaa tv:stä tutuilla jutuilla muissa yhteyksissä. Maksava yleisö jää seuraamaan tilannetta.
Vastaukset 3
Vanhimmat
hype hype hype
jag want tu häv million now!
emptiness is korvattu sex und drugs.
there is nothing out helsingbuurg.
Esityksen nähneenä voisin komentoida vähän kritiikkiä.
Itse sain rahoilleni vastinetta.
Hyvän jutun kuuntelee useastikin ja ei kaikki jutut ollut telkkarista.
Mainostaminen? Tarkoittanet sitä kun lopussa sanotaan että jos sulla oli kivaa kerro siitä muillekin VOI KAMALAA...
Me yleisö olimme sitä mieltä että kyseessä on
10-vuoden juhlaesitys jossa on nostalgiaa eli uutta ja vanhaa.
Kaikki ei näe asioita samalla tapaa joitan ÄRSYTTÄÄ kun toinen menestyy.
Näin eilen Yhden illan jutun ja olin kyllä tosi tyytyväinen show'hun. Kovinkaan moni ei pystyis vetämään kahen tunnin stand up -showta ja luulen et yleisöllä oli hauskaa. Oon kattonu W-tyyliä, Ögonaböjta, Komiikkatehdasta ja nähny Andrén kaks kertaa livenä ja vanhoja juttuja oli mielestäni tosi vähän ja neki nauratti. Voisin hyvin mennä kattomaan koko esityksen uudestaan. Suosittelen!