kaunistusta

mökille

onko olemassa mitään kasvia mikä menestyisi mökillämme?mökki sijaitsee saaressa, tontille paistaa aamu/aamupäiväaurinko. Tontti on kallioinen, jossa kasvaa lähinnä puolukkaa, mustikkaa, sammalta(?)puina mäntyä ja muutama koivu. Mökin takana alkaa metsä, joten ajoittain aika varjoinenkin paikka.Multaa ei juurikaan ole, eli se olisi sinne itse kannettava.Mutta mikä tuollaisissa olosuhteissa kasvaa, ja varsinkin kun siellä ei olla kuin viikonloppuisin, eli kuivuuttakin olisi kestettävä.olisi niin kivaa saada sinne jotakin kukkivaakin, tai edes jotakin kunnon vihreää, olisiko ehdotuksia.(Asutaan Itä-suomen läänissä)

2

1046

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kokemuksia,.

      Paikkahan sinulla on ihanteellinen kuivan paikan kasveille. Meillä on "pihapiiri" mökillä saman kaltainen- kuivaa, paahteista, kivikkoista männikkö kangasta Itä- suomessa, Saimaan rannalla. On opittu monien vuosien epäonnistumisien kautta, että kyllä sen karunkin maan saa kukoistamaan.
      Ensiksi, kerrot että tontilla kasvaa mäntymetsää, silloin maaperä on liian hapanta- siinä ei kasvit viihdy. Mutta apu löytyy kalkituksessta. Me tehtiin näin: ostettiin säkkimultaa ja kalkkia. Kivien välit mihin oli tarkoitus istuttaa, niin perusmaa pöyhittiinpohjia myöten ja siihen lisättiin säkkimultaa ja kalkkia- mustikan varvut revittiiin pois. Siihen sitten siemen kylvö tai sitten siirrettiin kasveja luonnosta juurinen kerätyistä kasveista.Monivuotiset siemenet itävät ennen kukintaa hitaasti( vaatii kärsivällisyyttä).
      Mutta se kyllä kyllä palkitaan.
      Lajeina meillä on mm. Keltamaksaruoho, Isomaksaruoho, kangasajuruoho (leviää runsaasti). Ketoneilikka(punainen)(erittäin kaunis).Kissankäpälä (ei viihdy erityisen hyvin), Kissankello (lisääntyy hitaasti). Mäkitervakko (kaunis, kukkii juhannuksen tienoilla.Ja Keto-orvokki, joka on paras, eli yksivuotinen ja kukkii toukokuusta- syyskuuhun ja siementää jatkuvasti. Nämä lajit kestävät kestävät kuivuutta erittäen hyvin, eivät vaadi kastelua kuin pitkinä pouta jaksoina. Mutta jos kastelet, niin kastele sitten perusteellisesti, että maapohja menee märäksi pohjiamyöten, sillä pieni ripaus vettä jättää kasvien juuret pintaan.
      Älä osta ulkolaisia taimia, ne ei oikein kestä Itä-Suomalaista kovaa talvea. Luota kotimaiseen karuihin olosuhteisiin tottuneita taimia ja luonnonmukaisesti keskisuomessa kasvatettuihin siemeniin, jotka ovat suomalaista alkuperää.
      Siemeniä saa muunmuassa; www. suomenniittysiemen. fi ja www. pratensins.fi . Nämä on luotettavia siementuottajia. Taitaa olla, että Suomenniittysiemenestä saa myös esikasvatettuja taimia- kannattaa kysyä?..Kyllä näillä eväillä pääset alkuun, mutta tämä homma vaatii sitä pitkäjännitteisyyttä- Meiltäkin meni monia vuosia, ennenkuin päästiin ihailemaan (siitä mistä on haaveiltupitkään),Eli, karunkin maan saa kukoistamaan.
      jos sinulla on jotain kysyttävää, niin annappa tulla, yritetään vastata parhamme mukaan.

      Ps. Kokeilimme Puna-ailakkia aivan rannan tuntumassa, vähän kosteammassa maaperässä, se viihtyi erittäin hyvin.Kukki runsaasti ja siemeniä tuli paljon, jotka kerättiin talteen. Jos tarvitset puna-ailakin siemeniä, niin meiltähän niitä saat, voitaas lähettää jos kiinnostaa.

    • puna-ailakkia

      mitä maksaa puna-ailakin alut tai siemenet?

      Vastaus: puutarhapalvelua at gmail.com kiitos

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      8
      1615
    2. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      167
      1078
    3. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      261
      926
    4. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      69
      809
    5. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      63
      778
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      75
      741
    7. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      22
      676
    8. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      69
      651
    9. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      138
      647
    10. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      42
      609
    11. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      588
    12. Mitä sä haluat vanhus?

      🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      56
      575
    13. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      109
      545
    14. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      528
    15. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      42
      524
    16. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      48
      509
    17. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      38
      509
    18. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      40
      503
    19. Kerro mies tarinasi

      Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri
      Ikävä
      20
      488
    20. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      30
      483
    Aihe