Elikkäs, haluan nyt iha eka kertoa oman tarinani..
Olen 25 ja kahden lapsen äiti. Ekan sain kun olin täyttänyt 20, toinen syntyi 1.5v sitten.
Olen ollut myös vajaan 3v naimisissakin jo..
Tottakai lapseni ovat ihania enkä niitä kadu, mutta..
Minä silloin aikoinaan olin varma haluavani perustaa perheen aikaisin, mikä sinänsä onkin oikea päätös.. Ainut vaan että nyt vasta minä olen ymmärtänyt miksi haluan tulla "isona" eli siis mitä haluaisin ruveta opiskelemaan!!
Sepä nyt ei olekaan enää niin helppoa ruveta toteuttamaan asioita samalla lailla kuin olisi ollut silloin ennen lapsia!!
Se että omasta mielestäni nuoret joutuvat aivan liian aikaisin tekemään päätöksiä oman tulevaisuutensa suhteen. Minä en ainakaan sillo 16 kesäisenä tiennyt yhtään mitä olisin halunnut ruveta tekemään! Ammatin kyllä sain, mutta se ei ole sitä mitä haluaisin nykyään työkseni tehdä!
Ja näin vanhempana sitä vasta tajuaa mikä sen koulutuksen etu tässä maailmassa on..
Pointtini tässä on se että itseäni harmittaa omalta osaltani se että vasta nyt tajuan mitä haluaisin tehdä "isona"! Totuus kun on se että valintoja on tehtävä ja vaikka olisit yhdessä tilanteessa varma siitä mitä haluat, niin se voi olla muutaman vuoden päästä jo aivan toista mitä haluat!!
Kaikki meistä tekee virheitä, olimme sitten nuoria tai vanhoja ja itse niistä seuraukset täytyy kantaa.. Voi kun silloin nuorena kaikesta kaiken jo tietäisikin niin helppoa olisi mennä elämässä eteenpäin!!
Aika sekavaa tekstiä tuli, toivottavasti edes joku ymmärsi mitä ajoin takaa.. Enkä sitten missään nimessä tarkoita tätä kenellekkään kritiikkinä vaan halusin vaan kertoa oman näkökulmani asioihin..
Tsemppiä niille jotka haluavat sen perheen perustaa ajoissa, koska ei kaikki tule olemaan aina ruusuista.. Mutta tsemppiä myös teille ketkä haluatte keskittyä muuhun kuin perheen perustamiseen, koska olen varma ettei se teidänkään elämänne tule aina olemaan sitä ruusuista tietä!! Luulen että ihan varmasti jokainen meistä haluaa jossain vaiheessa jotain mitä ei olekaan niin helppoa juuri silloin saada!!
=)
Olen 25 ja kahden lapsen äiti. Ekan sain kun olin täyttänyt 20, toinen syntyi 1.5v sitten.
Olen ollut myös vajaan 3v naimisissakin jo..
Tottakai lapseni ovat ihania enkä niitä kadu, mutta..
Minä silloin aikoinaan olin varma haluavani perustaa perheen aikaisin, mikä sinänsä onkin oikea päätös.. Ainut vaan että nyt vasta minä olen ymmärtänyt miksi haluan tulla "isona" eli siis mitä haluaisin ruveta opiskelemaan!!
Sepä nyt ei olekaan enää niin helppoa ruveta toteuttamaan asioita samalla lailla kuin olisi ollut silloin ennen lapsia!!
Se että omasta mielestäni nuoret joutuvat aivan liian aikaisin tekemään päätöksiä oman tulevaisuutensa suhteen. Minä en ainakaan sillo 16 kesäisenä tiennyt yhtään mitä olisin halunnut ruveta tekemään! Ammatin kyllä sain, mutta se ei ole sitä mitä haluaisin nykyään työkseni tehdä!
Ja näin vanhempana sitä vasta tajuaa mikä sen koulutuksen etu tässä maailmassa on..
Pointtini tässä on se että itseäni harmittaa omalta osaltani se että vasta nyt tajuan mitä haluaisin tehdä "isona"! Totuus kun on se että valintoja on tehtävä ja vaikka olisit yhdessä tilanteessa varma siitä mitä haluat, niin se voi olla muutaman vuoden päästä jo aivan toista mitä haluat!!
Kaikki meistä tekee virheitä, olimme sitten nuoria tai vanhoja ja itse niistä seuraukset täytyy kantaa.. Voi kun silloin nuorena kaikesta kaiken jo tietäisikin niin helppoa olisi mennä elämässä eteenpäin!!
Aika sekavaa tekstiä tuli, toivottavasti edes joku ymmärsi mitä ajoin takaa.. Enkä sitten missään nimessä tarkoita tätä kenellekkään kritiikkinä vaan halusin vaan kertoa oman näkökulmani asioihin..
Tsemppiä niille jotka haluavat sen perheen perustaa ajoissa, koska ei kaikki tule olemaan aina ruusuista.. Mutta tsemppiä myös teille ketkä haluatte keskittyä muuhun kuin perheen perustamiseen, koska olen varma ettei se teidänkään elämänne tule aina olemaan sitä ruusuista tietä!! Luulen että ihan varmasti jokainen meistä haluaa jossain vaiheessa jotain mitä ei olekaan niin helppoa juuri silloin saada!!
=)
Vastaukset 7
Vanhimmat
Onneksi silloin aikoinaan tuli opiskeltua sellainen ammatti etten ole vielä kyllästynyt... töitä kun vain sais. Opiskelu lasten kanssa on hankalaa. Suoritin viimeisen vuoden AMK:ssa ja 2 alle 3 vuotiasta lasta. Onneksi opiskelu on onnellisesti takanapäin. Töissä käynnin mukava puoli olisi se ettei tarvitse lukea kokeisiin illalla!
päivä sitten jollekin hehkuttajalle kertoa. Mukava varmaan alle kolmekymppisenä huomata, että lapset kasvaa ja ainut koulu, jonka on käynyt on peruskoulu (ja se kova elämänkoulu).
Eläkää onnellisina, mutta älkää itkekö muutaman vuoden kuluttua _edessänne_ olevaa tylsyyttä.
"Eläkää onnellisina, mutta älkää itkekö muutaman vuoden kuluttua _edessänne_ olevaa tylsyyttä. "
En voi muuta sanoa kuin VOI ITKU :) Siinä puhuu taas yksi tietämätön, joka on nähnyt niin hurjan monta nuorta äitiä, että voi todella sanoa kaikkien elämän olevan muutaman vuoden päästä tylsää.
Eiköhän se ole itsestä kiinni,jääkö tuleen makaamaan vai jaksaako pinnistellä itselleen unelma-ammatin. Minä kun olen nähnyt äitini niin tekevän vielä 30vuotiaana, kolmen lapsen yh:na. Eli eiköhän oteta kaikki oppia näistä selviäjistä, heitä kun tässä maailmassa riittää.
Turha on nurista ja laittaa lasten syyksi jos ei ammattia saa. Se on itsestä kiinni. Vaikka se vaikeampaa olisikin, kestäisi kauemmin ei lapset ole este. He ovat rikkaus mikä ei todellakaan estä elämästä onnellista elämää työtä tekien.
minulla ei olisi ammattia tai että ammatin hankkiminen olisi mahdotonta.. Itse en tosiaan silloin tiennyt miksikä olisin halunnut tulla mutta kyllä sentään yhden ammatin halusin opiskella..Ja kyllä opiskelu varmasti onnistuu lasten kanssa, mutta helpommin olisi käynyt silloin ennen..
Ja se että lasten takia olisin jotenkin tylsistynyt tai mitään.. Ehei, lapset ovat rikkaus.. =)
alkuperäistä :) vaan yleensäkkin
että opiskelu lasten kera on helpompaa kun työssäkäyminen. Kokemusta molemmista.
Opiskelu lapsen kanssa on vaativaa, mutta siitä selviää. Ja se on toisaalta ihan virkistävää ja hauskaakin.
Lapsi kuitenkin kannustaa paljon, kehuu äitiä, auttaa lukemisessa jne, tekee siinä mukana muuta tärkeää.
Tätäkin voi siis tehdä yhdessä, kuten muitakin asioita. Tietysti iltasella on hyvä vielä yksin kerrata asioita. ;)
Siinä on koko ajan se tärkein syy, miksi sinä opiskelet, miksi sinä ajat itseäsi elämässäsi eteenpäin. Sinä pusket itseäsi eteenpäin, koska haluat lapsellesi hyvää.
(Ja ei, lapseni ei ole minulle mikään suunnannäyttäjä ja eteenpäin potkija, tähän varmasti joku takertuu)
Hänen avullaan vain opin huomaamaan, mikä on elämässä tärkeää ja mitä tulisi saavuttaa. Ja hyvä niin.
Opiskelu olisi varmaan ns. helpompaa ilman lasta, mutta istuisinko minä 18- vuotiaana lukemassa kokeisiin, ellen olisi saanut lastani? Voin suoraan sanoa, että en todellakaan.
Minulla olisi ollut muuta, "parempaa" tekemistä.
Olin aivan erilainen lapseton 17v, kuin lapsellinen 18v.
Yksi pieni hetki; miten se muuttikin asiat ja ihmiset ihan täysin?