Olin koko peruskoulun ja lukion kiusattu. Jotenkin vain vedin aina kiusaajia puoleeni, en tiedä miksi.
Ei ollut lapsenakaan kuin yksi ystävä, jonka ystävyys aina oli tauolla kun luokan suosikit ottivat tämän kaveripiiriinsä.
Nyt aikuisenakaan en ota yhteyttä, jos tapaan ihmisen, joka tuntuu kivalta, kun en halua olla tungetteleva. Tuntuu, että ihmiset haluavat elää omaa elämäänsä. Eikä kukaan ota minuunkaan päin yhteyttä. En vain ole haluttu piireihin, en tiedä itsekään miksi. Tai jotain luonteessani on, mutten vaan sitä itse osaa analysoida.
Minulla on perhe, mutta ei ketään sellaista, kenen kanssa voisin soitella tai käydä kylässä. Näen ihmisiä kerran kuussa harrastuksen parissa, muihin ihmisläheisiin harrastuksiin ei ole varaa. Työnikin on hiljaista puurtamista yksin, freelancer-hommaa ja usein töitä ei ole. Sukulaisetkin asuvat kaukana ja minulla onkin vain veljiä. Puolison sisaruksetkaan eivät pidä minusta. Kun he esim. käyvät tällä paikkakunnalla, he eivät koskaan käy meillä - asumme kaupungissa, he maalla kaikki. Minusta ei selvästi pidetä, mutten tiedä miksi. En yleensä puhu paha muista ihmisistä (joskus lipsahtaa joku arvostelu naapurin juopon käytävälle sammumisesta, mutta muuten) ja juttelen kyllä porukoille, vaikka vähän arka kyllä olen.
Ei ollut lapsenakaan kuin yksi ystävä, jonka ystävyys aina oli tauolla kun luokan suosikit ottivat tämän kaveripiiriinsä.
Nyt aikuisenakaan en ota yhteyttä, jos tapaan ihmisen, joka tuntuu kivalta, kun en halua olla tungetteleva. Tuntuu, että ihmiset haluavat elää omaa elämäänsä. Eikä kukaan ota minuunkaan päin yhteyttä. En vain ole haluttu piireihin, en tiedä itsekään miksi. Tai jotain luonteessani on, mutten vaan sitä itse osaa analysoida.
Minulla on perhe, mutta ei ketään sellaista, kenen kanssa voisin soitella tai käydä kylässä. Näen ihmisiä kerran kuussa harrastuksen parissa, muihin ihmisläheisiin harrastuksiin ei ole varaa. Työnikin on hiljaista puurtamista yksin, freelancer-hommaa ja usein töitä ei ole. Sukulaisetkin asuvat kaukana ja minulla onkin vain veljiä. Puolison sisaruksetkaan eivät pidä minusta. Kun he esim. käyvät tällä paikkakunnalla, he eivät koskaan käy meillä - asumme kaupungissa, he maalla kaikki. Minusta ei selvästi pidetä, mutten tiedä miksi. En yleensä puhu paha muista ihmisistä (joskus lipsahtaa joku arvostelu naapurin juopon käytävälle sammumisesta, mutta muuten) ja juttelen kyllä porukoille, vaikka vähän arka kyllä olen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
ihmiset yleensä pitävät hiljaisia tyyppejä vihaisina, ja pyrkivät välttelemään.
Muakin on hiljaisen luonteen takia luultu ylpeäksi ym. Ei anna itsestään miellyttävää kuvaa jos ei puhu toisille.
Tänään sitten yritin olla mieliksi ja puhua vieressäni istuneelle tyypille tunnilla. Esitin normaalin aiheeseen liittyvän kysymyksen, vastaukseksi sain hiljaisuutta ja hölmistyneen katseen, tiedä sitten olenko niin vastenmielinen vai mitä, en taida puhua muille jatkossakaan.
Jokaisella ihmisellä on ikäviä tilanteita muistissa
-varmasti.
Niitä ei pidä suinkaan yleistää kaikkiin ihmisiin eikä myöskään ottaa MITENKÄÄN itseensä. Kyse on voinut olla jostain ihan muusta... kuulostaa väännetyltä jutulta, mutta tuo voi oikeasti pitää sanasta sanaan paikkaansa.
Pitää vain muistaa olla itselleen lempeä eikä ankara :)