On olemassa henkilö X. X:n vanhemmat sekä sisarukset ovat kauniita ja komeita. Oikeastaan kaikki hengissä olevat lähisukulaiset samoin.
Mutta henkilö X on ruma. Outoa? X:llä on muuten hyvät geenit mutta naama ei miellytä. Murrosikään asti X oli erittäin söpö ja valokuvauksellinen. Sen jälkeen muutos tapahtui, niinkuin yleensä, mutta ulkonäön osalta huonompaan suuntaan. Yleensähän murrosiässä kasvoihin tulee uusia hyviä muotoja. X ei oikeastaan muistuta vanhempiaan juurikaan. Sisaruksissa on joitakin samoja piirteitä, mutta he ovat kuitenkin aivan erinäköisiä.
Tässä siis ihmetyttää se että miten X voi olla paljon rumempi kuin vanhempansa ja sisarensa, sekä kukaan suvussa? X:llä on ikää 19 ja sukupuoli on mies. Onko kyse vain sattumasta, erittäin huonot geenit ulkonäön osalta? Vai voiko tollaiseen vaikuttaa jotkin ympäristötekijät? En tarkoita naaman muovaamista lekalla tai kirveellä..
Kyseessä ei ole myöskään mikään harhaluulo, vaan totuus. Sitä on turha alkaa esittämään syyksi. Asia vaivaa X:ää välillä paljonkin, ja meinaa myös masentaa. Kuten vaivaisi ketä tahansa, jos joutuisi itse samaan tilanteeseen.
Vituttaa, sillä X sattuu olemaan kirjoittaja itse.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Alahan kiinittää huomiota siihe, että mitä hyvää sinä olet saanut, sellaista, mitä muut eivät perheessäsi omista.
Ainakin tuon hienon luonteen, joka kuvastuu tuosta kirjoituksestasi.
Lohtuna sanon, että olet iässä, jossa ajatellaan ulkonäön määräävän kaiken elämässä, mutta kyllä tulet huomaamaan, että niin ei ole. Sisältä tuleva voima ja viisaus voittaa.
Kehityksesi on jatkuvaa ja siinä rytäkässä ulkonäkö muuttuu vielä monta kertaa.
Onpa tapauksia, että se ruma ankanpoikanen onkin kehittynyt siksi joutseneksi.
Ulkonäkö, joka tänä kamalana aikana on korotettu sijalle arvaamattomalle nuorten mielessä, tuottaa kaikille jossain vaiheessa ongelmia. Näin pitempään eläneenä tiedän kuinka turhaa ja typerää se on.
Muista, sisäinen ihminen näkyy myös ulkoisessa olemuksessa.
Hyvää jatkoa sinulle ja muista, että olet hieno persoonallisuus ja mikään ulkonäkö ongelma ei voi sitä sinulta viedä.
En tiedä uskotko Jumalaan, mutta jos uskot, puhu tästä ongelmastasi Hänelle.
Aika epätodennäköstä että hirveesti ulkonäkö muuttuu kun murrosiästä on 4-5 vuotta... tai ainakin siitä kovasta kasvuvaiheesta.
Toki vanhentuessa tulee vanhemman näköiseksi..
mikä kohta kasvoissa on se ruma, nenäkö, suu vai poskien luusto tms.
ku musta noita kaikkia voi esim. tukan leikkuun ja pituuden mallilla viedä parempaan suuntaan samoin on värit vaatteissa, että jos iho on kellertävä tai punertava ni sit tietyt värit tekee hyvää jne.
ja sit tuo ikä, 19 miehellä niin viel vuoden verran ni lopullisesti vasta muotoutunut ? vai mitä, kerro vielä
harva meistä muuten on omaan kokonaisuuteensa tyytyväinen...
Vai ei voi tulla vanhemmuuten paremman näköseksi. Takuulla voi, tunnen useamman tapauksen, jossa mies on vasta vanhetessaan saanut miehekkäät piirteensä. Poika odota vielä 10 vuotta ja sinä aikan kehitä huumorintajua. Se menee ainakin naisiin paremmin, kun mikään ulkönäkö. Ulkonäöllä alotetaan, mutta se ei kanna mihinkään. Luonne on joka pitää ystävät ystävinä, kaverit kavereina ja rakastavaiset rakastavaisina.
rumuuden.
Rumuudella ei mitään mahiksia.
Karisma; ihmisen ominaisuus, joka voi ulottua kilometrien päähän.
Fysikaalisesti lie jonkinlainen säteilyilmiö, positiivisten atomien järjestymistila.
Esim: Jos kokonaan kasvonsa tulipalossa tai onnettomuudessa kasvonsa menettänyt
ihminen onnistuu kehittämään hirmuisen karisman, hänestä voi tulla hyvin rakastettu.
Tällaisia tapauksia todella on.
Omia kokemuksia karismasta. Kun sitä on - olet kaikkien kaveri.
Karisman joskus kokonaan häippästyä, päälleni melkein syljetään.
Mielen "kemia", mielen tila sama asia.
aika monet rupeaa ajattelemaan murrosiässä että on rumia, täs 22 vee bostaillessa voin sanoa että kaikki ihmiset on ihan jees näkösiä..
rumuutta on mielestäni itsestä huolehtimisen laiminlyönti. Ja vaikka ei oliskaan mikään täydelliset kasvot/vartalo, varmasti voi näyttää hyvältä muokkaamalla kroppaa, leikkaamalla/värjäämällä sopivasti tukkaa sekä oikeilla vaatteilla!
Se on siitä kysymys että hyväksyykö ittensä sellasena kun on. Itse olen sen oppinut. Vaikka olisi kolme silmää ja karvainen naama ja 4 häntää.
Eli asiat voisi olla pahemminkin jos noin pitkälle aatellaa...
mutkun yleensä ihmiset eivät pysty katsoon suoraan naamaan vääntelehtimättä ja kääntelehtimättä... tahtoo musertaa itsetuntoa