Haluaisin tunnustaa sinulle jotain, mutta kun se ei taida olla reaalielämässä kovinkaan järkevää, niin teen sen edes täällä...
Olet ainoa koskaan tapaamani henkilö, jonka kanssa katseiden kohdatessa tuntuu joskus kuin näkisit sisimpääni. Kukaan muu ei saa, eikä ole koskaan saanut vastaavaa tunnetta aikaan.
Muistan edelleen ensimmäisen kerran, kun katseesi "upposi" minuun. Se tapahtui eräällä pienellä uimarannalla kauan sitten (aikaa ainakin 5 vuotta, tarkkaa ajankohtaa en muista), sinä olit matkalla sieltä pois ja minä olin matkalla sinne. Tuskin muistat tätä kertaa. Todennäköisesti olimme kohdanneet aiemminkin useasti toisaalla, mutta niiltä kerroilta ei ole mitään muistikuvaa. Eikä tämänkään jälkeen pitkään aikaan.
Nyt olemme taas olleet toistemme kanssa tekemisissä lähes päivittäin melkein puolentoista vuoden ajan. Välillä enemmän välillä vähemmän. Edelleen aiheutat minussa samanlaisia tunteita. En tiedä tuleeko meistä koskaan mitään (mitään periaatteellista estettä ei ole), mutta se ainakin on varmaa, että ystävyyttäsi en halua koskaan menettää.

Vastaukset 23
Vanhimmat
lisätietoo...
vaikka sukupuolesi ja ikä
Nainen & 30v
kuvioon...mut ei ihan. Ja koska ei tule mieleen kuka voisit olla, olen luult. väärä henkilö, sorry.
kerrotko myös ikäsi?
n. 45. Osuko?
Läheltä liippaa, mutta jos mentäis "hieman" alaspäin...
oli 'turvallisempaa' pyöristellä muutamia vuosia. Niin, sinä olet 29v. Se on hyvä ikä.
Tuo on mun oikea ikä. Joten taisi sittenkin mennä metsään... Seuraava kysymys, jotta päästään eteenpäin... Ootko auttanut minua tällä viikolla "tila"ongelmissa?
jahas, täällä on ollut sijainen vastailemassa, mut ihan sama, en ole lähelläkään neljääkymmentä.
Tila?
Ois kiva tietää montako niitä sijaisia on?
Oikean henkilön kyllä pitäisi tietää tämä tila juttu...
virtuaalisesti?
Olikohan siitä kysymys? Mut se ei ollut tällä viikolla...
Aika kuvaavan ilmaisun löysit itse asiassa. Mutta se oli kyllä tällä viikolla... Niin pahasti minäkään en sentäs vielä ole dementoitunut, etten ajankohtaa muistaisi.. :)
arvailua TA***?
meneekö oikein?
Jatko on jotain aivan muuta... Oikea kirjain, mutta väärässä paikassa... :)
onnea: Tiina, Tuija, Teija, Terhi, Tuovi, Tikku, Takku, Tukku ... osuuko?
Oiskos helpompaa luetella nimiä suoraan almanakasta, tai generoida vaikka puppugeneraattorilla? Tärppäis nopeampaa... :) Tarjoat muuten aika hauskojakin vaihtoehtoja, pitäiskö harkita nimen vaihtoa?
Tuula järjestää arvausleikin...
Löytyihän se syntipukki viimein... :P
en muista tuota tapaamista, vaikka kyllä muut tapaamiset ovat pysyneet mielessä. Se on varmaan tuo kiinnostus, joka tahtomatta näkyy katseessakin. Uskon, että en minäkään tule koskaan sinua unohtamaan, ystävyytesi on ollut niin voimakas ja arvokas kokemus.
niin syntipukki? Ei ole yhtään syntinen olo.
Ei se kohdistunutkaan sinuun vaan minuun se lause...
Jatketaanko muuten arvausleikkiä? Kun se on niin kivaa... Muuten ei voi olla varma, että kohde on oikea...
Mitä yhteistä meillä on silmiin liittyen?
yhteistä, silmien väli on molemmilla lähes sama, noin 6,5 sm, sojotttavat eteenpäin, väri sininen, sinulla hiukan vaaleammat. Minun silmistäni voi nähdä elämänkokemusta, turvallisuutta/luottamusta, vakavuutta ja ehkä joskus ripauksen pikkupoikaa. Sinun silmistäsi näkyy iloisuus, elämänmyönteisyys, uskollisuus, ja joskus pieni ketunhäntä sinun kainalossasi.
Eikä silmieni väri edes ole sininen, ei sinnepäinkään... :( Ja vaaleammat, pah, sanon minä...
Sinun silmiesi väri tosin meni oikein... Mitä yhteistä on sinun etunimelläsi ja sukunimelläsi?