Tällä palstalla aina annetaan neuvona, että anna mennä vaan, jos joku sanoo että rakastuminen pelottaa. Mutta itse haluaisin kuulla tarinoita kohtalotovereilta. Minua on petetty ja jätetty, kohdeltu kylmästi suhteissa. Kerran olen ollut todella rakastunut ja muina kertoina enemmänkin ihastunut. Ja se kun se ensimmäinen rakkauteni lähti tuntui kuin matto olisi vedetty jalkojeni alta.
Ihastuin syvästi tai taisin jopa rakastua tässä taannoin ilman varoitusta, mutta työnsin tämän ihmisen pois. Hän on mielessäni joka päivä ja toivoisin että voisin aloittaa hänen kanssaan suhteen, mutta tunteeni häneen ovat niin vahvat, että jos hän minut jättää niin sitten olen finito. Tiedän, että tällainen hänen odotuttaminen maksaa minulle sen, ettei hän koskaan tule olemaan omani. Ja jo nyt pelkään sitä, että hän kävelee vastaan toisen kanssa ja voin kuvitella miltä se tuntuu: kuin joku kuristaisi minua elävältä. Haluaisin niin paljon olla hänen kanssaan, mutta aikaisemmat huonot kokemukset eivät vain lähde mielestäni pois. Oletteko te kyenneet selviämään tällaisesta pelosta? Rakentamaan uuden suhteen, jossa olette voineet antautua toiselle 100 prosenttisesti.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Älä työnnä pois, vaikka sua onkin sattunut joskus, jos todella pidät hänestä osoita se jotenkin, muutoin voit katua lopun elämääsi ettet edes yrittänyt.
...
...Kuinka niin?