Olen aloittamassa ensi syksynä matematiikan opintoja yliopistossa (jyväskylä). Lukiossa sain kursseista aina kiitettäviä arvosanoja ja yo kokeesta tuli E (kevät 04 eli koe oli aikas helpohko) minulle tuli kuitenkin kaksi välivuotta intin takia lukion jälkeen ja olen ajatellut tässä kevään mittaan ettäluonnistuuko tuo matematiikan opiskelu minulta. lukiossani ei oikein voinut suorittaa ylimääräisiä matematiikan kursseja ja pakollisissa kurseissa jäi väillä joitain "vähemmän tärkeitä"aiheita väliin. En siis ole käynyt mitään erityiskursseja matematiikasta. nyt katselin vähän ensimmäisten kurssien matikankirjoja ja huomasin, että lähes kaikki vaikeammiksi merkityt tehtävät eivät ota luonnistuakseen, tosin ei ne kyllä yleensä onnistuneet lukion aikanakaan, tosin kyll kaikki perustehtävät sujuvat ihan hyvin ottaen huomioon tään kahden vuoden tauon. onko minusta nyt sitten kuitenkaan matematiikan opiskeljaksi
matikkaa
esko
1332
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kyllä sinusta matematiikan opiskelijaksi on. Itselläni on sivuaineena matematiikka ja ei se kovin vaikeaa ole jos kiinnostaa.