mun tyttärelläni on syömishäiriö. Se on ollu kerran sairaalassa nenä-mahaletkussa ja lihotettavana. Ja nyt ku se pääs sieltä pois normaalipainoisena ni se ei enää syö mitään. Käy vaan tupakalla ja juo päivässä n. litran vettä ja jonkin verran kahvia. Tätä on kauheeta kattoo sivusta, yrittää tuputtaa sille syötävää, uhkailla, huutaa. Mikään ei auta. Aina se väittää syövänsä jossain muualla, tai sitte se väittää että se söi jo niin hyvin ennen mun kotiin tuloa, ettei enää jaksa mitään (ja kas kummaa kun homeisia leipiä ym. löytyy sen huoneen roskiksesta...) Nyt likka on kahdeksantoistavuotias (täytti juuri) joten ilmeisesti häntä ei voi enää hoitoonkaan toimittaa?
Mitä tehdä....
apua kaipaava
2421
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Suomen syömishäiriöperheiden tuki ry tarjoaa tietoa ja auttaa parhaansa mukaan. Voit kirjoittaa sähköpostilla osoitteeseen:
[email protected]
tai soittaa puhelinnumeroon
02-2519207
Löydät tietopaketin anoreksiasta ja siihen liittyvistä apukeinoista kilikkaamalla alla olevaa linkkiä:
http://www.silikonitieto.net/artikkeli.phtml?ID=27
Itse seurasin,elin sh tyttäreni kanssa melkein 4 vuotta.Sairaalahoitoa:tiputusta,psykiatrista,avohoitoa ja kaikkea mahdollista.Se on totta,että 18v.ikäistä on vaikeampi saada hoitoon.Muttei sekään ole täysin mahdotonta.Neuvoisin soittamaan aikuisten psykiatrian poliklinikalle ja kertoa tilanne.Jotain heidän on pakko tehdä.Itse sanoin tyttärelleni,että vaikka olisit 28 tai 38v.niin aina voin sinut hoitoon toimittaa,jos tilanne vaatii.Mielenterveyslakikin mielestäni jo sallii ja vaatii niin!Älä luovuta,mutta jos tyttäresi itse luovuttaa,niin sille et voi mitään.Ja tiedäthän,ettei sh ole pelkästään siitä,ettei ruoka maistu ja laihtuu,vaan ongelma on siellä pään ja sydämen syövereissä.Psykiatrinen apu on ehdoton saada mukaan,jotta paraneminen voi alkaa!Voimia ja kärsivällisyyttä,taistelu on helvettiä,se on rehellisesti myönnetävä.Ja varsinkin,jos siinä ei onnistu,se muuttaa ainakin äidin loppuelämän pelkäksi suruksi ja tuskaksi.Toivon,että saatte apua!!!