Täällä Oulun seudulla on paljon vanhoillislestadiolaisia. Olen huomannut, että heille jostain syystä on tyypillistä tietynlainen rahanahneus. Lestadiolaiset puhuvat mielellään raha-asioista ja rikastumisesta, ja ihailevat niitä jotka ovat onnistuneet hankkimaan suuren omaisuuden. Vastaavasti köyhiä vähätellään, vaikka eiväthän kaikki edes tavoittele rikastumista. Lestadiolaiset ovat yleensä yritteliästä väkeä, ja kieltämättä usein pärjäävät bisneksissään. Ja jos pärjäävät, rahan annetaan myös näkyä.
Onko tämä vain minun väärää havaintoani, tai johtuu esim. liian suppeasta havaintoaineistosta? Vai onko sittenkin niin, että VL-väelle on kuin onkin tyypillistä rakkaus rahaan?
Olisiko jopa mahdollista, että lestadiolaiset käyttävät maallista mammonaa Jumalan suosion mittarina?
Onko tämä vain minun väärää havaintoani, tai johtuu esim. liian suppeasta havaintoaineistosta? Vai onko sittenkin niin, että VL-väelle on kuin onkin tyypillistä rakkaus rahaan?
Olisiko jopa mahdollista, että lestadiolaiset käyttävät maallista mammonaa Jumalan suosion mittarina?
Vastaukset 27
Vanhimmat
ostamassa jäätelön.
Meilläkin tytär kävi juuri ostamassa jäätelöä, kahden litran paketin. on muuten paljon halvempaa, kuin muutama vuosi sitten, kun on tullut noita halpakauppoja tänne lähistölle. Kiva kun jää rahaa säästöönkin, ettei kaikki mene elämiseen :).
Minkä jäätelön sinä muuten ostit? Meillä on nyt pakastimessa vaniljajäätelöä ja suklaa-vaniljajäätelöä. Eniten tykkäisin lakkajäätelöstä, mutta sitä ei myydä tuossa meidän lähiliikkeessä.
T: Tiinaliina
ostin Ingmanin ison lakristi tuutin.........
Joo, lakritsijäätelö on kanssa hyvää. Niissä Ingmannin tuuteissahan taisi olla sitä lakritsaa vieläpä aika reilustikin?
Kerran söin yhdessä ruokapaikassa (taisi olla kiinalainen ravintola), uunissa kypsennettyä banaania, jonka kanssa oli hunajaa ja vaniljajäätelöä. Kyllä oli hyvää :). Jäätelöstä saa vaikka millaisia makuelämyksiä, kunhan kekseliäisyyttä ja viitsiväisyyttä vaan piisaisi. Olettekos muuten kukaan maistanut jäätelöä punaisten viinimarjojen kanssa? Minä olen maistanut, ja uskokaa tai älkää, niin sekin oli oikein hyvää. Erilainen makuelämys, kuin mihin olen tottunut.
T: Tiinaliina
luulen että saat vain tuollaisia vastauksia kuten tässä ylempänä on. Tämä on aihe, jota vl:t eivät mielellään kommentoi, vaan pistävät leikiksi, pahimmassa tapauksessa kysymyksesi on heidän mielestään pelkkää kateutta tai rienaamista (jota heidän kuuluukin saada, koska kautta aikojen on uskovaisia pilkattu ja ivattu).
Meinaatko tuollaisia vastauksia, mikä minullakin oli (vaikka en vl olekaan)?
Minä uskon, että vl:istä iso osa ovat hyvinkin ahneita. Samoin me ei-vl:ät. Ahneus ja rahanhimo on sellainen yleismaailmallinen ilmiö, joka ei katso kansallisuutta, sukupuolta, ikää, ammattia, eikä mitään muutakaan. Ei edes uskonsuuntaa.
Mitä vl:ien siis pitäisi vastata tuohon aloitukseen?
T: Tiinaliina
lakujätski on parasta! Nam! (Tämä aihe ei ole tabu, joten saatte nyt minulta luvan muutkin veeällät kertoa mistä jätskistä eniten tykkäätte.)
Mutta raha-asioista... Pssst!... hiirenhiljaa! Me ei olla ahneita, ei olla ei, eihän olla? Eihän!
"Ja pappi sai kahvia juodakseen" sanotaan eräässä "maallisessa" laulussa. On aika yleistä monille eri uskovaisille aikamoinen herkuttelu. Minkähän takia?
Herkuttelu on aistinautinto. Ja kun on aistit.
Lisäksi juopottelu on kiellettyä mutta syöpöttely ei. Sitten syöpötellään.
Ollapa nytkin lakujätskiä! Mistä jäätelöstä sinä CCCP tykkäät?
hei ei anneta näkyä, pistetään kaikki rahat sukanvarteen piiloon (kamala jos vähän sukanvarsi pullistuu). Kun meettä sinne jätskikikkarille, niin antakaa raha vähän salaa sille myyjälle, ettei vain näy.
On muuten se kateuskin syntiä. Ja vielä sanovatten ettei oo mittään niin katteellista ku kalamies, joten kaikki kalamiehet varokaa.
Ps kiitos kun annoit luvan kertoa. mä tykkään aika monenalaisesta jäätelöstä, (en kyllä kovasti suklaajäätelöstä, mut kyllä lakujätski on tosi hyvää) ostin ulkomaillakin vaan en muista, näytinkö rahaa mut kyllä se myyjä rahan halusi. Liekö ollut ahneutta mukana.
Kai tiedät tämän yleisen vl-selityksen: "Kun on oikein uskomassa, Jumala siunaa ajallisestikin."
Ahneus ei ole uskomassa olevalle hyvä ominaisuus, mutta näin selittämällä se saadaan näyttämään siunaukselta ja siten ahneuden ongelmallisuus saadaan häivytetyksi siunauksen verhon alle.
Olisipa tietenkin mukava olla varakas, mutta realiteetit huomioon ottaen on tultava toimeen sillä, mitä on, eikä elätellä haavekuvia vauraudesta, joka mitä todennäköisimmin on saavuttamattomissa, ainakin itselläni.
Muuten, viimeksi söin lakritsijäätelöä, vaikka en suuri jäätelön ystävä olekaan. :)
Juu kaikki asiallinenkin kriittinen kommentointi tulkitaan helposti "pilkaksi".
Ahneus on kaiken pahuuden alku ja juuri. Viisaasti sanottu. kumma kyllä tässä asiassa ei niin tarvitse ehkä valvoa kuin esim. noissa meikkaamattomuus, tv:n katsomattomuus ym. ym. "synneissä".
Hannu Raittilan kirjassa: Ei minulta mitään puutu, oli mainiosti verrattu vl:n ja körttiläisten suhdetta yrittäjyyteen, muutenkin mainio kirja.
Reformoiduilla on keskeisellä sijalla ns.predestinaatio-oppi eli ennaltamääräytyminen.
Hehän ahkeroivat isolla työmoraalilla
"tässä ajassa" uskotellakseen menestymisen kautta olevansa Jumalan valittuja.
Muutakin yhteistä löytyy reformoituihin, kuten yhteisön elämän määräily, ohjailu ja säännöstely.
SRK Oulusta käsin ohjaa, määrää ja säännöstelee
vanhoillislestadiolaisten elämää.
"Vanhimpien virasta tuli ajan myötä kalvanistisen kirkon kulmakivi, sillä he saattoivat lopulta ohjata, määrätä ja säännöstellä koko yhteisön elämää." Lainaus linkistä
http://www.lukio.palkane.fi/raamattunet/sveiuskp.html
kultaisen vasikan palvojia. Eikö se ole maailmalisempaa ja suurempi synti kuin esim. konsertissa istuminen?
No, kieltämättä, täytyy sanoa että näin etelän perspektiivistä on joskus tuttujen kanssa ajateltu, että siellä Oulussa raha on iso argumentti. On selitetty sitä syrjäkylämentaliteetilla. VAstaavasti on havaittu, että vähänkin taiteellisempi ja yhteiskunnallisesti tiedostavampi väki pakenee mieluusti etelämmäs... Mistäköhän johtuu...? Raha ei tee onnelliseksi kuitenkaan samalla tapaa kuin mielekäs elämä. (ellei se rahan hankkiminen sitten ole se mielekkyys...)
Tästä lähtee terkut sinne perheisiin, joissa jo lapset oppivat katsomaan toisen ulkomuotoa nenäänsä pitkin. EVVK.
Voi tämä on arka aihe!!!! Ihmettelen jos saat yhtäkään asiallista vastausta vl:lta. Se mainen kunnia tai siis Jumalan siunaus kai tässä tapauksessa, keinolla millä hyvänsä.
ovat kaikki menossa helevettiin.
Jeesus käski myydä omaisuudet ja antaa ne köyhille ja seurata itseään.
Hän ei käskenyt kerätä omaisuuksia eikä hienoja ajopelejä.
Ajopeliensä' kanssa lestaadiolaiset ovat matkalla helevettiin eikä taivaaseen.
Taivaaseen menevät vai heikot ja sorretut ja köyhät ja sairaat ja vaivaiset.
Ökylestaadiolaiset joutuvat mersujensa kanssa huitsin nevadaan elikkä sinne helevettiin.
Tällä palstallahan suorastaan viisastuu, en oo ennen tienytkään et joku ottaa auton mukaansa kuollessaan Ai jaa, että huitsin nevadassako se on se kuuma paikka,
Sulla ei onneksi tunnu olevan yhtään tuota tuomion henkeä.
Rikkaudesta en viitsi kirjoittaa mittään etten aiheuttaisi sinulle kiusausta olla kateellinen.
Muuten olipa mukava kuulla et sinun mielestä minäkin pääsen taivaaseen kun sinne vaivaset pääsee noita vaivoja kun on ihan omasta takaa ja on invalidiprosenttikin vaikka tää on nyt vähän ristiriitaista kun toisaalta mulla on mersu.
Sinun oppiesi mukaan ei Abrahamkaan päässyt taivaaseen, oli nääs mahottoman rikas mies
(Jeesus kyllä kertoi köyhän Lasaruksen mennenn Abrahamin helmaan, etkäs huomaa että sinun oppisi on ristiriidassa Raamatun kanssa)
Kyllä se sydämen tila ratkaisee eikä kukkaron paksuus
määritellä tarkemmin mikä oikein on ahneutta. Maalliseen rikkauteen pyrkiminen ei mielestäni vielä itsessään ole ahneutta, vaan se on sitä vasta sitten kun esim. lähiomaisten hyvinvointi siitä kärsii. Näin voi olla esim. kun vl:set ostavat mielummin näyttävän auton vaikka raha ei riitä talon lämmittämiseen, tai tehdään yötä päivää töitä niin, että terveys kärsii.
huido. Meikkaaminen on mielestäsi syntiä, koska siitä kärsii lähimmäisten hyvinvointi?
ole mielestäni syntiä. En ole vl. En näe miten meikkaaminen voisi aiheuttaa kärsimystä, ehkä vl piireissä se kuvastaa epäsolidaarisuutta ja siten yhteisön turvallisuuden tunne kärsii.
Piispa Rimpiläinen ihmetteli aikoinaan huumorimielessä suviseurojen avajaispuheessaan, kuinka köyhillä veljillä on varaa komeisiin autoihin
joita näkee runsain määrin suviseurapelloilla.
Piispa osui lähelle akilleen kantapäätä. Vauraus, yrittäjyys ja omilla pärjäämien on korkealla sijalla
vanhoillislestadiolaisuudessa, useinmiten kulttuurin kustannuksella. Nämä ns. pehmeämmät arvot nähdään usein aistillisuuden syntinä ja maailmankunnian tavoitteluna. Esim. vanhoillislestadiolainen ei laula kirkkokuorossa eikä esiinny ulkopaikkakunnalla pianokonsertossa.
Sen sijaan vl voi esiintyä menestyvänä poliitikkona, tiedemiehenä, pörssisijoittajana ja pörssiyhtiön johtajana.
Vähän surkuhupaiselta tuntuu tuo kirjoittelu vl väestä. vasta joku tuolla kauhisteli, kun yhteiskunta joutuu elättämään meikäläiset ja nyt yhtäkkiä onkin paha, jos jollain on vara ostaa hyvä auto ja sitä rikkauttakin on siunattu. Eiköhän se kuitenkin ole niin, että meikäläisilläkin on autoja vähän joka sorttia. Tietenkin kun/jos on iso perhe, ei kovin pieneen ruppanaan sovi, niin on vähän niin kuin olosuhteiden pakosta katseltava isompaa menopeliä.
On se niin ihmeellinen tuo Jumalan ajallinenkin siunaus, kun on autokin pystyttty ostamaan.
Välillä tuntuu, että oikein hakemalla haetaan, mistä saataisiin vl löytää vikaa. Kuule kyllä kulttuuriakin tosi paljon harrastetaan meikäläisten perheissä. (Ostin muuten eilen viimeksi runokirjan - ei ollut srk:n kustantama) ja esim instrumentteja soitetaan tosi paljon meikäperheissä.
..luonnollista, että ihmiset pyrkivät pitämään huolta perheestään ja ahkeralla työnteolla ja onnellakin joillekin tulee varallisuutta. Kunhan ei rakastu rahaan ja mammonaan niin eihän siinä mitään huonoa ole.
Eihän tänne maan päälle sinänsä kannata aarteita koota, mutta kunhan kontuullisesti pärjää - on vaatteet, lämpö ja ruoka - ja nykyaikanapa on jonninmoinen kulkupeli melkein pakollinen - varsinkin maaseudulla.
Onhan niitä yksittäisiä tapauksia - ahneitakin ja jotka muotosyistä ovat mukana VL-liikkeessä, mutta yleisesti ottaen ei kait keskiverto VL ole niin kauheasti rahan perään.
Toki vanhoillislestadiolaisia löytyy moneen lähtöön, mutta kyllä ainakin itse tuntemillani veeällillä tärkein puheenaihe tuntuu olevan raha. Bisnesten pyörittäminen, osakesijoitukset, hienot autot ja asunnot ovat heidän keskeinen elämän sisältönsä. Tämä ei tosin ole mitenkään yllättävää, sillä onhan työn ja vaurastumisen ihannointi ollut useimpien protestanttisten liikkeiden ominaispiirre. Max Weber on esittänyt kuuluisassa teoksessaan "Protestanttinen etiikka ja kapitalismin henki", että länsimaisen kapitalismin muotoutumiseen on vaikuttanut olennaisesti protestanttinen etiikka, ja etenkin sen suhde työhön ja omaisuuteen. Tämän etiikan mukaisesti maallinen menestys on osoitus kuulumisesta pelastuvien joukkoon.
Ei ole lainkaan vaikea nähdä, kuinka myös vanhoillislestadiolaisten arvomaailmassa maallinen vauraus nähdään merkkinä Jumalan suosiosta. Erikoiseksi tämän tekee kuitenkin se, että käsittääkseni Raamatussa ei missään kohdassa erityisesti kehoiteta keräämään maallista vaurautta, saati sitten käyttämään sitä itsensä ylentämiseen. Sen sijaan Raamattu sanoo jotain ihan muuta rikkauksien tavoittelusta:
- "Rahan himo on kaiken pahan juuri"
- "Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle"
- "Tuhoon kulkee, joka rikkauteensa turvaa"
- "Helpompi on kamelin käydä läpi neulansilmästä kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan"