Tuli tässä mieleen näin pääsiäisen innoittamana, vaikka en mikään uskovainen sanan varsinaisessa merkityksessä olekaan (käyn siis häissä, hautajaisissa, ristiäisissä ja joskus joulukirkossa), että onko lihava lähimmäisesi? "Tee toisille se, mitä toivoisit toisten tekevän sinulle", voisi kuulua myös, että "kohtele toista, niin kuin toivoisit itseäsi kohdeltavan".
Tätä palstaa lukiessa tulee mieleen, ettei täällä kyllä kohdella toisia niin kuin jokainen haluaisi itseään kohdeltavan. Mietin sitä, että eikö lihavaa lasketa sellaiseksi lähimmäiseksi, jota voisi kohdella kuin ketä tahansa muuta? Vai onko niin, että kasvottomana ja nimettömänä päästetään höyryjä ulos siellä, missä se varmasti kolahtaa kipeään kohtaan. Siitä saa varmaan hetken helpotuksen omiin murheisiin, mutta onko osoite oikea?
Erilaisuutta on niin monenlaista, eikä kaikki erilaisuus näy edes päällepäin. Lihavuus näkyy ja tuntuu olevan tämän päivän trendi, että lihavat ovat Ö-luokan kansalaisia, jos tätä palstaa lukee. Tyhmiä, itsekurittomia, jopa kieroja. Sitten vielä ne nimittelyt päälle: ihrakasa, valas, läski ym. vain muutamia mainitakseni.
Onko tullut koskaan mieleen, että lihavat ihmiset ovat niitä samoja lähimmäisiäsi kuin ystäväsikin. Ei se minusta ole sen kummempi juttu. Kuinka voi odottaa toisilta hyvää käytöstä, jos ei siihen itse pysty?
Toivoisin asiasta keskustelua, mutta en siltä vanhalta pohjalta, että lihavat ovat itse aiheuttaneet lihavuutensa ja ovat jotenkin sen takia "vapaata riistaa". Miten esimerkiksi, jos on katkaissut koipensa vaikka humalassa, onko se hyväksyttävämpää? Ei itse aiheutettua. Kuka syntyy, se myös kuolee, on ainoa fakta mihin minä uskon. Toivoisin, ettei ainoastaan lihavuudesta tehtäisi sitä "tautia", joka on itseaiheutettu, koska rajaa on vaikea vetää mihinkään. Loppujen lopuksi voisi sanoa, että mitäs synnyit, nyt sinusta ei ole kuin kuluja tavalla tai toisella.
Siis vielä kerran: "Onko myös lihava lähimmäisesi, joka ansaitsee tulla kohdelluksi, niin kuin muutkin ihmiset"?
Tätä palstaa lukiessa tulee mieleen, ettei täällä kyllä kohdella toisia niin kuin jokainen haluaisi itseään kohdeltavan. Mietin sitä, että eikö lihavaa lasketa sellaiseksi lähimmäiseksi, jota voisi kohdella kuin ketä tahansa muuta? Vai onko niin, että kasvottomana ja nimettömänä päästetään höyryjä ulos siellä, missä se varmasti kolahtaa kipeään kohtaan. Siitä saa varmaan hetken helpotuksen omiin murheisiin, mutta onko osoite oikea?
Erilaisuutta on niin monenlaista, eikä kaikki erilaisuus näy edes päällepäin. Lihavuus näkyy ja tuntuu olevan tämän päivän trendi, että lihavat ovat Ö-luokan kansalaisia, jos tätä palstaa lukee. Tyhmiä, itsekurittomia, jopa kieroja. Sitten vielä ne nimittelyt päälle: ihrakasa, valas, läski ym. vain muutamia mainitakseni.
Onko tullut koskaan mieleen, että lihavat ihmiset ovat niitä samoja lähimmäisiäsi kuin ystäväsikin. Ei se minusta ole sen kummempi juttu. Kuinka voi odottaa toisilta hyvää käytöstä, jos ei siihen itse pysty?
Toivoisin asiasta keskustelua, mutta en siltä vanhalta pohjalta, että lihavat ovat itse aiheuttaneet lihavuutensa ja ovat jotenkin sen takia "vapaata riistaa". Miten esimerkiksi, jos on katkaissut koipensa vaikka humalassa, onko se hyväksyttävämpää? Ei itse aiheutettua. Kuka syntyy, se myös kuolee, on ainoa fakta mihin minä uskon. Toivoisin, ettei ainoastaan lihavuudesta tehtäisi sitä "tautia", joka on itseaiheutettu, koska rajaa on vaikea vetää mihinkään. Loppujen lopuksi voisi sanoa, että mitäs synnyit, nyt sinusta ei ole kuin kuluja tavalla tai toisella.
Siis vielä kerran: "Onko myös lihava lähimmäisesi, joka ansaitsee tulla kohdelluksi, niin kuin muutkin ihmiset"?
Vastaukset 16
Vanhimmat
Hyviä kysymyksiä ja pohdintoja. Itse ajattelen aina lukiessani oikein törkeän haukkumisen, joka vaikuttaa siltä, että sen on kirjoitettu tosissaan, että se kirjoitus kuitenkin kertoo kirjoittajastaan eniten. Ei itsensä kanssa tasapainossa olevan ihmisen tarvitse kohdistaa erityistä, negatiivista huomiota mihinkään ihmisryhmään, joka ehkä on erilainen kuin itse on.
Ehkä lihavissa ärsyttää se, että he ovat usein aika syvällisiä ihmisiä, kun taas näillä joille kilomäärät elämässä ykkösasia, pää usein humisee tyhjyyttään. Rumasti sanottu mutta niin totta. Kerroinkin jos toisessa keskustelussa, että sellaisiakin ihmisiä oikeasti on olemassa, kuin ystäväni sisko. Tuo sisko tuli ystäväni työpaikalle kysymään paljonko tämä painaa, kun hänen kaverinsa olivat kysyneet ja hän ei ollut tiennyt tuosta asiasta viimeistä tietoa kertoa. Taustalla lienee piillyt pelko siitä, että sisko ei vain olisi nyt kevyempi kuin hän itse. Silloin kun oma arvo perustuu täysin kilomäärään ja ulkonäköön, pitää jatkuvasti varmistella olenko riittävän hyvä ja hyväksytty ihminen.
Voiko tyhjempää elämää olla kun ihmisten arvottaminen ulkonäön mukaan? Mielestäni ei voi, ja joka tuollaisiin suhteisiin tyytyy ei oikeastaan tiedä elämästä mitään. Silloin on helppo arvostella ja tuomita ihmisiä kilomäärän mukaan tietämättä ollenkaan mitä kaikkia asioita lihomisen taustalla voi olla. Monet ylipainoiset ovat elämässä koeteltuja ja sisimmässään rikki olevia ihmisiä, mutta toisaalta elämänkokemukset tuovat elämään syvyyttä ja pääomaa, jota ei rahalla voi hankkia.
Kaikki hoikat ja normaalipainoiset ihmiset eivät todellakaan ole sellaisia mistä olen kirjoittanut. Tällä palstalla vaan näyttäisi olevan vähemmän sellaista inhimillisyyttä mitä ihmisellä toivoisi elämässä selviytyäkseen olevan. Mutta, edelleen sanon, että nuo kirjoitukset heijastuvat kirjoittajansa sielunmaisemasta ja se kuva ei näyttäisi kovin kahdehdittava olevan.
Itse ainakin kohtelen lähimmäistäni, kuten toivoisin itseäni kohdeltavan. Ja kyllä, te lihavatkin olette lähimmäisiäni. Siksipä juuri kritisoin ja arvostelen teitä, sillä toivoisin näin tehtävän itsellenikin, mikäli olisin lihava. Ja vaikka en lihava olekaan, otan mielelläni kritiikin vastaan ja siksipä sitä myös itse jakelen. Teille lihaville vain kaiken kommentoinnin pitäisi olla positiivista... valitettavasti näin ei saada aikaiseksi reheviä keskusteluja aiheesta. ;-(
Jos lihavat ovat myös lähimmäisiäsi, kuinka siihen kuuluu arvostelu? Minä en ainakaan kaipaa sellaista lähimmäisyyttä, jossa vain kritisoidaan. Eli toisin sanoen, minusta sinä et pidä lihvavia todellisina lähimmäisinäsi, koska lähimmäisyyteen ei kuulu arvostelu ja kritiikki, ainakaan sillä tasolla, mitä sinä harrastat, valitettavasti.
Ehkä sinä ja tuo alempana oleva kirjoittaja ei ymmärrä mitä tarkoittaa "tee toiselle se, mitä toivoisit itsellesi tehtävän". Minusta se on ikävää, enkä voi olla kuin pahoillani, tässä mailmassa on niin paljon epäoikeudenmukaisuutta muutenkin.
Mielestäni parempi kultainen sääntö on: "kohtele muita kuin tiedät, että he toivovat itseään kohdeltavan".
Ja jokapäivä ihmettelen, että miten se tollaiseksi teki itsensä.
Nyt on työpaikkaromanssi mulla meneillään ihmekkö tuo?
Laihojen naistenkin miehet pettävät ! Ei vaimon lihomisella voi puolustella omaa moraalittomuuttaan . Joidenkin laihojen naisten miehet pettävät jopa lihavien kanssa " kun ovat aina haaveilleet pulleasta naisesta " . Pienisieluisia miehiä .
ja syy on aina vaimossa..
tässä mentiin pettämisen poluille, kun kysymys oli lähimmäisistä. Ymmärrän kyllä, että keskustelu rönsyilee, mutta olisiko mahdollista pysyä tuossa alkuperäisessä asiassa, eli onko lihava lähimmäisesi, ja kuuluuko ryhmään "tee toiselle se, mitä toivoisit itsellesi tehtävän".
Tällä palstalla usein tuntuu, ettei lihava kuulu em. ryhmään, vaan lihavaa saa anonyymisti nimitellä miten tahansa ja muka sillä varjolla, että alkaisimme laihduttamaan. Silloinko vasta olemme lähimmäisiä? Minä en ainakaan halua sellaista lähimmäisyyttä, joka koostuu pelkästä arvostelusta! Lähimmäisyyteen kuuluu ARVOSTUS sellaisena kuin on, ei ARVOSTELU!
Uskonnollisista asioista täällä puhutaan läskistä ja läskinä olemisesta ja elämisestä.
puolet on laihoja, tai ainakin väittävät niin.
Tässä ei ole kysymys uskonnosta, ainoastaan elämän inhimillisistä arvoista. Niistä minä haluaisin keskustella, en uskonnosta. Ymmärrätkö?
Kaikessa karuudessa sinä petät työkaveriasi, vaimoasi ja ITSEÄSI. Mihin pyrit tuollaisella käytöksellä? Onko sinulla hyvä olla, kun joudut valehtelemaan sinne tänne? Mikä on sinun OIKEA ongelmasi?
Onko sinulla lapsia? Jos on, miten luulisit heidän suhtautuvan, jos tietäisivät asiasta? Siis petät heitäkin.
Olen tässä viime aikoina lukenut vaikeasti kehitysvammaisen Tuomas Alatalon kirjaa Olen ja saan sanoa. Kirjoittaja on vuonna 1977 syntynyt sisäisesti tavallinen nuori mies, joka on kuitenkin vangittuna vammaiseen vartaloonsa ja pyörätuoliin.
Teini-iässä hän sai oppia ihan uuden tavan kommunikoida tietokoneen avulla. Siitä lähtien hän on pystynyt kommunikoimaan ja kirjoittamaan ja voi kuinka hyvin hän kirjoittaakaan! Minua on koskettanut etenkin kirjoittajan kokemukset ihmisten puheista ja ivaamisesta, ihan kuin hän ei olisi ymmärtänyt kuulemaansa ollenkaan. Mutta hän kuuli ja ymmärsi kaiken, mutta ei voinut huutaa takaisin, koska hänellä ei ollut keinoa kommunikoida. Ja kun hän tietokoneen avulla alkoi kommunikoimaan, niin opettajat ja tutkijat eivät edelleenkään uskoneet, että teksti oli Tuomaksen omaa...
Suosittelen tätä kirjaa jokaiselle ja etenkin niille, joilla on tapana puuttua muiden ominaisuuksiin ja vammoihin. Toisia haukkuvat ihmiset voisivat joskus mennä hiukan pintaa syvemmälle ja huomata, että elämä on meissä jokaisessa ihan yhtä arvokasta, oli ulkokuori minkälainen tahansa!
tarkoitat.kaunis ajatus mutta ei tosi.ihmiset eivät ikinä tule olemaan tasa arvoisia keskenään.se ei ole meille luonnollista.käymme jatkuvaa selviämis kamppailua.vahvat jatkaa ja heikot jää jalkoihin.eihän se mukava ajatus ole,mutta se on alitajuisesti meissä kaikissa.myös sinussa ystäväni.
"ihmiset eivät ikinä tule olemaan tasa arvoisia keskenään." Lainaus tekstistäsi. Eivät varmasti näillä arvoilla, joiden mukaan tänä päivänä eletään eli "mulle kaikki, nyt, heti, välittömösti".
Mutta voisiko jokainen kohdallaan miettiä, minkälaisten arvojen mukaan elää, minkälaisten arvojen mukaan haluaisi elää? Ei maailmaa muuteta päivässä, pikkuhiljaa kuitenkin jokainen voi sitä muuttaa meille kaikille paremmaksi paikaksi elää.
Vai voiko? Onko meillä halua siihen? Vai onko se vain minun idealistinen kuva ihmisestä? Olemmeko oikeita lähimmäisiä toisillemme vai kuin raatokärpäset, jos sillä voi jotain voittaa itselleen?
"Olemmeko oikeita lähimmäisiä toisillemme vai kuin raatokärpäset, jos sillä voi jotain voittaa itselleen?"
Kyllä meitä idealisteja muitakin löytyy. Sitä en uskolla sanoa ollaanko ihan hakoteillä, mutta koska oma olo on idealistina parempi, olen valinnut tämän tien.
Mitä sillä raatokärpäsenä olemisella ihan oikeasti voittaa? Hetkellisesti jonkun paha olo voi häijysti hytkäyttää rinnuksessa.
Mutta jos lähimmäisenä saat jonkun olon hyväksi, se lämmittää samassa paikkaa ja aika pitkään...
No, kukin valitsee roolinsa. Mutta en minä ainakaan kadehdi tämän palstan raatokärpäsiä.