kokemuksia raskaudenkeskeytyksestä?

Tulin raskaaksi 24-vuotiaana(positiivista testi näytti täsmälleen syntymäpäivänäni). Itsestäänselvää oli, että keskeyttäisin raskauden. Kävin omalla yksityisellä gynekologillani todentamassa asian, jolloin raskausviikkoja oli 5 4, muistaakseni. Oma lääkärini oli todella miellyttävä ja asiallisesti asiaan suhtautuva. Kirjoitti lähetteen naisten polille. Tästä lähtien kaikki menikin päin puuta. Poliklinikan lääkäri nakkeli niskojaan ultrassa ja otti klamydiatestinkin mitään minulle etukäteen ilmoittamatta. Sisätutkimuksessa hän käytti niin sanottuja "mikki"-hanskoja(itsekin hoitoalalla, jolloin kaikkeen kiinnittää vielä enemmän huomiota kuin normaalisti), ronkki kovasti ja oli selvästi asenteellinen minua ja "korkeaa" ikääni kohtaan. Tuntui kuin hän olisi olemuksellaan viestinyt, että minun olisi pitänyt se lapsi pitää.

Kaavinta-ajan sain vasta parin viikon päähän. Päiki-osastolla sama meno jatkui. Leikkaava lääkäri oli selvästi asenteellinen minua ja erästä toista tyttöä kohtaan(yhtä vanha ja lapsia jo ennestään, toisin kuin minulla). Minä sain sentään esilääkityksen, toinen tyttö ei sitäkään. Rauhoittavaa ei kummallekkaan edes tarjottu. Kolmas huoneessa oleva (nuori) sai täydet lääkitykset automaattisesti. Toimenpide oli siisti ja nopeasti ohi. Mies-sairaanhoitaja avusti minut pöydälle ja antoi happea samalla kun anestesialääkäri etsi suonta tippaa varten. Nämä kaksi olivat ainoat mukavat koko osastolla. Herätessäni vieressä seisoi nais-sairaanhoitaja, joka repäisi saturaatiomittarin sormestani. Kanyylin irroitin myöhemmin itse, sairaanhoitajan siihen kehoittaessa. Heitti vaan sängylle taitoksia, jotka eivät edes riittäneet vaikka kuinka haavaa painoin. Oloni oli kuitenkin hyvä. Myöhemmin tajusin, että minun olisi pitänyt saada kipulääkettä samoin kuin muut huoneessa olevat -käskivät apteekkiin ostamaan buranaa. Omalääkärini sekä polin lääkäri puhuivat molemmat viidestä sairaslomapäivästä. Leikkaava lääkäri kirjoitti minulle kolme, vaikka olin töissä sellaisessa paikassa, jossa siirsin useita potilaita monesti päivässä. Koska yksi sairaslomapäivä kului jo sairaalassa, oli vain kaksi aikaa toipumiseen. Kivut olivat isot ja vuoto "helvetillistä". Soittelin jo polillekin ja siellä ihmeteltiin sairasloman lyhyyttä. Jälkitarkastukseen menin taas omalle lääkärille. Tältä sain ymmärrystä ja tukea ja aitoa myötätuntoa asiassa, joka kuitenkin on aina raskas. Vuoden verran kärvistelyä riitti, kuin normaali suruaika kun joku kuolee. Vertaistukea olisin todellakin tarvinnut. Puhelinlasku toimenpiteen jlk oli yli 200e ja ystäväni olivat kovilla. Nykyään olen kuitenkin tyytyväinen siihen tietoon, että olen hedelmällinen ja tulen helposti raskaaksi.

Tsemppiä teille opiskeluun ja toivottavasti saitte tarvitsemanne tiedot...

lääkärien suunnalta ja toimenpide oli myös kovakouraista ronkkimista eikä ollenkaan kuten aiemmissa gynekologisissa tutkimuksissa. Kun ilmeni että oli tuulimunaraskaus käsittely muuttui mutta saarnaus tuli vielä kaupan päälle että vaikka nyt pääsit helpolla katso nyt ettei toiste tule ehkäisyn pettämistä.

Toinen hoitaja oli asiallinen mutta toinen puhui ajanvarauksesta tyyliin juu ei virtanen ei ota näitä se tykkää lapsista eikä kestä tälläistä no tenkkanen voi ottaa...

Vertaistuesta ei puhuttu.

Ja menin yksityiselle koska halusin nopeasti toimia ettei tule montaa rv ja siten olisi eettisempää keskeyttää raskaus. Kunnallisella oli kauheat jonot.

Olisin toivonut asiallisempaa ymmärtäväisempää asennetta ja käsittelyä.

1. Miten koit abortin?

Olin 27-vuotias abortin kokiessani ja asuin ulkomaille, toisessa EU -maassa. Pitkä ihmissuhteeni oli päättynyt vain muutama viikko ennen kuin testasin positiivisen tuloksen. Yhdistelmänä abortti ja ero olivat hyvin rankka kokemus. Abortti kuitenkin oli vielä suurempi ja totaalisempi suru.

Tiesin heti, että päädyn aborttiin. Asuessani ulkomailla, minulta puuttui perheen tuoma tukiverkosto. Lapsen isä ei enää asunut kanssani samassa maassa eikä paikalliset vaatimattomat äitiystuet ja -lomat sekä päivähoitomahdollisuudet kannustaneet yksinhuoltajuuteen. Suomeen paluu olisi ollut ainoa vaihtoehto, mutta olisin joutunut jättämään taakseni rakastamani työn, kotini, ystäväni, opiskelusuunnitelmani sekä unelmani lähteä kehitysmaatyöhön ja jäämään Suomessa yhteiskunnan elätettäväksi, ainakin äitiyslomani ajaksi. Tärkeimpänä tekijänä oli kuitenkin, etten tuntenut olevani valmis äitiyteen, varsinkaan yksinhuoltajuuteen.

Abortti pysäytti elämän varsin totaalisesti, sillä en koskaan ollut kuvitellut, että päätyisin aborttiratkaisuun. Jouduin sairaslomalle kahdeksi viikoksi abortin jälkeen, sillä suruni oli kaikenkattava. Sekä ennen että jälkeen abortin näin paljon painajaisia ja itkin ja puhuin puhelimessa läheisteni kanssa tuntikausia. Sain paniikki- ja ahdistuskohtauksia ja aloin jo pelätä, etten selviä psyykkisesti omin ja läheisten voimin. Kuitenkin hiljalleen aloin voida paremmin ja vaikka aluksi töihin palattuani arkielämä oli rankkaa ja vietin yhä vapaa-aikani kotona itkien ja surren, parempia hetkiä alkoi olla yhä enemmän. Jälkeen päin, tervehdyttyäni jo paremmin, minut valtasi kiitollisuuden tunne siitä, että kuitenkin selvisin. Se oli kuin uusi alku minulle ja tunsin, että minun todella täytyy tehdä vieläkin enemmän töitä saavuttaakseni unelmani.

2. Millaista tukea sait raskaudenkeskeytyksen jälkeen ja olisitko kokenut tarvetta vertaistuelle?

Itse toimenpide oli varsin helppo ja siitä ei jäänyt minulle traumoja. Asuinmaassani abortti tehtiin erityisellä klinikalla, jossa kaavinta tehtiin puudutuksessa. Puudutus ei poistanut kaikkea kipua, mutta henkilökunnan lämmin ja tukeva suhtautuminen auttoi sitten kyllä henkistä puolta huomattavasti. Sekä lääkäri että hoitajat olivat jo kypsänikäisiä naisia ja heillä oli hyvin ammattitaitoinen asenne. Ultrakuvaa ei tarvinnut katsoa, jos ei halunnut, ja syistä keskusteltiin asiallisesti. He osasivat lukea merkkejä psyykkisestä avuntarpeesta ja ohjata apuun tai miettimään ratkaisua vielä, jos tunsivat siihen vielä olevan tarvetta.

Hoitaja keskusteli kanssani niin paljon kuin itse halusin puhua, piti kädestä läpi operaation ja tarkkaili jatkuvasti vointiani muutamien tuntien ajan operaation jälkeen. Hän piti jopa huolta, että jälkeenpäin vatsallani oli koko ajan kuumavesipullo ja päälläni lämmitetty viltti ja toi minulle teetä ja keksejä. Kaiken kaikkiaan nämä monet pienet huolenpidon eleet tuntuivat hyvin arvokkailta sillä hetkellä ja ne tekivät rankasta kokemuksesta sen yhden piirun verran helpomman. Jälkitarkastuksen yhteydessä keskusteltiin myös henkisestä jaksamisesta ja selviämisestä juuri abortin tehneen lääkärin kanssa ja suunniteltiin tulevaisuuden varalle uudenlaista ehkäisyä. Jälkitarkastuksen yhteydessä halusin käydä myös erityisesti kiittämässä minua hoitanutta sairaanhoitajaa.

Läheisteni tarjoaman tuen takia en varsinaisesti kaivannut vertaistukea, varsinkin kun tiesin, että voisin tämän klinikan kautta saada myös ammattimaista psyykkistä apua, jos tuntisin siihen tarvetta. Kaiken kaikkiaan olin positiivisesti yllättynyt –ja kiitollinen- tuesta, jota sain niin läheisiltäni kuin hoitohenkilökunnaltakin.