Minkälaisia kokemuksia teillä on jälkitarkastuksesta? Mitä siellä on tehty esim. onko ultrattu?
Itse kävin tänään jälkitarkastuksessa. Ja lääkäri sanoi vain ettei tarvitse ultrata kun kysyin.. Kyseli vain kivuista, mutta ei kysynyt esimerkiksi edes yleisvointia, henkistä ja fyysistä. Olisin odottanut enemmän. Jotenkin välinpitämättömältä vaikutti.. No ei sitä tukea muutenkaan ole saanu lääkäreiden tai hoitajien puolelta, kaikki ovat olleet yhtä kylmiä.
Pitäisikö hoitajien/ lääkäreiden kertoa rakauden keskeytyksen riskeistä, toimenpiteestä, jälkiseuraumuksista? Minulle ei ainakaan kerrottu, ei oikeen mitään edes koko toimenpiteestä. Ainoastaan kysyessäni ennen keskeytystä kaavinnan mahdollisista vaikutuksista lapsettomuuteen.. annettiin vastaukseksi vain ettei vakuta mitenkään, ja ihan normaalisti voi tulevaisuudessa saada lapsia.. Mutta kun täällä keskustelupalstalla on näitä juttuja lukenut, niin olen jokseenkin saanut erilaisen käsityksen, että kaavinta saattaa vaurioittaa kohtua yms.
Lisäksi haluaisin kysyä onko saatavilla mitään vertaistukijuttuja? On vaan yksin niin raskasta elää tämän asian kanssa, ja ku ei ole ketään kelle vois puhua.
Itse kävin tänään jälkitarkastuksessa. Ja lääkäri sanoi vain ettei tarvitse ultrata kun kysyin.. Kyseli vain kivuista, mutta ei kysynyt esimerkiksi edes yleisvointia, henkistä ja fyysistä. Olisin odottanut enemmän. Jotenkin välinpitämättömältä vaikutti.. No ei sitä tukea muutenkaan ole saanu lääkäreiden tai hoitajien puolelta, kaikki ovat olleet yhtä kylmiä.
Pitäisikö hoitajien/ lääkäreiden kertoa rakauden keskeytyksen riskeistä, toimenpiteestä, jälkiseuraumuksista? Minulle ei ainakaan kerrottu, ei oikeen mitään edes koko toimenpiteestä. Ainoastaan kysyessäni ennen keskeytystä kaavinnan mahdollisista vaikutuksista lapsettomuuteen.. annettiin vastaukseksi vain ettei vakuta mitenkään, ja ihan normaalisti voi tulevaisuudessa saada lapsia.. Mutta kun täällä keskustelupalstalla on näitä juttuja lukenut, niin olen jokseenkin saanut erilaisen käsityksen, että kaavinta saattaa vaurioittaa kohtua yms.
Lisäksi haluaisin kysyä onko saatavilla mitään vertaistukijuttuja? On vaan yksin niin raskasta elää tämän asian kanssa, ja ku ei ole ketään kelle vois puhua.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kaavinta todellakin voi vahingoittaa kohtua!
Niin, miksikähän kukaan ei siitä aikanaan kertonut, tarkoitan siis hoitajat tai lääkärit? Onpa sitten kiva lukea sen jälkeen täältä kaikkia juttuja. Olisin jättänyt menemättä jos minulle olisi kerrottu totuudenmukaisesti asioista, sillä haluan todellakin saada lapsia vielä jossain vaiheesa. Kadun tekoani, itse olisin lapsen halunnut pitää mutta poikakaveri "pakotti" ja oma äitinikin oli samaa mieltä poikakaverini kanssa. Kuuntelin liikaa heitä, en itseäni tai ajatellut lasta.
Heippa vaan!
Oisit vaan rohkeasti kysyny, jos eivät tajunneet kertoa. Minun tietämykseni mukaan kaavinnasta ei pitäisi jäädä mitään harmia tulevaisuutta ajatellen. Meillä oli just viime viikolla neuvolassa yks äippä, jolle oli tehty 2kaavintaa aikaisemmin. Nyt hän oli raskaana 30 viikoilla ja hyvin voivat molemmat.
En ole vielä sellaiseen äitiin törmännyt, joilla olisi olllut kaavinnasta haittaa tulevaisuudessa. On hankala tehdä tollaista pätöstä yksin, varsinkin jos läheiset ovat eri mieltä. Puhu asiasta, niin ei jää peikkoja sitten tulevaisuuteen.
Kaikkea hyvää tulevaan kesään!
Taasko tällainen älytön syy abortin tekemiseen??
"Poikakaveri "pakotti" ja oma äitinikin oli samaa mieltä poikakaverin kanssa."
Ei voi olla totta, että tuollaisista syistä jotkut todella tekevät abortteja! uskomatonta!
Se poikakaveri ei ole mistään kotoisin jos tuollaisia vaatii, eli hyvästit tuollaisille itsekkäille hirviöille! Ei missään nimessä kannata kuunnella muiden aivopesu -yrityksiä!
Eipä tainnut äitisikään asiaa loppuun asti miettiä kun oli myöskin aborttiin usuttamassa! Mutta ei missään nimessä tuollaiset sosiaaliset syyt oikeuta riistämään pieneltä ihmisenalulta oikeutta omaan elämään!
Eikä ole niin sanottu, että myöhemmin enää saisit lapsia, sitten kun päätät niitä haluta. Abortti nimittäin voi joissakin tapauksissa todellakin aiheuttaa sen, ettei voi saada enää lapsia.
...kaavinnasta voi jäädä haittoja, mutta se on tosi, tosi harvinaista. Koskee lähinnä henkilöitä, joilla on erittäin suuri taipumus kasvattaa kiinnikkeitä leikkausten jälkeen. Jos mitään oireita ei ole ollut (niitä mistä lääkäri kyseli, kipuja ym), voit saada lapsia samalla todennäköisyydellä kuin ennenkin aborttia.
Lääkärin olisi tullut kysyä voinnista, mutta toisaalta sairaalat ovat ylityöllistettyjä ja abortti ei ole sellainen toimenpide, johon kenenkään on pakko edes mennä. Lääkärit vannovat valassaan, etteivät ikinä vahingoita elämää ja koko abortti on suoraan lääkärin valan vastainen. Se on vain lakisääteinen juttu, siis vähän sellainen "jonkun se on tehtävä"-homma.
Olen pahoillani, että koet tulleesi väärinkohdelluksi, mutta elät yhdessä niistä harvoista maista, joissa nainen voi halutessaan saada abortin turvallisesti sairaalassa. Ole siitä iloinen.
Älä katkeroidu äidillesi ja poikakaverillesi, vaan ymmärrä ja myönnä että vastuu abortista on lopulta ollut sinun omasi, ei kenenkään toisen. Et voi aborttia peruuttaa, joten elä elämääsi eteenpäin. Saat varmasti vielä niitä omia lapsia, älä huoli. Toivotan sinulle onnea ja onnellisuutta!!
Ei jälkitarkastuksessa ole mitään syytä ultrata, eihän kohdussa ole mitään, mitä pitäisi katsoa. Toimenpiteet eivät ole mitään halpoja ja jos on jo tiedossa, että kohdussa ei ole mitään, syyttä käyttää kalliita koneita. Tekihän lääkäri sinulle kuitenkin sisätarkastuksen, josta näki, ettet ole enää raskaana, eli kohtusi on tyhjentynyt?
Lääkäri on ihminen, jotkut ihmiset nyt vain vaikuttavat väliinpitämättömimmiltä kuin toiset. Riippuu päivästä, kelistä, aamiaisesta ja kaikesta, ei ole mikään yleispätevä sääntö, että abortoijiin pitää suhtautua nuivemmin. Joku kertoi Hippoteen valasta, ei kannata välittää, ei lääkäri sen takia niuvistele, sillä valassaan he ovat luvanneet auttaa kaikin keinoin ihmisiä saavuttamaan parhaan mahdollisen elämänlaadunkin, vala ei keskity vain elämänmäärän lisäämiseen. Mutta tottahan jokainen ottaa henkilökohtaisesti ratkaisut, mutta aborttia eettisesti vastustava lääkäri ei toimi sellaisessa paikassa, että joutuu abortteja tekemään. Kuten ei eläintenoikeuksien puoltajat hakaeudu töihin mihinkään kaupan lihatiskeille. Eli tohtorilla oli varmasti vain huono päivä.
Elämme holhousyhteiskunnassa monessa asiassa, mutta et voi olla vakavissasi, että olisit odottanut sinulle lääkärissä kerrottavan enemmän abortista. Kyllä sitä luulisi ja varmasti on teilläkin keskuksella oletettu, että ihminen tietää toimenpiteen täysin jo siinä vaiheessa kun siihen alkaa hakeutumaan. Toimenpiteeseen tutustumalla ihminen saa kyllä tietää senkin millainen riski liittyy jne. Kun olet kysynyt asiaa hoitajalta olet saanut rehellisen vastauksen, kaikki on kohdallasi ollut kunnossa, vahinko riskit ovat olleet olemattomat. Kun kysyt asiaa täältä saat tietenkin toisenlaisen vastauksen, saat yleispätevän näkemyksen, jota värittää monet asiat, ei vain ammattitaito tai sinun yksilöllinen tilanteesi.
Joku ituprojekti oli vertaistukea tarjoamassa. Joku sitä täällä aiemmin mainosti kovasti ja aina oli se linkki sinne netti sivuille. Oli ihan fiksun oloiset sivut, jos löydät kannattaa tutustua, ne järjesti joitain ryhmiäkin ainakin suurimmissa kaupungeissa(?).
Kiitos paljon sulle, kun kerroit tollaisesta ituprojektista. Löysin sivut, ja olivat hyvät ja asialliset..
Onneksi tarjolla on vertaistukea, sillä raskauden keskeytys ei ole kaikille helppo asia.
Minulle hoitaja, joka seurasi lääkkeellistä aborttiani, soitti seuraavana päivänä. Ottivat sitä varten puhelinnumeron ylös, että voivatkysyä vointia. Kuuluu kuulema rutiiniin Oulussa, tai kuului silloin 5v. sitten.