Aina vaan epäonnistumisia

Meillä on mieheni kanssa useiden vuosien lapsettomuus takana, monia hoitoja ja sitten siirryttiin IVF -jonoon joulukuussa. Joulun aikaan (kun taas edellisestä hoidosta negan testasin) päätin, että nyt saa itku, epätoivo ja kaikenlainen vauva -haaveilu loppua! Että odotellaan rauhassa syksyyn, jolloin hoidot taas jatkuisivat.

Piti ihan tietoisesti alkaa kääntämään omia ajatuksia parempaan suuntaan, ajatella mitä kaikkea kivaa voin tehdä, kun en olekaan raskaana. Ajattelin ihania, uusia vaatteita, matkustelua yms. Koko ajan, että PRKL en enää murehdi tätä lapsettomuutta ollenkan. Että nyt saa surkiat mietteet ja toivottomuus kertakaikkiaan loppua!

Pikkuhiljaa epätoivo ja tuska alkoivatkin väistymään... JA KUINKAS OLLAKAAN! Helmikuun alussa testasin ensimmäisen plussan :) Ja nyt on vaavia pari kertaa käyty katsomassa ultrassa. Viikkoja kutakuinkin 13 1 tällä hetkellä.

Itse olimme julkisella puolella hoidossa ja harkitsin myös yksityiselle siirtymistä epätoivoisimpina hetkinä. Siellä saa ehkä enemmän aikaa ja nopeampaa palvelua. Itse emme kuitenkaan raaskineet vielä lähteä sinne puolelle vaan ajattelimme olla julkisella puolella ihan vain rahan takia.

Jokainen pari tekee luonnollisesti omat ratkaisunsa, jotka tuntuvat itselle oikealle ja parhaalle. Toivottavasti teillä on jonkinlainen hoitosuunnitelma ja aikataulu, miten etenette tulevaisuudessa. Itse en osaa muuta suositella kuin että koita unohtaa tuska ja epätoivo hoitojen välillä ja anna elämän aaltojen kuljettaa.

Henkilökohtaisesti luulisin, että tässä meidän tilanteessa stressin poistuminen helpotti hedelmöittymistä.

Onnea ja jaksamista valitsemallanne tiellä.