Koska palstan tasoa on usein arvosteltu ja sillä mielestäni on hyviäkin runoja julkaistu, tekee mieleni kysyä muiden lukijoiden mielipidettä parhaasta, runosta, jonka olette lukenut, jos muistatte?
Kysymys palstan lukijoille
Utelius
11801
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
täällä palstalla olleita runoja vai vain yleisesti runo tuotantoa, mitä on sattunut käteen eksymään?
Koko muu runon kenttä olisi vähän liian laaja palstan lukijoille, luulen.
Paras runo joka kosketti ja oli samalla kaunis. Runo tuli lähelle omaa sielunelämää ja vei samalla mennessään.
Kiitos, Liisa!
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=113&conference=4500000000000409&posting=22000000015512451
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=113&conference=4500000000000409&posting=22000000014991903
Oli tällainen, tekijä oli: tem
Sinun kätesi
Sinun kätesi pieni ja kaita
minut järkytti kokonaan.
En tiedä, oliko laita,
sitä ettet tajunnutkaan.
Niin helppo sun oli saada
kätes sieluuni - heittää pois.
voi jospa se yhtä helppo
myös minulle olla vois.
Mut kätes on yhä siellä,
kai tietämättäs, en kiellä,
mut syvällä kuitenkin.
Sen tahtoisin irti työntää
ja samalla saatan myöntää:
sen jäävän tahtoisin.!
sinä rakas ja suloinen,
tunsin niin ihmeellisesti
tämän kipeän rakkauden.
Pöydässä kesken kaiken
tuli hellyys tulvahtain
ja se kaiken alleen peitti
näin sinut, sinut vain
Sinun kasvojas tuskaisasti
minä kaipasin koskettaa,
kuin enen viimeistä kertaa
tai toista maailmaa....
hyvästi,hyvästi, näillä sanoilla.
ja koko miehisen olemuksen. Sinä olet ihana aivan valloittava! Olisin halunnut ottaa kädestä kiinni ja puristaa sua koskettaa minäkin, mutta en uskaltanut tehdä mitään siinä istuin vain ja ihmettelin. Mitä oikein tapahtui siinä hetkessä kun näin sut ja sain sua katsella ja kuunnella? - ihmettelen edelleen
Minä
Kiireiset askeleet.
Epävarmuus pistää selkääni kylmän piirtonsa ja pakottaa juoksuun.
Mutta juoksuni ei auta.
Vaikka jo tunnen veren suussani, se ei saa kylmyyttä katoamaan.
Se on tullut jäädäkseen. Kasvaakseen.
Epätoivo paiskaa minut polvilleen. Itsesäälini kiertyy ympärilleni ja ajatus hämärtyy.
Olen elokuvassa. Pääsen vielä täältä pois.
Mitä minulle tapahtuu.
Harson läpi elämä jatkuu.
Mutta minä tiedän nyt sen.
En osaa rakastaa.
Siinä lammen veden iholla, näin sen.
Pehmeänä kuin silkki,
siihen kun heti ilman lupaa koskin,
sen tunsin.
Katsoin syvälle, liian syvälle.
Se imi osan minua sinne veden kaaren alle.
Otti heikon.
Päivin sekä öin otat mieleni omaksesi.
Ja palaan aina vain uudestaan sinua katsomaan.
Enkä välitä vaikka saisin odottaa kuukausia.
Pieni hetki sinusta, aavistus läheisyydestäsi.
Tarvitsen aina lisää.
Vaikka polttavat kyyneleet silmiäni,
siihen jään.
Sammaleelle viereesi odottamaan.
Ja tästä kyllä sanottiin.
Tästä kyllä minua varoitettiin,
mutta en uskonut sen koskevan minua.
Nyt olen epätoivoinen.
Menen rikki.
Pelkään että valun lattian rakoon pieniksi palasiksi,
ja te kävelette minun yli. Sinä ja Hän.
Sitten alan pelätä etten hajoakaan. Minun on vain entistä pahempi olla.
Pelkään etten hajoa koskaan.
Olisi niin paljon helpompi olla pieninä palasina. Monessa paikassa.
Hajottakaa minut.
Lumen ja jään alla
maailma on vihreä.
Minunkin maailmani.
Ilmassa sateenkaarenvärisiä
ajatuskuplia,
naurusi raidoittamia.
Kiitos, että olet.