Miksi Armeijassa on niin paljon lomia? Kaikki viikonloput vapaat. Pääsiäinenkin miten monta loma päivää siinäkin on?
Koko pääsiäinen?
Kyllä on mennyt armeijan touhu ihan kummalliseksi. Kyllä nyky nuoriso oppii.. makaamaan kaikki viikonloput loisimassa kotona. Sellaistako se touhu sielläkin on.?
Koko pääsiäinen?
Kyllä on mennyt armeijan touhu ihan kummalliseksi. Kyllä nyky nuoriso oppii.. makaamaan kaikki viikonloput loisimassa kotona. Sellaistako se touhu sielläkin on.?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ajat muuttuvat, ennen oli maaorjuus ja ihmiset olivat kunniakkaasti tekemässä työtä maalla isänmaalle. Kyllä ennen olivat ajat paremmin. Porukasta on tullut todella velttoa.
Menin armeijaan syksyllä 1976 ja alokasaikaa ehti muistaakseni kulua viisi viikkoa ennen kuin pääsimme ensimmäiselle lomalle, joka alkoi ruhtinaallisesti lauantaina klo 12 ja päättyi sunnuntai-iltana.
Sen jälkeen pääsi puolentoista vuorokauden lomalle kahden viikon välein. Loppuaikoina oli myös pidennettyjä viikonloppuvapaita, jotka alkoivat perjantai-iltana.
On se tietysti valtiolle halvempaa lähettää porukka viikonlopuiksi kotiin syömään. Lisäksi on näitä maanantaivapaita siviiliasioiden hoitamista varten.
Ei meille suotu mitään lomia (KarPrSpol I/98)
Olimme alokaskaudella 7vko ja sen jälkeen tuli ensimmäinen loma joka kesti 3 päivää.
Perjantai 1800 - Sunnuntai 1200, että silleen
Muistan ajan, kun lomia radikaalisti lisättiin 90-luvun alussa. Syy oli puhtaasti raha. Varusmies kasarmilla maksaa rahaa myös viikonloppuisin. Ruuan lisäksi täytyy laskea mm. lauantain kouluttajat ja valvojien palkat sunnuntaina. Tuloksena on kiukkuisia yh-äitejä, jotka soittavat yksikönpäällikölle ja valittavat että poika syö jääkaapin tyhjäksi.