Ekaluokkalaisen masennustako?

ehkä yrittää ohjata lasta erilaisten taidemuotojen pariin. On lapsia, ja aikuisia, ja aikuisia lapsia, jotka ovat yksinkertaisesti niin estyneitä, etteivät kykene tunteiden ilmaisuun kuin taiteen välityksellä, jossa tunneskaalan laajuus on meriitti, toisin kuin arkielämässä yleensä. Etenkin Suomessa.

Kannattaisi kokeilla ihan oikean psykiatrin pakeilla käymistä. Ei kouluterkat tiedä mistään mitään ainakaan psykologian tasolla. Isäkin voi vaikuttaa jollain tavalla (toivottavasti ei pahimmalla), mutta tyttö ei siitä hiisku ainakaan ellei joku ammattilainen saa sitä kaivettua ulos.

Tilastojen mukaan koululaisista n. 10% on kouluaikanaan eriasteisia mielenterveydellisiä ongelmia, joten eivät ne mielenterveysongelmat lapsillakaan mitään harvinaisia ole, niistä vain puhutaan hyvin vähän. Suosittelisin, että ottaisit yhteyttä koulupsykologiin ja kuraattoriin ja juttelisit asiasta heille.

käytös kuulostaa kyllä pelottavan paljon siltä että hänellä on joku tosi iso salaisuus jota ei voi kenellekään kertoa.. ja tuo muistamattomuus on jostain opittu että siis sanoo että ei muista. lapsi jolla on asiat hyvin ei puhu noin.

olisiko ongelma isän luona jos koulussa ei tuon kummoisempaa. tyttösi reaktiot ovat niin voimakkaat ja jos hän on muuttunut lyhyessä ajassa olisin yhtälailla huolissani kuin sinäkin. mikä voi painaa pientä ihmistä niin että alakulo on jokapäiväistä ja taantuu myös välillä tosi pieneksi, vauvamaiseksi. haluaako olla pienempi koska silloin oli hänellä hyvä olla toisin kuin nyt...

toivon että isä ei tee tytölle mitään mutta todella omituista on tuo että tyttösi ei puhu mikä hänellä on. en halua tässä kehittää mitään insestiepäilyä turhaan mutta tyttösi käytös sopii tällaista kokevien ja kokeneiden lasten käytökseen:( oletko miettinyt onko tytön lähellä ihminen joka pääsisi tällaista tekemään?

toivon että syy on toinen. miksi ette päässeet perheneuvolaan? olet sinnikkäästi hakenut apua ja se on hienoa! sinusta välittyy aito rakkaus ja huoli lapsestasi. jatka taistelua, lapsesi ansaitsee päästä hoitoon. oli syy mikä tahansa ei tuollainen olo mikä tytölläsi on ole normaalia ja mitä varhaisemmassa vaiheessa hän alkaa saada oikeaa apua sitä parempi.

Yksi mahdollisuus on se, että siellä isän luona tosiaan on jotakin mikä on saanut tuon muutoksen aikaan. Insesti on sieltä rankimmasta päästä, mutta saattaa olla jotakin muutakin. Syyttelemään ei minusta kuitenkaan kannata mennä, jos ei selviä vihjeitä jostakin ikävästä ilmene, ettei ainakaan turhan takia mene välit sinne poikki. Siitä saisi lapsikin syyttömänä kärsiä.

Todennäköisempänä kuitenkin pidän sitä, että tuo muutos on seurausta siitä, että koulunkäynti on tytöllesi jostakin syystä osoittautunut liian raskaaksi. Alkoihan muutos siitä, kun hän aloitti koulun. Oma kokemukseni vuosien takaa on samantapainen. Tyttöni oli ennen koulun alkua vilkas ja iloinen, mutta ensimmäisen syksyn aikana muuttui selvästi vaisummaksi ja alakuloiseksi. Kärsi jonkin verran kiusaamisesta ja aina ei ollut kaveria. Hänkin oli haluton kertomaan tapahtumista, sanoi vain aina että oli ihan kiva päivä, vaikka välillä sitten tuli ilmi, että jotain ikävää oli tapahtunut. Tuo "en muista" saattaa olla vain suojakeino, kun ei halua ajatella ja muistella ikäviä asioita. Meillä tilanne ratkesi itsestään toisella luokalla, kun kiusaamista ei enää ollut ja oma paras kaverikin löytyi uusista luokkakavereista.

Minusta sinun kannattaa ottaa yhteyttä koulupsykologiin ja -kuraattoriin, jos heiltä löytyisi tuohon tilanteeseen apua ja neuvoja. Tyttösi voisi varmaan silloin tällöin yksinkin käydä heidän kanssaan juttelemassa, kun sinne perheneuvolaankin olisi mielellään mennyt. Hänelle varmasti tekisi hyvää saada puhua jonkun vieraan kanssa asioistaan. Me ei silloin aikanaan oikein osattu keneenkään turvautua, mutta teidän tilanne kuulostaa kyllä sen verran ikävältä, että minusta ei kannata odottaa, että tilanne menee itsestään ohi. Perheneuvolaan pääsyä kannattaa myös vaatia! Selittäkää, että lapsi todella tarvitsee apua.
Toivotan teille kaikkea hyvää ja että ilo palaisi elämään!

takana jotain vakavampaakin mutta oman kokemukseni mukaan seitsenvuotiaat käyttäytyvät juuri tuon suuntaisesti, vaikenevat, murjottavat, tiuskivat kuin murrosikäiset, seitsenvuotias tosiaan kasaa asioita sisälleen ja jokin pieni asia saattaa murtaa hänet itkuun.
Seitsenvuotias on niinsanotusti hukassa itsensä kanssa.

Koulun aloittaminen on niin iso muutos,e ttä lapsen kaikki energia menee uuden tilanteen hallitsemiseen ja haltuunottoon. Pitäisi olla jo iso ja hallita asioita mutta kun seitsenvuotias on vielä pieni, kaipaa syliä vaikka ei suostu kunnolla enää edes halattavaksi.

Meillä ainakin ekaluokkalainen oli jatkuvasti pahalla tuulella ja puhumaton, piti oikein kytätä hetkeä jolloin tavoittaisi lapsen sen verran hyvänä hetkenä, että saisi edes jonkimmoisia vastauksia.

Mitä tulee yleensä tuohon vastaamiseen, meillä ei vielä edes toisella luokalla muksut osanneet kertoa oma-aloitteisesti koulusta mitään, jos kysyi esim. mitä oli ruokana, vastaus oli aina en muista, tai mitä teitte koulussa ; en muista. Tuon ikäinen ei vielä osaa kertoa yksityiskohtia kun päivä on täynnä toimintaa ja uusia asioita, pitää kysyä; oliko teillä hernesoppaa ruokana tai kirjoititteko tunnilla tai oliko piirustusta,potkitteko palloa jne. silloin lapsi osaa alkaa kertoa kun hänelle annetaan aihe ensin.

tutulta tuo tytön oireilu, sillä lähipiirissä oli miltei samanlainen oireilu. Kyseessä on/oli muutama vuosi sitten eronnut perhe ja silloin yksi lapsista oli vasta muutaman vuoden ikäinen eikä tajunnut eroakaan siinä määrin mitä vanhemmat lapset.

Nuorin lapsi varttui kouluikään ja iän tullessa alkoi oireilemaan juuri vatsakivuilla ja ennen kaikkea itkuherkkyydellä. Tuntui, että itkuun purskahduksia tuli mitä pienimmästäkin asiasta.
Arveltiin, että jonkinlaisesta masennuksesta on kyse, mutta mistä se johtuu? Se selvisi, kun tyttö viimein rohkaistui kyselemään isältään, että miksi olette eronneet, miksi ette voi mennä uudelleen yhteen jne? Vanhempien välit ovat "keskustelukunnossa" (äiti jätti, löysi aikoinaan uuden) ja molemmilla on uusperhe ( ei yhteisiä lapsia uuden kumppanin kanssa)ja lapset ovat vuorollaan vanhemmillaan.

Kun asiaa alkoi ajatella/puida tuntui selvältä, että lapsi käsitteli vanhempiensa eroa, kun ikää tuli sen verran, että kykeni pohtimaan eron syitä. Tyttö oli kertonut, että kun sillä ja sillä on ihka oikea perhe ja omat vanhemmat kotona.
Niinhän se useimmilla lapsilla menee, että lapsella pysyy ikuinen haave "omien vanhempien perheestä". Eikä vielä 6-7 v (vanhempikaan lapsi)ymmärrä aikuisten eroa, eikä sitä voi tyhjentävästi lapselle selittää. Tälle tytölle on kerrottu erosta mutta realistisesti, että vanhemmat eivät muuta enää yhteen. Pitää tottua ajatukseen. Itkuherkkyys on loppunut - oletettavasti masennuskin ja myös kyselyt erosta ovat laantuneet.

olla myös suorituspaineita.
Eli pitäis oppia kauheesti uusia asioita (lukemaan, laskemaan jne) ja jos tuntuu, ettei ihan osaakkaan niin hyvin kun muut, ni reagoi jännitysvatsakivulla. Toiset reagoi vatsalla koko ikänsä ja usein ne tilanteet liittyy just stressiin ja jännitykseen.
Kannattaa ehkä ihan vakavissaan seurailla, ettei taustalla olis sitte kuitenkin jotain oppimis vaikeuksia..
Luin jostain, että nykyään saattaa erityisluokille mennä ihan viides luokkalaisia, jotka ei osaa kunnolla lukea tai kirjoittaa. Tytöt vetäytyy sisäänpäin ja pojat alkaa "häiriköimään".
Toi "Mä en muista"- juttu voi olla vaan sanaparsi, jota käytetään, kun ei haluta kertoa tai sitten se voi olla ihan totta. Silloin voi kyseessä olla oikein todellinen neurologinen ongelma esim. jonkun kielellisen hahmotuksen, kuulomuistin tms. kanssa. Enpä tiedä, mutta kannattaa toki siltäkin suunnalta asiaa katsella. (Ei välttämättä mikään psyykkinen juttu, vaan ihan helposti korjattavissa oleva juttu, jos esim. tarvitsee vaan enemmän aikaa johonkin juttuihin, muutei kehtaa/tiedä kuinka pyytää.) Voisit koittaa kysyä esim. Mitä pidät matematiikasta jne. tyylisiä kysymyksiä.

lapseni oli ekalla luokalla, niin hiukan samantapaista käytöstä ilmeni myös tytöllämme. Lähes joka asiaan vastasi en muista, ja oli tavallista itkuherkempi ja esim. jos sanoi jollakin väärällä äänensävyllä jotain (jonka tyttö tulkitsi vääräksi, vaikka normaalilla äänellä puhuttiin hänelle) niin saattoi pillahtaa itkuun.
Mutta en kylläkään tästä huolestunut kovasti, vaan laitoin sen koulun aloituksen ja siitä aiheutuvan stressin piikkiin.
Tämä en muista-kausi jatkui vielä toisenkin luokan ja osin kolmannen. Kolmannella alkoi sitten vasta tulla järkeviäkin vastauksia ja muisti ja osasi kertoa paremmin, mitä koulussa oli tapahtunut.
Nyt tyttö on neljännellä ja koulu on alusta saakka mennyt todella hyvin.
Tyttönne tapauksessa tulee mieleen pari asiaa, ainakin vatsa- ja pääkivuista.
Onko tytöllänne koulussa välitunneilla kavereita, joiden kanssa olla, vai joutuuko hän yksin seisoskelemaan osallistumatta muiden välituntileikkeihin? Ja toinen koulumatkat, kiusataanko häntä meno- tai tulomatkalla kouluun ja koulusta? Kokeeko hän joitain asioita kiusaukseksi esim. koulumatkalla, mihin toiset eivät reagoisi tai ihan todellisia kiusaamiskokemuksia? Onko hänellä suorituspaineita jonkun aineen suhteen? (omalla tytöllä suoriutuminen matematiikasta esim. aiheutti päänsärkyä, kiukkukohtauksia yms. pelkoja, ettei ole tarpeeksi hyvä. Näistä opettajankin kanssa juteltiin, ja pelot poistuivat ja menee ihan keskivertotasolla matikassa) Sitä pelkoa omasta suoriutumisesta oli jo ekasta luokasta lähtien. Vasta kolmannella keskusteltiin, kun oli hahmottunut tarkemmin mistä oli kyse. Kun tyttö ei sitä aiemmin oikein osannut kertoa. Tyttönne voi olla herkkäluonteinen, joka ehkä kokee herkemmin kiusaamisena jonkun asian, mitä toinen lapsi ei kokisi. Meillä on ollut vähän samaa vikaa, mutta asioista on selvitty kuitenkin ajan kanssa puhumalla. Lyhyt episodi oli myös koulukiusaamista matkalla kotiin, ja se kyllä pisti asiat sekaisin. Oli vatsakipua ja pääkipua yms.
Mutta se asia selvitettiin perusteellisesti ja kaikki oireilu loppui siihen. Kaikki kouluun liittyvä kannattaa opettajan kanssa vieläkin ottaa puheeksi. Opettaja voisi tarkkailla puolestanne tyttöä jonkin aikaa tarkemmin. Kyllä niitä vaihtelevia tilanteita mahtuu siihen koulunaloitukseen ja jatkuvasti tulee uusia. Mutta silloin pitäisi olla kaiken hyvin, kun lapsi lähtee mielellään kouluun aamuisin. Tässä vähän tällaista sekavaa sepustusta...

Ja maalaisjärkeä kannattaa asioiden suhteen käyttää. Ei lasta heti tarvitse millekään psykiatrille kiikuttaa. Tekee vain lisää hallaa lapselle. Ekaluokkalainen on vielä niin pieni, ja koulunkäynti hänelle jännittävää ja stressaavaa. Eka vuosi on vasta lähinnä harjoittelua ja kaikki asiat ovat uusia. Ihan normaalilta ekaluokkalaiselta lapsenne kuitenkin kuullostaa, sellaiselta joka nyt on vain stressaantunut tästä kaikesta uudesta.
Jo tuokin kun kerroit, että tytön maha ja pää ovat päivittäin kipeänä useimmiten illalla ja aamulla viittaa selvästi siihen, että häntä koulussa jännittää ja häiritsee joku asia. Aamulla, kun pitäisi lähteä kouluun, ja illalla kun hän miettii seuraavan päivä kouluunlähtöä, päivittäin.
Alkakaa nyt vielä opettajan kanssa selvitellä tarkemmin tai sitten pitää vain antaa ajan kulua, niin pelot ja jännitykset lievenevät. Ja puhua kannattaa, mutta kärpäsestä ei pidä tehdä härkästä!

vielä kirjoittajan lisäys: itsekin olen yksinhuoltaja ja lapsi tapasi myös isäänsä, ja kaikenlaista kävi mielessä insestiä myöden, kun lapsen käytös vaikutti niin omituiselta. Mutta pelkästään kouluasioista oli kysymys. Tyttöni oli siitäkin hyvin itkuinen, kun opettaja ei ehtinyt kiinnittämään juuri häneen niin paljon huomiota kuin tyttö olisi halunnut. Ei ehtinyt kuuntelemaan hänen asioitaan tunnin alussa tai lopussa ja sitä itkettiin kotona ja saatiin jopa kiukkukohtauksia pitkät ajat. Sanoi kotona, että opettaja käyttäytyy huonosti, kun ei edes vastaa, kun lapsi puhui hänelle. Se oli suuri suru ja murhe, kun lapsi oli tottunut saamaan kaiken huomion kotona. Myös siitä oli hermostunut, kun luokassa oli niin kova meteli. Kaksistaan kun elettiin tytön kanssa (vaikka tarhassa ja eskarissa oli ollutkin) niin tottunut kuitenkin rauhallisempaan. Valitti sitä, kun aina ei kuullut mitä opettaja sanoi, metelin takia. Jäi joskus kuulematta mitä läksyksi tuli. Valitti ja oli kiukkuinen siitä, kun ei pystynyt metelin vuoksi keskittymään. Jne...

lääkettä ja tabuja ja pillereitä ja likasta zombi loppuiäkseen.
Lekuritkin siinä tienaa nyt lääketehtaista puhumattakaan.

Olekohan edes testannut onko anemiaa?
Vaikka luultavammin kiusaus on syynä.
Minkä takia mukula kertoisi lärpälle mutsilleen totuuden?Lisää harmia se vain tietää

huolineet teitä perhe neuvolaan????
Jopa on outoa käytöstä!
Miten olisi jos kysyisit opelta josko sinä lapsi iskä ja ope pitäisitte pienen kokouksen.
Ei tarvitse välttämättä olla koululla, vaan kysy lapseltasi kummassa kotona vaiko siellä koululla.
Lapsi jota on kiusattu useimmiten haluaa jutella open kanssa YKSIN ja kertoa hänelle tilanteen.
Tottakai on vanhempien asia auttaa lasta, niin meillä onnistui...

asiat ovat ikäviä ja tekevät uskomatonta tuhoa pienelle ihmiselle ja siitä kärsii koko perhe.Opettajilla tulisi sen verran olla järkeä että tällaiset pienet tunnilla härnäämiset loppuisi. Lapsia on niin erilaisia, toiset reagoivat pieneenkin härnäämiseen.Jokaisella lapsella tulisi olla rauhallinen työympäristö ja opettaja on se jonka kuuluu vahtia että näin on.Nyt opettajat ovat sitä mieltä että ei opettaja ehdi kaikkea vahtia, mielestäni on vahdittava se on hänen tehtävänsä.Meillä oli jokin aika sitten aamuisin päänsärkyä vatsa oli kipeä. Otin yhteyttä opettajaan, kommentti oli että jos jatkuu niin yhteyttä terveydenhoitajaan. Ei tullut äijälle mieleenkään alkaa selvittämään olisiko syy jossain siellä koulussa.Opettaja on muuten eläkeiän kynnyksellä taiteileva vanha mies, motivaatio hukassa ja lapset kärsii varsinkin tytöt.