Masennuksen mukana rupesi tulemaan syömishäiriöisiä ajatuksia, jotka sitten hävisi lääkityksen alettua. Viime syksynä mittani olivat 157/54, nyt kahdeksan kiloa vähemmän. Puolen tuosta kahdeksasta kilosta lähti sairaslomalla leikkauksesta toipuessani, loput neljä laihdutin epäterveellisin keinoin, oksentamalla ja jättämällä ruokaa väliin. Silloin taisin kärsiä bulimiasta, ahmin välillä järkyttäviä määriä ruokia ja oksensin kaikki pois. Sittemmin se rupesi jäämään taka-alalle.
Oksentelen edelleen. Mulle tulee huono omatunto, jos syön "väärää" ruokaa. Syön minimalistisesti. Joskus tuhahdan koko hössötykselle, ostan suklaata, mässään ne kaikki ja oksennan saman tien. Sitten taas vannon laihtuvani. Urheilen paljon laihtuakseni, ihailen laihoja ihmisten vartaloita. Vihaan omaa peilikuvaani, peilailen koko ajan peilin edessä ja mietin, kun tuosta saisin nuo läskit pois, niin olisin tyytyväinen. En voi edes ajatella syöväni mitään ilman kaloreiden laskemista. Lasken niitä jatkuvasti. Kuukausien ajan olen elänyt reilusti alle 1000 kCal ruokavaliolla, päivittäin kulutan about 2000 kCal. Välillä adrenaliini kuohahtaa ja on pakko ahmia, jolloin mikään ei auta.
Tunnen itseni äärimmäisen voimakkaaksi, kun vatsassa kurnii kiljuva nälkä ja istuminen sattuu, kun takapuolen luut osuvat kipeästi tuoliin. Hihkun onnesta, jos painan hieman edellispäivää vähemmän.
Kokkailen ja leivon toisille koko ajan, mutta itse en niitä juuri syö. Itselleni teen kummallisia aterioita, esim. riisiä, jossa erilaisia kasviksia ja tonnikalaa.
Mulla on myös mieletön pakkomielle ulkonäöstäni: mun on joka tilanteessa näytettävä siltä, kuin voisin mennä suoraan catwalkille.
Onko aihetta huolestua, vai suurentelenko koko asiaa pienessä pääkopassani?
Oksentelen edelleen. Mulle tulee huono omatunto, jos syön "väärää" ruokaa. Syön minimalistisesti. Joskus tuhahdan koko hössötykselle, ostan suklaata, mässään ne kaikki ja oksennan saman tien. Sitten taas vannon laihtuvani. Urheilen paljon laihtuakseni, ihailen laihoja ihmisten vartaloita. Vihaan omaa peilikuvaani, peilailen koko ajan peilin edessä ja mietin, kun tuosta saisin nuo läskit pois, niin olisin tyytyväinen. En voi edes ajatella syöväni mitään ilman kaloreiden laskemista. Lasken niitä jatkuvasti. Kuukausien ajan olen elänyt reilusti alle 1000 kCal ruokavaliolla, päivittäin kulutan about 2000 kCal. Välillä adrenaliini kuohahtaa ja on pakko ahmia, jolloin mikään ei auta.
Tunnen itseni äärimmäisen voimakkaaksi, kun vatsassa kurnii kiljuva nälkä ja istuminen sattuu, kun takapuolen luut osuvat kipeästi tuoliin. Hihkun onnesta, jos painan hieman edellispäivää vähemmän.
Kokkailen ja leivon toisille koko ajan, mutta itse en niitä juuri syö. Itselleni teen kummallisia aterioita, esim. riisiä, jossa erilaisia kasviksia ja tonnikalaa.
Mulla on myös mieletön pakkomielle ulkonäöstäni: mun on joka tilanteessa näytettävä siltä, kuin voisin mennä suoraan catwalkille.
Onko aihetta huolestua, vai suurentelenko koko asiaa pienessä pääkopassani?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Käytkö tai kävitkä terapiassa masennuksen takia? Jos olet jo lopettanut terapian, ota yhteys tähän terapeuttiin ja koeta päästä uudelleen asiakkaaksi näitten ongelmien takia. Ja jos yhä käyt terapiassa, niin ala purkaa tätä ongelmavyyhteä siellä myös. Usein mielenterveyden ongelmat nivoutuvat toinen toisiinsa mutta kullakin hetkellä yksi oire tuntuu häiritsevimmältä ja kiireisintä apua vaativalta. Tuolloin muut ongelmat jäävät helposti huomiotta, vaikka saattavat itse asiassa aiheuttaa sen käsiteltäväksi päätyneen ja kiireisintä puuttumista vaativan asian.
Anoreksia ei ole "pienessä pääkopassa suhteettomaksi suureneva juttu" vaan pahimmilaan terveyttä ja jopa henkeä uhkaava sairaus. Onneksi tila tunnistetaan nykyään ja siitä kärsivät saavat apua.
Sain terapiaa masennukseeni, mutta sukset menivät ristiin hoitohenkilökunnan kanssa, joten terapiakäynnit loppuivat siihen.
Mulla on hullu ajatus, etten voi mennä terapeutille puhumaan näistä asioista, koska en ole tarpeeksi laiha. He eivät ottaisi mua tosissaan.
Itelläni on sama tilanne:pakonomaista kalorien seurantaa,liikkumista sairaan paljon,ahmimista,morkkista ja oksentelua,välillä paastoamista! Tälle kokille on tullut entisestä ystävästä,ruuasta,pahin vihollinen ja entisestä vihamiehestä,liikunnasta,on tullut uusi bestis...
Tää on ikuista noidankehää...pahaa oloa ja alaspäin menoa...Toivottavasti me tästä vielä noustaan ja pystytään elään normaalia,onnellista elämää! Tsemppiä sulle :)
toi on ku ihan suoraa mun elämästä!
tuttu tunne.
mukava tietää ettei näköjää oo ihan ainut jolla on samoja juttuja :)
Luulin olevani näiden ajatusten kanssa ypöyksin! Ihanaa, että on muitakin! Ei siis sillä, että tämä tauti olisi mahtavaa, vaan siis se, että ei ole yksin. En osaa nyt ilmaista itseäni parhaimmalla mahdollisella tavalla. Mutta kuitenkin.
Todellakin, entisestä parhaasta ystävästä, ruoasta, on tullut vihollinen, ja entisestä vihamiehestä, urheilusta, on tullut mun sielunsisko.
Hei, sä oot jo pitkään kärsinyt aliravitsemuksesta ja se voi olla hengenvaarallista!!!! Siinä menee pitkään,että kroppa palautuu sellaisesta.
itselläni oli ihan samanlaisia piirteitä kuin sinulla. piti näyttää täydelliseltä aina kun meni ulos, vaikka vain postia hakiessa tai kaupas käydessä. ja sit toi ruokien ja leivonnaisten tekeminen muille. Mä ite en niit ikin syöny.. en mä saanu syödä se oli kiellettyy! mut nyt mä oon lihonu tuost 40 kilost ja haluun laihtuu uudestaa. tuntuu et olin sillon onnellisempi ku nyt normaali painoisena. mun mielst laihat ihmiset on kauniita, vaikka nyhyää on alkanu joissaki mainoksis olee pyöreempii ihmisiiki, mut mun mielst se on rumaa. mut tääki on mun oma mielipide ja siks haluun olla laiha taas.