Mikä on liikaa?

Haluaisin kuulla mielipiteitä muilta missä menee parisuhteessa hermostumisen/väkivaltaisen käyttäytymisen raja.

Oma mieheni on lyönyt minua suuttuessaan kerran ja vannonut ettei tätä tekisi koskaan toiste. Hän on kuitenkin todella kiivas suuttuessaan ja ottanut useamman kerran minua kiinni esim. ranteesta, niskasta tms. tavalla, joka satuttaa ja paljon. En ole mikään iso ihminen ja miehelläni on paljon voimaa, joten hän varmasti ymmärtää satuttavansa minua.

Lisäksi pelkään mieheni äkkinäisiä liikkeitä hänen suuttuessaan; aiempi lyöminen riitatilanteessa kai kummittelee vielä taustalla, sillä se tapahtui niin äkkiarvaamatta.

Olen aina ollut sitä mieltä, että yksikin kerta on liikaa ja mies saa lähteä kävelemään jos näin tapahtuu, mutta jostain syystä näytänkin olevan surkea luuseri joka jää suhteeseen. Rakastan miestäni kovasti, mutta tuntuu että hän oikeuttaa käytöksensä sillä, että on niin herkästi hermostuvaa tyyppiä. Tapahtuman jälkeen seuraa normaali anteeksipyytelykierre ja asia on jossain vaiheessa aina kuitattu.

Tiedän että mieheni edellinen vakava suhde oli väkivaltainen, joskin pääasiassa naisen puolelta!, mutta hänen taustansa huomioonottaen minusta tuntuu, että jonkinlainen väkivaltainen käyttäytyminen parisuhteessa on hänelle "normaalia".

Miehelläni on aika heikko itsetunto ja hän on todella riippuvainen ja mustasukkainen minusta. Tiedän että tästä löytyvät suurimmat syyt hänen käytökselleen, mutta onko siinä mitään järkeä, että yritän piristää ja lohduttaa häntä lähes päivittäin ja kiitoksena on tällaista?! Terapiaan menemistä yhdessä tai erikseen olen ehdottanut ja se on saanut vastakaikua, mutta käytännössä asia jää luultavasti minun tehtäväkseni järjestää..
3651
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Sanota että yksikin lyönti on liikaa...?
Mutta, mutta itselläni ei ole oikeutta puhua mitään, ku itsellänikin on väkivaltainen mies.
Ja vielä vaan seurustelen hänen kanssaan...
Se on hankalaa, ei voi muuta sanoa. Ei sitä niin helpolla voi jättää vaikka kuinka lyö.
Jos on yhtestä menneisyyttä ja lapsi(niinkuin meillä). Kiitän vain luojaani ettei lapsi tiedä asiasta mitään!

Äänestä

miehelläsi, niin tulee jatkumaan. tiedän kokemuksesta siitä (ex). ja silloin ihmisellä on myös alhainen stressinsietokyky. Siihen vaikuttaa monet asiat, mahdollisesti lapsuudesta lähtöisin. Meilläkin mies oli muuten ihana, kiltti ja rauhallinen mutta ihan pienestäkin asiasta saattoi menettää hermonsa. Katui kyllä itsekin jälkeenpäin lyömistään, tiedän sen. Eikä aina tarvittu edes mitään niin suurtakaan riitaa ennenkuin se tapahtui.
Jälkeenpäin hän on tutustunut uuteen naiseen, joka myös tuntuu melko agressiiviselta ihmiseltä ja toivoisin että mies itsekin ymmärtäisi oman parhaansa. olisin vieläkin valmis häntä auttamaan ja tukemaan, niinkuin olen yrittänytkin; välttämällä yhteenottoja ja olemalla aiheuttamatta stressiä:)

Äänestä

Tämä ei sitten ole mitään kaunista luettavaa ja kaikki totta.
mulla oli sellainen mies joka läväytti joka kerta kun suuttui (lähinnä siksi että oli taas jäänyt kiinni pettämisestä). kerran kävikin niin että mä ilmoitin että mä en katso sitä enää niin äijä löi mikä tuttua sinänsä mutta olin juuri saanut silmälasit jotka oli minulla iskun osuess päässä (onneksi muoviset ettei lasia)molemmat sangat meni poikki ja keskeltä linssien välistä siis lasit oli neljässä osassa ja käyttökelvottomat.Onneksi oli niin että mun piti viedä työkaverille avaimia ja pääsin tilanteesta pois. kun työ kaveri näki minut kuului kysymys "löikö se sua" ja työkaveri pelasti mun hengen kun tuli ja heitti exän ulos.
sulle sanon sen että lähde pois kun vielä ehdit. kyllä se kirvelee mutta se tilanne menee pahemmaksi jos jäät.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


epätoivo kirjoitti:

Haluaisin kuulla mielipiteitä muilta missä menee parisuhteessa hermostumisen/väkivaltaisen käyttäytymisen raja.

Oma mieheni on lyönyt minua suuttuessaan kerran ja vannonut ettei tätä tekisi koskaan toiste. Hän on kuitenkin todella kiivas suuttuessaan ja ottanut useamman kerran minua kiinni esim. ranteesta, niskasta tms. tavalla, joka satuttaa ja paljon. En ole mikään iso ihminen ja miehelläni on paljon voimaa, joten hän varmasti ymmärtää satuttavansa minua.

Lisäksi pelkään mieheni äkkinäisiä liikkeitä hänen suuttuessaan; aiempi lyöminen riitatilanteessa kai kummittelee vielä taustalla, sillä se tapahtui niin äkkiarvaamatta.

Olen aina ollut sitä mieltä, että yksikin kerta on liikaa ja mies saa lähteä kävelemään jos näin tapahtuu, mutta jostain syystä näytänkin olevan surkea luuseri joka jää suhteeseen. Rakastan miestäni kovasti, mutta tuntuu että hän oikeuttaa käytöksensä sillä, että on niin herkästi hermostuvaa tyyppiä. Tapahtuman jälkeen seuraa normaali anteeksipyytelykierre ja asia on jossain vaiheessa aina kuitattu.

Tiedän että mieheni edellinen vakava suhde oli väkivaltainen, joskin pääasiassa naisen puolelta!, mutta hänen taustansa huomioonottaen minusta tuntuu, että jonkinlainen väkivaltainen käyttäytyminen parisuhteessa on hänelle "normaalia".

Miehelläni on aika heikko itsetunto ja hän on todella riippuvainen ja mustasukkainen minusta. Tiedän että tästä löytyvät suurimmat syyt hänen käytökselleen, mutta onko siinä mitään järkeä, että yritän piristää ja lohduttaa häntä lähes päivittäin ja kiitoksena on tällaista?! Terapiaan menemistä yhdessä tai erikseen olen ehdottanut ja se on saanut vastakaikua, mutta käytännössä asia jää luultavasti minun tehtäväkseni järjestää..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu