Ajattelin kirjoittaa ensimmäistä kertaa koska olen tällähetkellä melko sekaisin. Mielialani on vaihteleva ja itken usein ja koen masennusta arkielämän asioista. Omaan vakavan aivovamma (kolari 1996) joten suurin osa mielialoistani johtuu vammasta ja tänään olin juuri psykiatrin juttusilla koska mielialani oli alakuloinen ja itketti. Kerroin kolarista ja saamistani vammoista ja hän päätteli että minulla olisi kaksisuuntainen mielenhäiriö. Olen kysellyt muiden mielipiteitä ja muut sanovat ettei se pidä paikkaansa. Tällä hetkellä en tiedä enää mihin luottaa. Itse pidän tätä ohimenevänä masennuksena.........olen todella sekaisin. Luin kyseisestä sairaudesta netistä ja en ymmärrä sanaa `mania´. Itse olen yliaktiivinen (ei kai se ole maniaa) ja minulla on tarvetta tehdä kokoajan jotain. En osaa rentoutua (huono omatunto) tai vain katsoa telkkaria. Odottelen työkyvyttömyyseläkettä tällähetkellä.
Mitkä ovat selvimmät oireet kakssuuntaselle? niin että maalainenkin sen ymmärtää..
Mitkä ovat selvimmät oireet kakssuuntaselle? niin että maalainenkin sen ymmärtää..
Vastaukset 15
Vanhimmat
hypomanialta eli manian lievemmältä versiolta. Tuo yliaktiivisuus voi olla sitä, jos podet myös masennusta välillä.
Siis miksei ihmisellä saa olla mielialoja tai vaihtelevia sellaisia? Joillekinhan se on elinehto. Kaikki eivät yksinkertaisesti pysty sietämään tasapaksua arkea tyyliin tänään siivotaan ja tiskataan yhdessä, katsotaan tv:stä se ja se ohjelma, kun olemme yhdessä niin sopineet. Miksei voi palkita itseään tällaisesta itsenäisesti omaan tahtiin suoriutumisella? Monesti vedotaan lähiympäristön sietokykyyn, mutta entä jos tätä lähiympäristöä ei enää lääkityksessä edes tarvita?
ollakin ja esim. bipothan ovat erittäin mielenkiintoisia, värikkäitä, vetovoimaisia ja tunnerikkaita persoonia mutta tämä häiriö usein vaikeuttaa arjesta selviytymistä ja siihen liittyy sitä unirytmin rikkoutumista, mikä myös vaikuttaa esim. työkykyyn. Hyviä puolia siis on myös heillä erittäinkin paljon ja ovat siis usein lahjakkaita/taiteellisia ihmisiä. Kysymys onkin varmaan siitä, vaikuttaako häiriö mielialojen vaihteluissa esim. työkykyyn ja muihin ympärillä oleviin ihmisiin negatiivisesti ja kuinka paljon. Muutenhan, jos talous sallii ja läheiset kestää, niin sitähän saa olla vaikka kuinka paljon "vuoristorataihminen".
Mulla todettu kaksisuuntanenmielialahäiriö eli olen maanisdepressiivinen lyhenteenä käytetään mania. Pari päivää kestää juuri tuota yliaktiivisuutta tai hieman pitempääkin ja sitten taas ollaan sohvaperunana. Mulla siihen lääkityksenä mm. lito. Mutta syön paljon muitakin lääkkeitä johtuen muista sairauksista kuten skitsofreenia, paniikkihäiriö yms. Ja minusta nuo sun olot kuulostaa manialle. Ei kovin miellyttävä sairaus ainakin omalla kohdalla sotkee perhe-elämän täysin. Kirjottele jos haluat tietää jotain, voin koittaa vastailla ainakin omien kokemuksien perusteella. hauskaa pääsiäistä:)
Kaikillahan ei ole tuota osteluvimmaa. Mistä syystä kaksisuuntaiset eivät pysty purkamaan näitä vaiheitaan sellaisiin luonnollisiin keinoihin, jotka tukikisivat esimerkiksi nukkumista, esimerkiksi syvärentoutukset, hierojat, saunomiset? Tai vastaavasti auttaisivatjaksamaan arjessa, vaikkapa liikunta, hyvän ruoan tekeminen, hyvän kirjan lukeminen, käsityöt, jotka mm. auttaisivat siinä nukkumisessakin.
...että meillä maniaa sairastavilla ei ole sellaista keskittymiskykyä kuin normaaleilla ihmisillä. Elikkä ei pysty keskittyy esim. kirjan lukeminen, käsityöt. Ja vaikka sitä tekis mitä niin ei se uni vaan tule. Itse olen kyllä kokeillu monet asiat huonoin tuloksin...
kIITOS kaikille vastanneille...
mä kuitenkin vielä epäilen tota Mania-sanaa.
Luin myös netistä että diagnoosi voidaan tehdä vasta kun tiettyjä oireita on ollut vähintään kahden viikon ajan ja eihän mulla niin kauan mikään kestä.
Tällähetkellä olo ihan ok mutta väsynyt vain. Nukun todella huonosti (johtuen aivovammasta) Uni-valverytmi sekasin sen jälkee.
Yliaktiivisuus ei ole myöskään mitenkään muita häiritsevää vaan vain itse välillä koen sen "touhottamisen " jotenkin typeräksi ja turhaksikin..en tiedä sitten. Ja mitenkäs psykiatri voi tehdä diagnoosin yhden tapaamiskerran jälkeen? Eihän hän edes tuntenut mua entuudestaa jne.
Musta tuntuu vaan turhan hätiköidyltä.
HAUSKAA PÄÄSIÄISTÄ
http://www.glaxosmithkline.fi/asiakaspalvelu/potohjeet/kaksisuuntainenmielialahairio.pdf
http://www.hus.fi/default.asp?path=1,32,818,1733,1995,5866
www.tukiasema.net
Vilaseppa noita, kaksisuuntaisia on niitä joilla on selvät maniat, depressiot, sekamuotoiset ja sit on myös monia joilla rajaaminen paljon hankalanpaa..
Mä kattelin niitä www-sivuja ja olen todellakin sitä mieltä ettei mulla ole ainakaan mitään kaksisuuntasta tai sinne päinkään.
Siis eihän mulla ole niitä oireita niin kauaan ku tarttis jne.
Ja psykiatri alkaa mulle ihan varmasti jotain lääkkeitä tyrkyttämään ja enhän mä niitä varmasti ota!
Voiko sitä sitten lääkärille sanoa ettei mua mikään vaivaa ku ehkä tavallinen masennus vaan.
Moi!
Jäitä hattuun. Näitä palstoja lukiessa tuntuu välillä siltä, että tätä bipolaarisuutta ollaan tyrkyttämässä diagnoosiksi vähän joka lähtöön. Ikään kuin kysymyksessä olisi joku muoti-ilmiö.
Kyllä ihmiset sekoilevat, ei heidän silti tarvitse bipoja olla.
On hyvä pitää mielessä, että bipo-tyyppisen käyttäytymisen eteneminen diagnoosiksi asti on normaalitapauksessa monen vuoden ceissi. Muutenkin bipolaarisuuden oirekirjo on hyvin laaja ja kaikki bipot ovat sen vuoksi omia yksilöitään.
Lääkärin asia on tehdä diagnoosi, tai olla tekemättä sitä.
selväksi sitten ku seuraavan kerran menen sen kallonkutistajan luokse käymään, ettei sellasta häiriöö voi tosta vaan laukoo toiselle tuntematta kyseistä henkilöä paremmin.
Se sanos et se laittaa mut "kiireelliseksi potilaaksi" tänne että mä voin millon vaan tulla tänne juttelemaan ja purkamaan sisintäni. No just joo.. Siis kyllähän mä juttelemassa voin käydä ku se helpottaa jos välillä tuntuu ettei oikeen kulje minnekään suuntaan mut tollasta diagnoosii en kyl suostu ottamaan tosta vaan.
Kyl sen vähän niin on että ei eka tapaamisen perusteella mitään diagnoosia luulis kenenkään antavan.
Mut onko toi sun vastarintasi vain sitä että diagnoosi pelottaa sinua?
Yritä olla avoin lääkärin ehdotuksille....
Míkäli tuntuu että lääkäri on täysin väärässä niin voithan pyytää toiselta lääkäriltä mielipiteen myös.
Ei mua pelota millään tavalla sen lääkärin tekemä diagnoosi vaan olen aivan varma että se ei ole niin.
Puhuin oman neuropsykologin kanssa ja olen kysynyt toistenkin mielipiteitä ja kenenkään muun mielestä käytökseni ei liity kyseiseen häiriöön.
Käyntejä ei nyt sitten kuitenkaan enää jatketa koska päätin näin.
Mulla taisi sillon olla kyllä masennusta päällä ihan arkielämän asioista koska tapaamisen jälkee oloni ei ole ollut mitenkään mania-vaiheessa saatika depressiovaiheessa. Olo on ollut mitä parhain..suoraan sanottuna normaali.
Asia on näiltä osilta pulkassa ja hanskassa.
Kiitosta kaikille kirjottajille.
Lämmintä kevään jatkoa kaikille ja HyVÄÄ VAPPUA!!
älä usko psykiatria, aivovammaan kuuluu suuretkin mielialan vaihtelut! syötkö jotain masennuslääkitystä?? esim. citalopram? se aiheutti minulle hypomanian. kaksi viikkoa meni kyllä tosi lujaa ja rahaa pistin haisemaan useita tuhansia. kun kys. lääkitys lopetettiin se loppui kuin seinään ja tuli parin viikon matalaliito. kaikki sen vuoksi että minulla oli kuulemma masennusta ja tk. lääkäri aloitti kys. lääkityksen ilman neurologin konsultointia. kaikki keskushermostoon vaikuttavat lääkkeet pitäisi aloittaa erittäin varovasti koska aivot ovat aika erillälailla vastaanottavia vamman jälkeen.
myös tämä psykiatrin lausunto mennee vakuutusyhtiöllesi (jos sinä olet sen korvauksien piirissä..) ja siellä lääkäri pyyhkii vamman laajuuden psyykkiseksi häiriöksi!!!! oleppa nyt siis erittäin tarkkana, ja pyydä kaikki paperit ja lausunnonnot JOKA hoitavalta taholta! nimimerkillä, kokemusta löytyy. JENNI
jonka hän sai tapon yrityksen seurauksena jo monta vuotta sitten. Vastoin kaikkia todennäköisyyksiä hän selvisi tästä täysin tuntemattoman henkilön käsittämättömästä väkivallanteosta kuitenkin hengissä.
Sen jälkeen, kun hän on jostain masentunut, hän on sitä paljon enemmän kuin ennen. Suurin syy tähän on hänen vammastansa aiheutuvat muistin ongelmat, pääkivut, totaaliset yhtäkkiset väsymiset, jne... Hän ei kykene työhön.
Kunnallinen terveydenhuolto lähetti hänet kyllä keskussairaalaan tutkimuksiin, mutta siellä oli sitten joku ilmeisesti elämäänsä kyllästynyt lääkäri, joka vastoin kaikkia todistettuja tutkimustuloksia väitti että puolisollani ei ole aivovammaa, eikä suostunut häntä lähettämään jatkotutkimuksiin tai tekemään asialle mitään. Ei edes sairaslomaa kirjoittamaan. Jouduimme omin kustannuksin menemään yksityiselle ja sieltä kautta apua on nyt viimein pikkuhiljaa tulossa itse aivovamman hoitoon.
Lisäksi kun yhtään euroa tuon tapauksen seurauksena puoliso ei ole vielä korvausta mistään saanut ja kaikki sairaalatutkimuksetkin ovat vielä kesken, mahdollisten korvausten tai eläkkeiden tms. saamiseen voi mennä vielä vaikka kymmenen vuotta.
Jos joku nero näitä meidän tuloja alkaisi jälkikäteen selvittelemään, niin meidän olisi pitänyt oikeastaan kuolla nälkään jo vuosia sitten. En itsekään oikein tiedä miten tässä on kitkutettu eteenpäin.
Niin että sitä vain piti sanomani, että ymmärrän sinua sinun masennuksessasi. Samaa on meillä koko perhe kokenut myös jo vuosia. Kukaan ulkopuolinen ei oikein ymmärrä mistä on edes kyse, eikä rahallista tukea tilanteeseen saa mistään. Me ollaan kuulemma jotain väliinputoajia. (En viitsi tässä kaikkea kertoakaan, mutta kaikkea on yritetty. Mikään ei kuulemma koske meitä).
Niin että ei niitä kaikenmaailman psykiatreja ja muita kallonkutistajia tartte aina uskoa. Jokainen on yksilö ja jokaisella on omat ongelmansa ja tarpeensa. Uskoisin että sinä (niinkuin mekin) tarvitsisimme lähinnä jotakuta ihmistä jonka kanssa nimenomaan näistä aivovammaa ja sen seurauksia koskevista asioista voisi puhua, joka uskoisi ja ymmärtäisi missä mennään ja joka parhaassa tapauksessa osaisi vielä auttaa myös käytännön ongelmissa. Niitä vain ei taida jokapaikasta löytyä.
Tsemppiä kuitenkin sinulle. Et ole yksin, vaikka siltä tuntuu :)