Pitkästä aikaa kirjoittelen. Erosta on kulunut aikaa jo kohta vuoden, lasten huoltajuustaistelukin on ohi käräjäoikeuden osalta ja tuloskin tiedossa. Yhteishuoltajuus, mutta vastoin sos.toimen lausuntoa lapset asuvat äidillään. Aina pitää löytää asioista positiivinen puoli ja se on nyt se aika. Nyt sitä aikaa riittää, kun lapset ovat vain kerran kahteen viikkoon luonani. Ikävä kyllä se ikävä puolin ja toisin lasten ja minun välillä on kova. Eikä asiaa helpota tietenkään se, että äiti muutti lasten kanssa toiseen kaupunkiin heti kun löysi asunnon. Ilmoitti muutosta muutama viikko sitten perjantaina, kun sen viikon sunnuntaina asuivat sitten toisella paikkakunnalla noin sadan kilometrin päässä. Vanhin lapsista sanoi, että äiti haluaa olla mahdollisimman kaukana minusta. Lapsetkin saivat tietää muutosta paria päivää ennen muuttoa, joten eipä tainnut paljoa lapsia ajatella.
No, onneksi tässä on oppinut elämässä kaikkea, eikä pienet vastoinkäymiset heti lannista. Ikävä vain, että lapset kärsivät. Äiti yrittää tehdä kaiken mahdollisimman hankalaksi, niin tapaamiset kuin muut yhteydenpidot. Itse pitää yhteystiedot ilmoittaa, jos meinaa huolehtia siitä, että lasten kouluissa ja hoitopaikoissa on isästäkin tietoa. Väittää olevansa vielä yksinhuoltaja, vaikka näin ei ole. Lieköhän tavoitteena se, että saisi yksinhuoltajuuden sillä väitteellä ettei asioista sopiminen onnistu.
Ja minkäs mahdat, vaikka monien läheistenkin mielestä exä ei ole terve, niin oikeuden päätös on se mitä pitää noudattaa. Jopa sosiaalitoimi on voimaton. He voivat vain antaa perhetukea, joka sinällään on hyvä asia, mutta eivät voi vaikuttaa lasten asumispaikkaan, jos asiat ovat edes vähänkin kunnossa. Ja kun Suomessa ollaan, niin turha on odotella hovioikeuden ratkaisujakaan kovin pian, eiköhän tossa ainakin vuosi mene ennen kuin siellä asiaa käsitellään. Todisteitakin mielenhäiriöistä löytyy vaikka kuinka, mutta eipä ne tässä tilanteessa mitään auta. Yksi ihminen, tuomari, teki ratkaisunsa ja siitä saavat kärsiä kymmenet ihmiset, etenkin lapset.
No, onneksi tässä on oppinut elämässä kaikkea, eikä pienet vastoinkäymiset heti lannista. Ikävä vain, että lapset kärsivät. Äiti yrittää tehdä kaiken mahdollisimman hankalaksi, niin tapaamiset kuin muut yhteydenpidot. Itse pitää yhteystiedot ilmoittaa, jos meinaa huolehtia siitä, että lasten kouluissa ja hoitopaikoissa on isästäkin tietoa. Väittää olevansa vielä yksinhuoltaja, vaikka näin ei ole. Lieköhän tavoitteena se, että saisi yksinhuoltajuuden sillä väitteellä ettei asioista sopiminen onnistu.
Ja minkäs mahdat, vaikka monien läheistenkin mielestä exä ei ole terve, niin oikeuden päätös on se mitä pitää noudattaa. Jopa sosiaalitoimi on voimaton. He voivat vain antaa perhetukea, joka sinällään on hyvä asia, mutta eivät voi vaikuttaa lasten asumispaikkaan, jos asiat ovat edes vähänkin kunnossa. Ja kun Suomessa ollaan, niin turha on odotella hovioikeuden ratkaisujakaan kovin pian, eiköhän tossa ainakin vuosi mene ennen kuin siellä asiaa käsitellään. Todisteitakin mielenhäiriöistä löytyy vaikka kuinka, mutta eipä ne tässä tilanteessa mitään auta. Yksi ihminen, tuomari, teki ratkaisunsa ja siitä saavat kärsiä kymmenet ihmiset, etenkin lapset.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Et tosiaan ole ensinmäinen ja taatusti et ole viimenen, kelle noin käy.
Ja vinkkejä tulevaisuutta ajatellen; Ehdottomasti kannattaa ilmoittaa ko. kunnan viranomisille missä mennään, mieluiten sen tekisi entisen asuinkunnan vastaava viranomainen, toki sinun "suostumuksellasi" ettei koko "hommaa" ole tarvis aloittaa uudelleen. Samoin kannattaa dokumentoida kaikki ne tahot, joihin olet antanut/annat yhteystietosi, toki niin, että sinulle jää näyttö.
Pelkkää viivytystaistelua ex-puolison osalta, missä lapset ovat ainoita kärsijöitä; tiedän tunteen, kokemuksella.
ikävää on todella se,että lapset joutuvat siinä sivussa sitten "pelinappuloiksi". Itsellä myös samat kokemukset, pian varsinaiset käräjät ja neuvoja otetaan vastaan,että mitä ihmettä siellä pitää tehdä. Itse haluan rehellisellä pohjalla mennä käräjille,mutta ex on antanut jo hieman suuntaa,että miten hän aikoo asiat pelata...
Itse olen suunnilleen saman prosessin alkutaipaleella. Lasten ja minun toive on, että voimme jatkaa tässä kodissa keskenämme ja häirikköäiti poistuisi muualle. Toive toteutui muutama viikko sitten ja nyt on edessä käytännön paperityöt. Rouva on onneksi ollut yhteistyöhaluinen ja asiat ovat sujuneet yleensä hyvin. Paitsi viikontakaista jurriräyhäämistä, jolloin alkoi pelottaa, mihin kaikkeen tässä vielä voi joutua (tai mihin kaikkeen hän voi sellaisessa mielentilassa tilanteen johtaa). Lapset ovat selvästikin hoidon tarpeessa, niin varmaan minäkin, vaimosta puhumattakaan ...
Yritän nyt kuitenkin sopivasti myötäillen saada avioeropaperit etenemään.
On meistä kehittynyt aikamoisia "tunteiden tulkkeja"
äitiä joka osasi manipuloida lapsensa siihen uskoon että isä ei välitä ja hänellä yksinhuoltajuus. juu ja tietenkään isi ei maksa elareita. Taistele vaan lapsistasi..
Niin meidätkin vietiin mahdollisimman kauas isästä. On isin kanssa käyty nyt aikuisena monet keskustelut ja harmittaa kovasti kadotetut vuodet isän seurassa seurassa.Äidin kanssa elämä sujui hyvin mallikkaasti juomisien ja vaihtuvien miesten kera. kotoa muutin 15 vuotiaana. Nykyään nähdään isän kanssa pari kertaa viikossa ja äitä näin joskus pari vuotta sitten... ja tätillä sama meno jatkuu. Näin siinä lopulta käy kuitenkin...VOIMIA SINULLE!!!!
Eittämättä sellainenkin tuli mieleen kun sinun tekstiäsi lukee....
Jos toinen haluaa lähes salaa valmistella muuttoa, uskaltamatta siitä lapsillekaan kertoa, on hänen pelkoonsa jokin syykin. Sinäkö?
"Ja minkäs mahdat, vaikka monien läheistenkin mielestä exä ei ole terve, niin oikeuden päätös on se mitä pitää noudattaa."
Tuo on mielipiteellinen seikka, eikä selvästikään lääkärin vahvistamaa.
Pelko voi tehdä ihmisen omituisesti käyttäytyväksi.
Ennenkuin kumpikaan teistä voi alkaa toipua erostanne (kesken on prosessi näemmä sinullakin), on liittonne syytä käydä läpi alusta alkaen.
Mieti kaikkea mitä koitte. Mieti, mikä asia mahtoi johtaa toiseen. Ja näe malka myös omassa silmässäsi...
Jotakin se sivulliselle kertoo tuo exäsi käytös... Ainakin sen, että aihetta sinun pelkäämiseesi näyttää olevan.
täältä löydät isiin aiemminpia kirjoituksia.
http://keskustelu.suomi24.fi/servlets/search?start=0&advanced=1&all_words=&some_words=&exclude_words=&exact_words=&conference=&poster=isii&sort=relevance&search_interval=fixed_interval&fixed_interval_time=0&sd=01&sm=01&sy=2006&ed=14&em=4&ey=2006&hpp=25
(pari ekaa vaihtoehtoa voit hyppiä yli,sitten alkaa isiin juttuja)
Tunteet selvästi ihan pinnassa molemmilla.
Vaikuttaa siltä, että isä "järkevyydellä" ja "asiallisella" kannaotolla eri asioihin saa ehkä äidin tuntemaan itsensä huonommaksi ja kykenemättömäksi taistoon lapsista.
Ihminen, jolla ei ole ana hallussaan, saakin pelätä.
Niin kuin oletin, on seassa myös muiden kirjoittamia juttuja, kun en ole rekisteröitynyt. Suurin osa on tosiaan isin kirjoittamia
Kellä ei ole sanahallussa tai ehkä paremminkin jos ei ole hyvä valehtelemaan, niin saa pelätä. Ei se, että tänne osaa kirjoittaa tarkoita sitä, että pärjäisi oikeudessa. Siellä pitää osata valehdella, manipuloida tuomaria, ei siellä tarvitse olla rehellinen... Tai pitäisi olla, mutta sillä tavalla ei pärjää. Jos saa vielä jonkun mukaan kertomaan valheita, niin johan onnistuu. Minä en ikävä kyllä osaa valehdella.
Mitä sitten tarkoitetaan, että kesken on prosessit erossa. Minusta lasten huoltajuus ja asuminen eivät enää kuulu eroprosessiin. Huoltajuustaisteluja käydään paljon myös vuosien kuluttua erosta. Jos ex puoliso ei suostu hyväksymään, että ero on laillistettu, enkä itse millään tavoin haikaile aikaisemman perään, niin ainakin omalta osaltani eroprosessit ovat täysin ohi. Lapsista tulen taistelemaan ja heidän etuaan ajamaan, mutta se ei liity aikuisten väliseen eroon, vaikka siltähän se tietenkin tuntuu.
Niin, noista vanhoista teksteistä. Osa ei näyttänyt olevan minun kirjoittamia, mutta suurin osa kyllä.
Ovatko mainitsemasi mielenhäiriöt lääkärin tutkimia? Synnytykseen liittyviä? Onko vaimosi ollut aina "järjiltään"? Vai ovatko ongelmat perhetilanteenne aiheuttamia?
Jos näin on, pitääkö äitiä rangaista riistämällä häneltä lapset siksi, että elämänne on ollut hermoja raastavaa?
Kyllä, tunsin kolahtavan, koska samaa yritti väittää ex-miehenikin huoltajuusprosessin aikana; vedota mielenterveyshäiriöihini (masennus ja raivoa tilanteesta, josta poispääsyä ei ollut), jotka olivat hänen aiheuttamiaan. Monet läheiset näkevät vain sen masentuneen äidin, syytä heille ei kukaan kerro, ja sinä kunnollinen isi et saanut lapsia ja KAIKKI ihmettelevät.
Taisivat oikeudessa sittenkin nähdä lävitsenne ja ratkaisu on äidin eduksi.
Olen lukenut kirjoituksiasi mielenkiinnolla, koska itse olen kokenut saman. Tämä viimeinen puheenvuorosi sai minut kääntämään takkini.
KAMALA! Ja jatkunut jo 7 vuotta. Lapset asuvat äitinsä luona 1000;n km PÄÄSSÄ, etävanhemmasta, eli isästään. Heillä on yhteishuoltajuus. Ex-akka täyttää kaikki psykopaatin oireet. Viranomaiset ovat ymmärtäväisiä, VAIN ÄITIÄ KOHTAAN! Lasten oikeuksista ei piitata siellä päässä. Lapset tapaavat isinsä (jos hyvin käy) 3kre/VUODESSA! Ex-akka punoo juoniaan, ja muut saavat alistua, sillä "äitillä on niin vaikeata". ENTÄS LAPSILLA???? Lapset täysin ullalla, kun isi ei olekaan hullu, niinkuin ex väittää. Ei auttanut kääntyminen lastenvalvojien, sos.ministeriön virkailijan ja kaikkiin maailman tahojen puoleen. Pitää vain "jotenkin sopia". MUTTA MITEN SOVIT???
Lapset kasvavat, katkeroituvat ja muuttuvat ex:n kaltaiseksi. Muuta roolimallia kun ei ole. Nyt meille tulossa uusi, yhteinen, (minun ensimmäinen)vauva ja suren, että eipä taida oppia tuntemaan sisariaan!!!
KORKEAT ISIN MAKSAMAT ELATUSMAKSUT KELPAAVAT, MUTTEI ISIN OLEMASSAOLO!